Elina Nissisen kommentti: Älkää sulkeko ääniä muurin taakse

Viime keväänä koko Suomi kohahti. Tv-juontaja Axl Smithiä syytettiin salakuvaamiensa seksivideoiden jakamisesta muusikkojen Whatsapp-ryhmässä. Ryhmään kuulunut Kasmir koki mittavan somelynkkauksen, joutui jättämään Tanssii tähtien kanssa -kilpailun kesken ja monet radiokanavat kieltäytyivät soittamasta artistin kappaleita.

Lopulta hän antoi haastattelun Helsingin Sanomille, jossa kertoi, että oli itsekin joutunut Smithin salakuvaamaksi. ”Tämä herättää sisällä ison myllerryksen, mutta koen, että minun on saatava oma ääneni kuuluviin. Somekuohunta on ollut niin mittavaa”, Kasmir kertoo haastattelussaan. Hänen toiveensa ei kuitenkaan käynyt toteen siinä määrin kuin artisti olisi itse toivonut, sillä Hesari laittoi jutun maksulliseksi.

Miten lehdet päättävät siitä, mikä on maksullista ja mikä ei? Journalismin iltapäivä -luennolla Ilkan päätoimittaja Satu Takala kertoi lehden linjanneen, että kaikki sen itse tuottama sisältö on maksullista, mutta esimerkiksi uutistoimistojen kautta tulleita juttuja saa lukea ilmaiseksi. Tämä toimii maakuntalehdessä, mutta esimerkiksi Hesarin kaltaisten valtakunnallisten lehtien on vaikeampi tehdä jakoa.

Maksullisten juttujen tulisi olla niin mielenkiintoisia, että ihmiset olisivat valmiita käyttämään rahaa niihin. On kuitenkin eettisesti arveluttavaa, jos vain toista puolta uutisesta levitetään ilmaisena ja toisesta tehdään maksullinen. Kasmir osoittautui lopulta uhriksi, mutta hänen äänensä suljettiin maksumuurin toiselle puolelle.