Näsinneula hehkui pinkkinä pimeässä illassa..

Eläköön, tytöt! Tampereen maamerkit loistavat pinkkeinä

Tänään vietettiin kansainvälistä tyttöjen päivää. Päivän tarkoituksena on nostaa esiin syrjintää, jota tytöt kohtaavat ikänsä ja sukupuolensa vuoksi. Tapahtumaa organisoi lastenoikeusjärjestö Plan International.

Tampereella tyttöjen päivä näkyi kaupungin tunnetuissa rakennuksissa, kun Torni- ja Ilves-hotellit sekä Näsinneula valaistiin keskiviikko-illan ajaksi pinkeillä valoilla. Valot syttyivät heti hämärän laskeuduttua.

Plan International Suomen pääsihteeri Ossi Heinäsen mukaan pinkki ei ole ”tyttöjen väri”, vaan se tuo esiin hempeyttä.

– Olemme seuranneet keskustelua ja miettineet väriasiaa, mutta mielestämme ei ole olemassa tyttöjen ja poikien värejä. Uskomme, että tasa-arvossa on muutakin mietittävää kuin pelkät värit, Heinänen toteaa.

Plan International järjesti myös Girls Takeover -kampanjan, jossa tytöt ympäri maailman hyppäsivät päiväksi poliittisten ja yhteiskunnallisten johtajien saappaisiin. Maailmalla tytöt valtasivat esimerkiksi Australian Googlen ja Sveitsin Ikean johtopaikat. Meillä Suomessa pääministeri Juha Sipilä sai työparikseen 16-vuotiaan lukiolaisen Katariina Räikkösen.

Tyttöjen päivää on vietetty kansainvälisesti vuodesta 2012 alkaen.

– Päivä on tärkeä, sillä maailmassa ei ole vielä yhtään maata, jossa tasa-arvo toteutuisi täysin, Heinänen sanoo.