Kukon vuosi vaihtui koiran vuodeksi – Kiinalaista uuttavuotta vietetään kuin joulua Suomessa

Kiinalaisen kalenterivuoden kohokohtaa, kiinalaista uuttavuotta, vietettiin 16. helmikuuta eli talvipäivänseisauksen jälkeisen toisen uuden kuun aikaan ympäri maailman. Kiinalaisen tradition mukaan juhlaa viettävät kokoontuivat juhlistamaan kukon vuoden loppua ja koiran vuoden alkua perheidensä ja läheistensä kesken.

– Kiinalainen uusivuosi muistuttaa toisaalta meidän jouluamme, Suomi-Kiina-seuran Tampereen alajaoston johtokunnan jäsen Kirsi Salonen kertoo.

Muutoin hyvin rauhalliseen juhlaan liittyy paljon perinteikkäitä juhlallisuuksia. Kiinassa on mahdollista seurata vuorokauden ympäri onnea symboloivan punaisen värin täyttämiä kulkueita ja ilotulitteita, joiden perinteisesti ajatellaan pitävän pahat henget loitolla.

Näyttävät juhlallisuudet symboloivat kiinalaiseen kulttuuriin liittyviä kertomuksia ja uskomuksia, mutta toisaalta muistuttavat myös kiinalaisen kalenterin suuresta vaikutuksesta moderniin kiinalaiseen elämään. Vuotuisjuhlien lisäksi muun muassa kiinalaiset horoskooppieläimet ovat peräisin kalenterin symboliikasta.

– Tulevan koiran vuoden ajatellaan olevan edeltäjäänsä tasapainoisempi, Salonen kertoo.

Suomessa kiinalaista uuttavuotta on vietetty jo vuosikymmenien ajan. Suomi oli ensimmäinen länsimaa, jonka kanssa Kiina solmi ystävyyssuhteen, vain vajaat kaksi vuotta Kiinan kansantasavallan perustamisen jälkeen vuonna 1951.

Helsingissä 15. helmikuuta järjestetyn uudenvuodenjuhlan lisäksi Suomi-Kiina-seura juhlistaa vuodenvaihdetta vielä Tampereella 17. helmikuuta. Tapahtumassa on luvassa muun muassa kung-fu-esitys ja mahjongin pelaamista.

– On kuitenkin hyvä muistaa, että juhlaan liittyy paljon stereotypioita, ja sitä vietetään Kiinassakin monella eri tapaa, Salonen kertoo.

Suomi-Kiina-seuran Tampereen alajaoston kiinalaisen uudenvuoden juhla järjestetään ravintola Lihuassa klo 15–20. Tapahtuma on kaikille avoin.

Taiteilijat tutkivat omia punavihreitä kupliaan – haukkumasanasta on tullut kiehtova kulttuuri-ilmiö

”Mies ampuu itsensä itäsuomalaisessa pikkukaupungissa. Luoti jatkaa matkaansa Helsinkiin, lävistää miehen lapsuudenystävän punavihreän kuplan ja osuu ystävää suoraan sydämeen.”

Näillä sanoilla alkaa Veikko Nuutisen näytelmä Pasi Was Here.

Punavihreän kuplan käsitteestä tuli muotia vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen. Sitä on käytetty tyypillisesti kulttuuriväkeen kohdistettuna haukkumasanana siitä asti, kun näyttelijä Krista Kosonen sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa, ettei tunne ketään perussuomalaisia äänestänyttä.

Parhaillaan Tampereen Työväen Teatterissa esitettävä Nuutisen näytelmä avaa käsitteen uudella asenteella. Pöly laskeutuu hiljalleen, ja taiteilijat ovat alkaneet analysoida punavihreän kuplansa myyttiä sisältä käsin. Pasi Was Here sai kantaesityksensä KOM-teatterissa jo 2016, mutta näytelmän ajatusprosessi jatkuu.

Kupla on urbaani ilmiö

Erot kulttuuripiireissä voivat olla huomattavia, jos vertaillaan sukupolvia ja maantieteellisiä sijainteja. Koko Suomen taiteilijaväki ei välttämättä vastaa samaa profiilia kuin Helsingissä tai Tampereella.

Tammikuun presidentinvaaleissa nousi esille yksi punavihreän kulttuurin mekka yli muiden. Helsingin äänestysalue Kallio D erottui kaikista muista Suomen äänestysalueista. Myös siellä suosituin ehdokas voitti yli 50 prosentin äänimäärällä, mutta poikkeus oli se, ettei kyseinen ehdokas ollut Sauli Niinistö vaan Pekka Haavisto.

Rovaniemelläkin on menestyvä teatteri, ja Sodankylässä järjestetään vuosittain Suomen legendaarisimmat elokuvajuhlat. Silti näistä Lapin kaupungeista ei vaalituloksia tutkimalla löydä punavihreydestä vihiäkään.

Kalliolainen muusikko–markkinointiyrittäjä Eero Alasuutari kokee ihmisten profiloituvan enemmän asuinpaikkojen kuin politiikan kautta.

– Punainen ja vihreä mielletään maaseudun näkökulmasta urbaaneiksi ideologioiksi. Jos asut Kalliossa tai Punavuoressa, olet punavihreä.

Vastakkainasettelu, jota konservatiivisten ryhmien ja punavihreiden taiteilijapiirien välille on kehittynyt, on saanut molemmat ihmisryhmät omaksumaan kaikki oman ideologiansa kliseet. Tarve erottua vastakkaisesta puolesta kannustaa ihmistä kuplautumaan. Samassa kehityksessä usein haukkumanimet lakkaavat olemasta haukkumanimiä ja niistä tulee arkikieltä.

– Kupla omaksui itse käsitteen ja voimaannutti itsensä sillä.

Filosofi purkaa kuplan syitä ja seurauksia

Antti Kilpijärvi opettaa filosofiaa ja ohjaa teatteria. Kuva: Valtteri Mörttinen.

Filosofian opettaja Antti Kilpijärvi toteaa heti, että vallitseva lähestymistapa punavihreän kuplan käsitteeseen on ongelmallinen. Pasi Was Here -näytelmän ihmiskohtalot jakautuvat maantieteellisesti – punavihreä hahmo on helsinkiläinen, konservatiivit savonlinnalaisia – mutta Kilpijärven mukaan tärkein ero on keskustelukulttuureissa. Jotkut perustelevat näkemyksiään tutkimuksilla ja kirjallisuudella. Toiset taas ovat käytännönläheisiä ja vetoavat henkilökohtaiseen kokemukseen.

Kilpijärvi analysoi ideologioita jatkuvasti päivätyössään Tampereen yhteiskoulun lukiossa. Samalla hän kuitenkin tekee sivutoimisesti näytelmiä ja profiloituu villapaitaa käyttävänä vegaanina teatteriohjaajana punavihreän kuplan malliedustajaksi. Hän ei silti pidä yhdistelmää ristiriitaisena, koska puolueettomuus ei ole filosofian tai kasvatuksen tavoite.

– Jos puolueettomuus on ajattelun päätepiste, eihän silloin ole tarvettakaan esittää kysymyksiä siitä, miten ajattelua voisi kehittää.

Puolueellisuus ei tarkoita tässä yhteydessä poliittisen puolueen edustamista vaan laajempia asenteita. Kilpijärvi on tehnyt esimerkiksi ratkaisunsa kasvissyöjäksi ryhtymisestä analysoimalla oman toimintansa vaikutuksia ja toteamalla, että hänellä on parempia perusteluja sen puolesta kuin sitä vastaan.

– Jos kerron opiskelijoille, miten ajattelua voi kehittää, minun täytyy myös kertoa esimerkkejä siitä, miten itse olen soveltanut kriittistä järkeen perustuvaa ajattelua.

Teatterin lavalla maailmankuvia on hyvä vertailla. Pasi Was Here ei tarjoa yleisölle ehdottomia totuuksia sen enempää kuin Kilpijärvikään.

Satiirikko kulkee korvat höröllä: ”Tohtori Raimosta ei pääse ollenkaan eroon”

Kuka?

Miira Karhula

  • Syntynyt 1972 Helsingissä.
  • Yhteiskuntatieteiden maisteri ja MFA studies in screenwriting, University Of Austin.
  • Toiminut Helsingin Sanomissa muun muassa politiikan toimittajana ja eduskuntatoimittajana.
  • Käsikirjoittanut muun muassa Itsevaltiaita, Salattuja elämiä, Käenpesää ja uusimpana Aallonmurtaja-sarjaa, josta sai parhaan käsikirjoituksen Venla-ehdokkuuden. 

Ylen Mediatalon uumenissa Tarkkaamo 2:ssa nauru kaikuu pitkin seiniä. Käsikirjoittaja ja ohjaaja Miira Karhula tuijottelee välillä käsikirjoitusta, välillä pienen kuvaruudun kautta viereisessä äänitystilassa istuvia ääninäyttelijöitä. Jo valmiiksi hykerryttävä käsikirjoitus saa aivan uusia tasoja radiokuunnelman ääninäyttelijöiden herättäessä dialogin henkiin osuvilla imitaatioillaan.

Tohtori Raimo – valtakunnan terapeutti on pyörinyt Yle Radio Suomella vuodesta 2013. Poliittisessa satiirissa kaikkivoipa tohtorishahmo neuvoo poliitikkoja ja julkimoita visaisissa tilanteissa. Hahmot ovat vahvasti parodisoituja versioita tosielämän ihmisistä, ja huumori menee välillä todella piikikkääksi. Sarjan tapahtumat vaikuttavat älyvapailta, mutta pinnan alla piilee nerokasta symboliikkaa ja osuvia kärjistyksiä.

– Olemme kaikki paikalla kun nauhoitamme, vaikka näyttelijät ovat hirveän kiireisiä. He ovat hyvin sitoutuneita tähän, Karhula hehkuttaa työporukkaansa vuolaasti.

Tällä kertaa Martti Suosalo, Jukka Puotila, Nora Rinne ja Erja Manto näyttelevät kohtausta, jossa Juhana Vartiainen pitää ministereitä panttivankeinaan valtioneuvoston linnassa. Tohtori Raimo ottaa tehtäväkseen panttivankien vapauttamisen. Seuraa täysin posketonta leikittelyä kokoomuksen elitismillä ja muiden hallituspuolueiden selkärangattomuudella revittelyä. Vartiainen ja Elina Lepomäki  muun muassa tunnustautuvat markkinaliberaalin linjan kovimman ”asbergeriläisen” siiven kannattajaksi ja kehuskelevat lukeneensa empatiasta ”jopa kirjoja”.

Kaikki tämä syntyy Karhulan ja hänen miehensä sekä työparinsa Risto Karhulan päässä.

– Politiikan toimittajana näin läheltä sen inhimillisyyden ja hauskuuden, mitä poliittisessa päätöksenteossa piilee. Ymmärsin eduskuntatalon olevan kuin suuri koulu.

Päätöksiin vaikuttavat Karhulan mukaan monet muutkin asiat kuin ideologiat tai faktat.

– Kuppiloissa on kovien jätkien pöydät ja ne, jotka jäävät kahvikuppiensa kanssa yksin.

Tohtori Raimo uudisraivasi satiirin radioon

Kun Karhula myi ideaa Tohtori Raimosta Ylelle, ei radiossa oikeastaan ollut poliittista satiiria. Ohjelmaan suhtautuduttiin hieman skeptisesti, kunnes Karhula laajensi ideaansa. Tohtori Raimosta tulisi yleispätevä tohtori, joka auttaa suomalaisia julkisuuden hahmoja ja eliittiä mitä erilaisimmissa tilanteissa. Yleisö löysi sarjan pikkuhiljaa.

Materiaalia Karhula kerää koko ajan ja joka paikasta.

– Helsingissä kulkiessani kuuntelen mikä ihmisiä puhuttaa ja ärsyttää. Seuraan poliitikoita somessa, luen uutisia ja mietin, mikä tämän kaiken keskeltä nousee mielenkiintoiseksi.

Karhulan matka käsikirjoittajaksi alkoi Tampereelta, jossa hän opiskeli yliopistossa tiedotusoppia. Sieltä tie jatkui Helsingin Sanomiin politiiikantoimittajaksi. Vähitellen mielenkiinto alkoi lipua eri suuntaan.

– Aloin tehdä enemmän featurea, muun muassa Kuukausiliitteseen ja Imageen. Tilanteiden ja kohtausten kuvaaminen kiinnosti.

Varmistuksen uuteen suuntaansa hän sai Texasin Austinista, jonne Karhula lähti opiskelemaan käsikirjoitusta. Jenkkien työntekotapa ja intohimo tarttuivat.

– Painettiin tunnin yöunilla töitä niin vimmatusti. Siellä oli positiivisuutta ja energiaa tekemisessä, Karhula muistelee.

Humoristinen kaksijakoisuus

Karhula miettii asioita vakavasti, mutta tekee huumoria myös kipeistä aiheista.

– Esimerkiksi äärioikeiston nousu ahdistaa, mutta poliittisen satiirin kautta sillekin voi nauraa. Työn varjopuolena joudun seuraamaan koko mielipiteiden kirjoa. Se on välillä väsyttävää, Karhula miettii.

Suomalainen huumori- ja mielipidekenttä on muuttunut paljon Karhulan uran aikana. Hänen mielestään tilaa erilaisille lähestymistavoille on nykyään enemmän. Enää kaiken ei tarvitse olla hassu peruukki ja hokema –tyylikunnan komiikkaa. Silti slapstick- ja alapäähuumorilla on Karhulan mielestä paikkansa viihteessä.

– Parhaassa poliittisessa satiirissakin on vähän sitä ylhäistä ja vähän sitä alhaista. Hyvässä Simpsonit-jaksossa on viittauksia, jotka eivät avaudu ilman tietoa ja koulutusta, mutta siellä on myös sitä ihan pöllöä sisältöä. Radiossa huumori ei saa mennä metatasojen solmuksi, vaan sen pitää olla ymmärrettävissä tiskatessa tai autoa ajaessa.

Tasapuolista vinoilua

Karhula pyrkii jakamaan naljailut tasapuolisesti kaikkiin poliittisen kentän päätyihin. Kaikista puolueista ja poliitikoista voi löytää jotain hauskaa, mutta Karhulan mukaan mikään ei voita viihdearvossa puhdasta fanaattisuutta.

– Esimerkiksi perussuomalaiset tai Trumpin hallitus tekevät usein itsestään isoja, helppoja maaleja. Tosin näin helpoista pilailun aiheista on myös vaikea keksiä mitään uutta.

Tarkkaamossa äänityksiä rytmittää jatkuva naurunremakka. Poliittisen satiirin tekeminen on Karhulan mielestä ennen kaikkea vapauttavaa.

– Hienosti sanottuna kyse on katharsiksesta. Parhaimmillaan viihde saa kokijansa itkemään tai nauramaan, jolloin syntyy myötäelämisen ja yhteisymmärryksen tunne.

Karhula tiedostaa silti, ettei yhteiskunnan ongelmia tai vääryyksiä ratkota komedialla.

– Voimme tehdä jonkin aiheen näkyväksi tai tarjota siihen jonkin uuden näkökulman. Suoria vastauksia emme kuitenkaan voi antaa.

Pakkopalautukset pelottavat turvapaikanhakijoita: ”Jos meidät palautetaan Afganistaniin, unelmani ei koskaan toteudu”

Turvapaikanhakija Ghulam Hazrat on huolissaan pakkopalautuksista. Hän on tullut Helsingin Narinkkatorille mielenosoitukseen, jossa vastustetaan maahanmuuttoviraston päätöksiä. Hazrat tuli Suomeen lokakuussa 2015.

– Afganistan ei ole minulle turvallinen paikka. Jos joudun palaamaan sinne, minut ja perheeni tapetaan, Hazrat kertoo.

Vuonna 2016 Afganistanissa kuoli tai loukkaantui YK:n mukaan 11 418 ihmistä. Talibanin ja muiden maan hallitusta vastustavien joukkojen lisäksi turvallisuutta on heikentänyt Isis-terroristijärjestön asettuminen maahan. Maahanmuuttovirasto Migrin tilannekatsauksessa joulukuulta 2017 kerrotaan väkivallan tason olevan äärimmäisen korkealla entistä useammalla alueella.

Mielenosoittajat vastustavat palautuksia Afganistanin pääkaupunkiin Kabuliin, jonne on tehty useita terrori-iskuja lähiaikoina.

Epävakaasta tilanteesta huolimatta Suomi palauttaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita ihmisiä Afganistaniin. Ruotsin poliisi on toistaiseksi lopettanut palautukset Afganistaniin. Suomessa palautuksia on perusteltu sillä, että koko Afganistan ei ole sodassa.

Hazrat ei ole saanut turvapaikkaa, mutta hän näkee tulevaisuutensa Suomessa.

– Haluan jatkaa elämääni ja opintojani täällä. Aion opiskella oikeustiedettä. Suomi on todella hyvä paikka asua, koska täällä ihmiset kunnioittavat ihmisoikeuksia ja lakia.

Ghulam Hazrat pelkää joutuvansa palaamaan Afganistaniin, missä hänen henkensä on uhattu.
Pakkasesta huolimatta Narinkkatorille kerääntyi runsaasti ihmisiä osoittamaan tukea turvapaikanhakijoille.

Napit vastakkain torilla

FAKTA

Turvapaikkapäätökset Suomessa

  • Vuonna 2017 turvapaikkaa haki 5059 henkilöä.
  • Maahanmuuttovirasto käsitteli viime vuonna 9418 turvapaikkahakemusta, joiden joukossa oli myös edellisten vuosien hakemuksia. Kielteisen päätöksen sai 42,4 prosenttia hakemuksista.
  • Kielteisen turvapaikkapäätöksen yhteydessä tehdään käännytyspäätös. Yleensä hakijalle annetaan 30 päivää aikaa poistua maasta vapaaehtoisesti. Jos kielteisen päätöksen saanut ei poistu, poliisi tekee käännytyksen.
  • Kielteisestä päätöksestä voi valittaa hallinto-oikeuteen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeudet käsittelivät viime vuoden aikana noin 7540 valitusta turvapaikkapäätöksistä.

Mielenosoituksessa eri järjestöjen edustajat ja poliittiset vaikuttajat pitävät puheita. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty kerää torilla allekirjoituksia sisäministeri Kai Mykkäselle osoitettuun vetoomukseen, jossa vaaditaan palautusten keskeyttämistä.

Torin toiselta laidalta alkaa kuulua meteliä. Suomi ensin -kansanliike on päättänyt esittää vastalauseitaan turvapaikanhakijoiden mielenosoitukselle.

Kahden mielenosoituksen äänet sekoittuvat keskenään. Poliisit pysäköivät autonsa muuriksi mielenosoitusten väliin. Välillä ihmiset käyvät huutelemassa ja ilveilemässä toiselle puolelle, mutta mitään varsinaista yhteenottoa ei tapahdu. Don’t send Afghans back -mielenosoituksen järjestäjät pyytävät poliisia lavalle.

– Miksi poliisi on sallinut kahdet kaiuttimet samalle torille, vaikka me varasimme tämän paikan ensin?

Tilannetta valvovat poliisit eivät reagoi kutsuun, vaan jatkavat torin laidalla seisoskelua.

– Olemme täällä vain valvomassa ja neuvottelemassa. Emme anna lausuntoja. Tämä on tilannejohtajan linjaus, poliisit kertovat.

Lastenvaunuihin kiinnitetty kyltti kerää ohikulkijoiden katseet.
Afganistaniin palautetut ihmiset joutuvat elämään jatkuvassa pelossa.

Lain mukaan mielenosoituksista on ilmoitettava poliisille. Jos samassa paikassa ilmoitetaan järjestettävän samanaikaisesti useita kokouksia eikä niiden järjestäminen yhtä aikaa ole mahdollista, ensimmäisenä ilmoituksen tehnyt järjestäjä on etusijalla.

Narinkkatorin mielenosoitus on osa yleiseurooppalaista mielenosoitusviikonloppua. Stand up for Afghans -kampanjan tapahtumia järjestettiin viikonlopun aikana 49 ympäri Eurooppaa. Suomessa mielenosoituksia oli Helsingin lisäksi Kuopiossa, Jyväskylässä ja Lahdessa.

Poliisi valvoo Suomi ensin -liikkeen vastamielenosoitusta.
Mielenosoittajat haluavat muistuttaa, että kukaan ei jätä kotiaan mitättömistä syistä.

Suomessa voi toteuttaa unelmiaan

Samalla kun Suomi ensin -liikkeen väki huutelee rasistisia vastalauseitaan, lavalle nousee nuori tyttö.

– Olen kyllästynyt katsomaan uutisia Afganistanista, missä ihmisiä tapetaan koko ajan. Itken joka yö, 13-vuotias Zahra Azimi huutaa mikrofoniin.

Puheen jälkeen ihmiset halaavat Azimia ja kiittävät häntä rohkeudesta. Azimin perhe on saanut kaksi kielteistä turvapaikkapäätöstä ja tyttö on erittäin huolissaan siitä, että perhe joutuisi palaamaan Afganistaniin. Azimi on asunut Suomessa kaksi vuotta ja neljä kuukautta.

– Unelmani on lapsesta saakka ollut, että minusta tulisi hammaslääkäri. Jos meidät palautetaan Afganistaniin, unelmani ei koskaan toteudu.

Hetken kuluttua Azimi marssii ystäviensä kanssa keskelle toria vastustamaan Suomi ensin -porukan rasistista huutelua.

Kylteissä näkyvät punaiset leijat ovat Stand up for Afghans -kampanjan tunnus.
Viime vuonna lähes 800 afgaania sai kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseen.

Ilmo Ilkan kolumni: Suomeen tarvitaan laadukasta englanninkielistä journalismia

Vilkaisu journalistiseen tarjontaan Suomessa paljastaa ammottavan aukon. Vaikka englannilla on vahva ylivalta, se ei näy mediakentällä.

Vieraskielisen väestön osuus Suomessa on kasvanut jatkuvasti ja tasaisesti. 350 000 henkilön raja rikkoutui vuonna 2016. Kehitys ei kuitenkaan näy englanninkielisten uutisten tarjonnassa. Helsinki Times tuottaa uutisia, jotka keskittyvät pääosin pääkaupunkiseudun asioihin. Yle julkaisee noin kahdeksan juttua arkipäivisin ja viikonloppuisin vielä vähemmän. Jutut ovat useimmiten käännöksiä Ylen suomenkielisistä jutuista. Lisäksi Yle tuottaa yhtä podcast-sarjaa.

Väitän, että lukija ei kahdeksalla käännösjutulla per arkipäivä saa riittävän laajaa kosketusta yhteiskuntaan. Samalla on hämmentävää, että katukuvassa ja ruuduissa englanninkielisiä lausahduksia ja sanoja käytetään rintarinnan suomenkielisten mainoslausahdusten kanssa.

Ihmiset törmäävät englanninkieliseen sisältöön päivittäin, eivätkä suomalaisten asenteet kieltä kohtaan ole Jyväskylän yliopiston tutkimuksen mukaan missään mielessä vastahakoisia. Päinvastoin, sen nähdään olevan välttämättömyys eritoten nuorille. Huolet englannin vaikutuksista suomalaiseen kulttuuriin ovat vähäisiä, joten on outoa, ettei maassa ole enemmän englanninkielistä journalismia.

Suuret yhteiskunnalliset puheenaiheet sotesta lakkoiluun uhkaavat jäädä pimentoon, jos ei ymmärrä riittävän hyvin maan kieliä.

Paljon puhutaan maahanmuuttajien kotouttamisesta suomalaiseen yhteiskuntaan. Mutta miten ihmiset voivat tuntea olevansa osa uutta kotimaatansa, jos he eivät saa luotettavaa tietoa median välityksellä? Omilla matkoillani kokemukseni ulkomaisista, englanninkielisistä medioista ovat auttaneet ymmärtämään kulloistakin kohdemaata ja yhteiskuntaa sekä niiden ihmisiä paremmin. Siten olen pysynyt asioista perillä ja olen voinut ottaa myös itse asioihin kantaa keskustellessani paikallisten kanssa.

Kapakkapöydissä käydyt keskustelut ovat murtaneet ennakkoluuloja ja tarjonneet uudenlaisia näkökulmia. Uskon, että tällainen itsensä kehittäminen on suotavaa jokaiselle. Se vaatii kuitenkin enemmän kriittistä tiedonvälitystä myös kolmannella kotimaisella.

Emme voi kuvitella suomalaisen yhteiskunnan olevan jonkinlainen myyttinen Impivaara, jossa ainoat kielelliset erot näkyvät murteissa.

Moreeni-lehdessä matkataan kyykkäturistien kanssa Hervantaan ja syynätään, kuinka kirkko käyttää rahojamme

Moreeni-lehti on ilmestynyt. Uusimmassa numerossaan Moreeni tutustuu kyykkäturisteihin, kritisoi T3-uutisointia, miettii nettisanakirjojen roolia kieltenopiskelussa ja esittelee Tampereen oman Tuomas Enbusken. Moreenissa tutkitaan myös sitä, miksi yli puolet vangeista yhä uusii rikoksensa. Entä tiesitkö, millaisiin vaikeuksiin kaupungin vuokratontille talonsa rakentanut voi joutua?

Moreeni on Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksen viikkolehti. Tampereen toimittajakoulutuksella on ollut säännöllisesti ilmestyvä julkaisu vuodesta 2002 lähtien.

Tampereen yliopisto

Käyntiosoite:
Kalevantie 4
33100 Tampere

Postiosoite:
Harjoitustoimitus
33014 Tampereen yliopisto