Lähimetsästä löytyy aina uutta tutkittavaa. Kolme vuotta Luhtarölleissä ollut Oiva Laiho esittelee jäkälää innoissaan.

Luonto tarjoaa elämyksiä ja oppitunteja – metsäpaikalla leikitään kivillä ja kasveilla

Luontokasvatuksen tarkoitus on opettaa lapsi toimimaan ympäristöään vahingoittamatta. Metsässä lapsen kunto ja luontotietämys kehittyvät.

Hyllyn täyttävät luontoaiheiset kirjat. Seinillä on viherkasveja ja kuvia metsäneläimistä. Kurikankulman päiväkodissa Pirkkalassa aloitellaan aamupiiriä. Seuraavaksi luontoryhmä Luhtaröllit suuntaa metsään.

Ryhmän päivä läheisessä metsäpaikassa alkaa siivoamisella. Viikonloppuna ulkopuoliset vierailijat ovat roskanneet nuotion ympäristöä. Ilkivalta on päiväkodin opettaja Tarja Mäntylän mukaan yleistä.

Kurikankulman päiväkodin muutkin ryhmät ovat sitoutuneet kestävän kehityksen opettamiseen. Päiväkoti on mukana Vihreä lippu -ohjelmassa, jonka avulla lapsille opetetaan ympäristövastuullisuutta. Jätteet kierrätetään ja sähköä säästetään. Luontoryhmässä askarteluun käytetään enimmäkseen luonnonmateriaaleja.

Tänä syksynä ryhmän 15 lapsesta suurin osa on 4−5-vuotiaita. Mäntylän mukaan luontoryhmä sopii kaikille lapsille, mutta erityisesti vilkkaille ja aktiivisille. Luonto tarjoaa rajattoman määrän virikkeitä lasten mielikuvitukselle, ja monipuolisessa maastossa liikkuminen kuluttaa energiaa. Lapset leikkivät suurimman osan ajasta oma-aloitteisesti.

– Rauhallisellekin lapselle riittää tutkimista ja tekemistä. Lapset saavat leikkiä rauhassa myös yksin, Mäntylä kertoo.

Metsäpaikka on noin 400 metrin päässä päiväkodista. Lapset menevät tottuneesti parijonoon ennen metsään lähtöä.

Luontokasvatus opettaa ajattelemaan muita ja maapalloa

Tampereen yliopiston varhaiskasvatuksen opettaja Ritva Heinosen mukaan tutkimalla ympäristöään lapsi oppii kunnioittamaan toisia ihmisiä ja luontoa. Luontokasvatuksen tavoite on saada lapsi ymmärtämään, miksi ympäristö on suojelemisen arvoinen.

– Keskeistä on kestävä kehitys eli eläminen ympäristöä säästävästi, Heinonen toteaa.

Luhtarölleihin poikansa hoitoon tuonut Kimmo Toppari kertoo monien ihmetelleen, että kunnallisessa päiväkodissa järjestetään näin hienoa toimintaa.

– Nooa on perheen kolmas lapsi Luhtarölleissä. Luonnonläheiset arvot ja retkeily ovat perheessämme tärkeitä, joten niiden näkyminen päivähoidossa on kätevää, Toppari kertoo.

Luontopainotteiselle päivähoidolle on kysyntää ja Pirkkalaan rakentuu ensi vuonna yksityinen Pilkkeen luontopäiväkoti Haikara.

Onnelliset muistot ovat luontosuhteen perusta

Paljon luonnossa liikkuville lapsille kehittyy hyvä luontotietämys. Peruskoulussa biologian tunneilla lapset tunnistavat erilaisia kasveja ja eläinten jätöksiä helposti.

– Joskus uudet ryhmäläiset ovat luulleet oravanmarjoja mustikoiksi, mutta toiset lapset ovat varoittaneet marjan myrkyllisyydestä, Tarja Mäntylä muistelee.

Puissa ja kivijärkäleiden päällä kiipeillessä myös liikunnallisuus kehittyy. Entisistä luhtarölleistä on tullutkin aktiivisia liikkujia ja menestyksekkäitä kilpaurheilijoita. Osa vanhoista ryhmäläisistä on tehnyt opiskelujensa harjoittelujakson Luhtarölleissä. He ovat muistelleet iloisia metsäleikkejä ja yöretkiä.

Ritva Heinosen mukaan luontokasvatuksella lapselle rakentuu vahva luontosuhde, ja opitut arvot säilyvät aikuisiälläkin. Varhaislapsuudessa kehittyy tunnesiteitä asioihin, joista on positiivisia elämyksiä. Vahvan suhteen taustalla on onnellisia lapsuuden muistoja luonnossa.

– Kun luonnosta on hyviä kokemuksia, lapselle tulee halu toimia luontoa vahingoittamatta, Heinonen sanoo.

Tarja Mäntylä kysyy Luhtarölleiltä, miten metsässä pitää leikkiä. – Nätisti, lapset huudahtavat yhteen ääneen.

Ihmisen ja luonnon suhteesta keskustellaan Tampereen pääkirjasto Metson lavalla keskiviikkona 22.11. klo 18.00 alkaen. Paikalla ovat puhumassa kirjailija ja luontokuvaaja Kimmo Ohtonen sekä ympäristöjärjestöjohtaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu Leo Stranius.  Tapahtumaan on vapaa pääsy. Metso Talk on Tampereen yliopiston toimittajaopiskelijoiden sekä Tampereen kaupunginkirjaston yhteistyössä järjestämä keskustelutilaisuus. Katso koko keskustelu alla olevalta videolta.