Moreenimedian pääkirjoitus: Sushia ei syödä omalla vastuulla

Tamperelaisilla sushiravintoloilla on ongelmia elintarvikeriskien hallinnassa. Viimeisimmistä elintarvikevalvonnan Oiva-raporteista selviää, että lähes kolmannes kaupungin sushiravintoloista kärsii puutteellisesta elintarvikehygieniasta. Tilanne on toki huomattavasti parantunut alkuvuodesta, jolloin yli puolet ravintoloista sai korjauskehotuksen, mutta epäilyttävä hygieniatilanne joka kolmannessa sushipaikassa on silti aivan liikaa.

Sushibuumi ei näytä laantumisen merkkejä, sillä uusia ravintoloita nousee Tampereen katukuvaan säännöllisesti. Tampereella on tällä hetkellä noin parikymmentä erilaista sushiravintolaa. Tarkkaa lukumäärää on hankala sanoa, sillä osa on kiinalaisia ravintoloita, joissa sushia myydään vain oheistuotteena. Tutkimustulosten valossa kuitenkin vähintään kuudessa ravintolassa mokaillaan juuri tälläkin hetkellä ruoan käsittelyssä.

Suurena sushin ystävänä vierailen Tampereen sushiravintoloissa ainakin kerran kuussa. Kerran olen myös sairastunut norovirukseen sushiaterian jälkeen. Ruokamyrkytys ei kaikesta huolimatta pysäyttänyt intoani ruokalajiin, vaikka toista kertaa en kyseiseen ravintolaan astu.

Sushiravintoloiden asiakkaat suhtautuivat Moreenimedian haastattelujen mukaan ravintoloiden elintarvikehygieniaan yllättävän luottavaisin mielin. Eräs jututetuista kertoi luottavansa Suomen elintarvikevalvontaan ja muistutti, että ravintoloiden Oiva-raportit löytyvät netistä. Ei kuitenkaan pitäisi olla asiakkaan vastuulla selvittää, mihin ravintolaan uskaltaa mennä.

Oiva-raportit pitää lain mukaan olla selkeästi esillä ravintoloissa. Olen kuitenkin useampaan kertaan pannut merkille ravintolan pimeimpään nurkkaan laitetun, juuri sopivassa kulmassa taitellun raportin, jossa hymynaamaa ei näy. Ravintoloilta vaaditaan hyvin täsmällistä elintarvikkeiden valvontaa mutta joskus tuntuu siltä, että asiakkailta vaaditaan liikaa.

Mikä on sushiravintoloiden elintarvikehygienian tila Tampereella? Lue täältä