Ville Hämäläinen kokeili virtuaalitodellisuutta ja luonnehti kokemusta miellyttäväksi.

Irti todellisuudesta Tampere-talossa – Mindtrek johdatti virtuaaliseen tulevaisuuteen

Kansainvälinen teknologiatapahtuma järjestettiin 20. kerran. Alan huiput esittelivät keksintöjään ja maalailivat kehityssuuntia.

Olen Tampereen keskustorilla. Osoitan kädelläni pisteeseen lähimaastossa, painan ohjaimen nappia ja siirryn kyseiseen sijaintiin. Oikeassa kädessäni on vihreänä hehkuva valikko, josta saan valittua erilaisia katupintoja, penkkejä ja muuta kaupunkisuunnittelun kannalta oleellista materiaalia. Valitsen paneelista punertavan laattapinnan, osoitan katua edessäni. Maalaan keskustorin harmaan asfaltin iloisen punaisiksi laatoiksi.

Virtuaalinen todellisuus eli lyhyemmin VR-teknologia oli Tampere-talolla keskiviikkona alkaneessa Mindtrek-teknologiatapahtumassa vahvasti esillä. Viime vuodet huimassa nousukiidossa ollut VR-teknologia alkaa paljastaa potentiaaliaan.

Vaikka virtuaalinen todellisuus mielletään usein alustana viihteelle, ovat sen mahdollisuudet työelämässä kenties vielä suuremmat. VR-teknologian ja 3D-videon avulla on mahdollista olla läsnä jossain muualla aivan uudella tavalla. Erilaisia käyttötapoja löytyy insinöörien etätyöskentelystä alussa kuvattuun simuloituun suunnittelutyöhön.

VR-teknologiaa voidaan hyödyntää esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa.

Otan virtuaalilasit pois päästäni ja ihmettelen tunnetta, joka seuraa silmien edessä olevan todellisuuden vaihtumista. Kokemus muistuttaa hämmentävästi Sim City -videopeliä, jossa suunnitellaan kaupunkeja. Lapsuuden videopeliä pelattiin ruudun ääressä näppäimistöllä ja hiirellä. Keskustoria esittävässä ”pelissä” olen kuitenkin koneen sisässä, en äärellä.

Virtuaalitodellisuudet kehittyvät jatkuvasti

WSP-teknologiayrityksessä työskentelevä Lars-Erik Boenisch oli Mindtrekissä esittelemässä Tampereen kaupungille tehtyä ”hyötypeliä”. 3D-malli keskustorista on suunniteltu helpottamaan kaupunkisuunnittelijoiden työtä.

FAKTA

MINDTREK

  • Tampereella vuodesta 1997 järjestetty kansainvälinen teknologiatapahtuma.
  • Noin tuhat kävijää kahden päivän aikana.
  • Teknologiayritykset esittelevät tuotteitaan, rekrytoivat työvoimaa ja järjestävät tempauksia.
  • Tänä vuonna kymmenet koodaajat syventyivät lisäämään 360-videoon lisäsisältöä Nokian Mixed Reality ackatonissa.
  • Luennoitsijoita kiinnosti tällä kertaa erityisesti avoin data ja avoin lähdekoodi, terveydenhuollon sähköinen uudistaminen sekä opetuksen ja koulutuksen sähköinen digitalisoituminen.

­– Olemme tehneet Tampereen kaupungille jo useita hyötypelejä. Olemme pari vuotta olleet mukana alalla, ja tämä on tulevaisuuden juttu. Koko ajan mennään eteenpäin, ja mitä enemmän toimeksiantoja tulee sitä enemmän osaamista kumuloituu, Boenisch kertoo.

Boenischin mukaan VR-teknologia elää mielenkiintoisia aikoja eri laitteiden ja ohjelmistojen kilpaillessa.

– Osaaminen on vielä hieman pirstaloitunutta. Erilaisia alustoja on todella paljon, eikä vielä tiedetä mikä tulee olemaan paras.

Virtuaalitodellisuutta käsitteli myös keskiviikon avajaispuhe. Huawein VR-teknologian kehittämisestä vastaava Steven LaValle puhui muunnellusta todellisuudesta intohimoisesti.

– Ergonomisuus on iso kehittämiskohde VR-teknologiassa. Virtuaalilasien ja ohjaimien pitäisi olla niin mukavia, että niitä voisi käyttää koko päivän. Ohjaimet eivät saa painaa liikaa, jotta kädet eivät väsy.

LaValle kävi läpi mielikuvituksellisia käyttökohteita VR-tekniikalle ja nosti Suomenkin esille.

– Suomi voi olla ylpeä työstään viestintäteknologian saralla. Virtuaalisen todellisuuden avulla ihmisiä voi yhdistää aivan uusin tavoin.

Nokia Technologiesin Olli Kilpeläinen (edessä oikealla) esitteli tapahtumaväelle Nokian Ozo 360-kameraa

OIKAISU 22.9: Toisin kuin aiemmin jutussa väitettiin, Lars-Erik Boenisch ei ole tehnyt Tampereen kaupungille hyötypeliä, vaan sen ovat kehittäneet Petter Gåsström ja Henri Hakala. Lisäksi korjattu nimivirhe.