Tampereen linja-autoissa on kahden viikon ajan ollut 3000 kampanjan tarramainosta.

Nysse ei ole kaikille turvallinen – syrjinnänvastainen kampanja kehottaa matkustajia puuttumaan häirintään

Syrjinnän ja häirinnän vastainen kampanja kannustaa tukemaan häirinnän kohdetta. Ahdistelu on joukkoliikenteessä arkipäivää.

FAKTA

Kampanja Tampereen joukkoliikenteessä

  • Tampereella on 120 bussilinjaa.
  • Nyssellä on vuodessa noin 38,8 miljoonaa nousua, päivässä matkoja on keskimäärin 100 000.
  • Stop! Päätepysäkki syrjinnälle -kampanjamainoksia on 120:ssä TKL:n linja-autossa.
  • Tarramainoksia selkänojissa on yhteensä noin 3 000.
  • Häirinnän syynä voi olla muun muassa vammaisuus, uskonto, kieli, sukupuoli tai vähemmistöön kuuluminen.

Kaksiviikkoinen Stop! Päätepysäkki syrjinnälle -kampanja käynnistyi Tampereella maanantaina 13. marraskuuta. Viimeinen kampanjapäivä on sunnuntai 26.11. Ihmisoikeusliiton ja Tampereen seudun joukkoliikenteen kampanjan tavoitteena on tehdä joukkoliikenteessä tapahtuva häirintä ja syrjintä näkyväksi.

– He, jotka eivät häirintää oikeasti joudu kokemaan, saattavat ihan vilpittömästi uskoa, ettei sitä tapahdu, Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kaari Mattila sanoo.

Tampereen Kaupunkiliikenteen Liikelaitoksen linja-autoissa ja pysäkeillä on ollut mainoksia kahden viikon ajan. Linja-autoissa mainoksia on ollut mainostauluilla ja penkkien selkänojissa. Sen lisäksi Keskustorin ja pysäkkien digitaalisilla näytöillä on pyörinyt kampanjavideoita.

Tampereen joukkoliikenteen viestintäsuunnittelijan Hanne Tammisen mukaan häirinnästä tulee harvoin ilmoituksia Nysselle asti. Syrjintää kuitenkin tapahtuu päivittäin. Matkustajat voivat puuttua tilanteisiin kuljettajaa paremmin.

Häirinnältä suljetaan silmät

Häirintää ja syrjintää kokevat jäävänsä tilanteessa usein yksin, kun muut matkustajat istuvat hiljaa ja katsovat ikkunasta ulos.

Ihmisoikeusliitto ei kehota haastamaan häiriköijää vaan osoittamaan tukea häiriköinnin kohteelle. Häiriköityä voi tukea istumalla hänen viereensä, kysymällä onko kaikki hyvin tai vain näyttämällä pienellä eleellä tai ilmeellä, ettei hän ole yksin.

– Eräs ihonvärinsä takia vuosia syrjitty kertoi olleensa positiivisessa mielessä sokissa, koska ennen kukaan ei ollut tullut hänen tuekseen. Nyt yhteensä kolme henkilöä oli toiminut, tullut viereen istumaan ja kysynyt miten voit, Mattila sanoo.

Kampanja vaikuttaa suurissa kaupungeissa

Syrjintää ja häirintää on kaikkialla, missä on paljon ihmisiä yhdessä. Tampereella on laaja ja suuren alueen kattava julkinen liikenne, joka on raitiotien myötä kasvamassa edelleen.

Ensimmäisen kerran Päätepysäkki syrjinnälle -kampanja järjestettiin Helsingin joukkoliikennevälineissä helmikuussa. Kampanja laajenee ensi vuoden alkupuolella Turkuun.