Lauri Kettunen on harrastanut luontokuvausta parikymmentä vuotta ja tehnyt useita luontodokumentteja muun muassa Ylelle. Kuva: Lauri Kettunen

Luontokuvassa voi olla pääroolissa ihminen – Vuoden luontokuva -kilpailussa on koeteltu kuvaamisen rajoja

Poikkeuksellinen kuva erottuu muiden kuvien joukossa kilpailussa.

Vuoden 2008 luontokuvaksi valittiin Simo Mikkosen otos Etelä-Suomen talvi. Kuvassa näkyy ihminen, joka kulkee sateisella kadulla varjo kädessään. Onko tämä luontokuva?

”Kai joku voi tulkita sen luontokuvaksi, mutta en siinä luontoa näe”, toteaa Tampereen Sorsapuistossa katugallupiin osallistunut mies.

Kangasalalainen luontokuvaaja Lauri Kettunen ei tuomitse Mikkosen kuvaa:

”On vaikea määritellä yksiselitteisesti, mitä luontokuva tarkoittaa. Ymmärrän sen, että osa ihmisistä kokee, että se ei ole luontokuva.”

Kokeneiden kuvaajien silmissä kuva erottui poikkeavuudellaan. Kettunen uskoo, että juuri sen vuoksi otos voitti Vuoden luontokuvan tittelin.

Lauri Kettunen on itse kuvannut parikymmentä vuotta luontodokumentteja etenkin Kuusamon alueella. Kettunen teki muun muassa Pohjoisen taivaan alla -dokumentin yhdessä kahden muun suomalaisen luontokuvaajan kanssa.

Dokumenttia on esitetty Ylellä ja ranskalais-saksalaisessa Arte TV:ssä.