Pienet sitrushedelmät ovat tällä hetkellä parhaimmillaan.

Satokausien seuraaminen vähentää ympäristön kuormitusta – myös kuluttajan kukkaro kiittää

Suomalaisten tietoisuus satokausista on kasvanut viime vuosina. Sesonkituotteet otetaan entistä paremmin huomioon ruokakaupoissa ja ravintoloissa.

Suomessa syödään jäävuorisalaattia, kurkkua ja tomaattia ympäri vuoden miettimättä, onko ne tuotu ulkomailta vai kasvatettu kasvihuoneessa. Se ei kuitenkaan ole ympäristön ja kestävän kehityksen kannalta järkevää. Satokauden tuotteisiin on yleensä käytetty vähemmän lannoitteita, torjunta-aineita ja muita lisäaineita, kuin sesongin ulkopuolella viljeltyihin kasviksiin.

Kalevan Prisman myyntipäällikkö Mika Liehu kertoo, millä tavalla satokausi otetaan huomioon kaupan valikoimassa ja mitä hyötyä siitä on asiakkaalle. Satokausia hyödynnetään entistä paremmin osuuskaupan mainonnassa.

– Tuotteiden menekki kasvaa jopa moninkertaiseksi, kun ne ovat satokausituotteina esillä.

Satokausi näkyy myös ravintola Tampellan listalla. Keittiömestari Lasse Niemelä selittää, miten talven satoa hyödynnetään ravintolassa.