Radio Moreenin sähkeet 7.12.2017 klo 17

Monet ravintolat pyrkivät laajentamaan toimintaansa ruokakuljetuspalveluiden avulla. Ruuankuljetuspalvelu Foodorasta kerrotaan, että palvelun kysyntä kasvaa koko ajan. Suomessa toimii tällä hetkellä kaksi ruuankuljetuspalvelua. Ravintolat näkevät palveluissa mahdollisuuden lisätä myyntiä ja saada näkyvyyttä. Sunnuntait ovat ruokaläheteille kiireisimpiä päiviä.

***

Kalevassa sijaitseva Hippostalon asemakaavoitus on alkamassa. Muutos tehdään kiinteistön omistajan Tampereen opiskelija-asuntosäätiön aloitteesta. Talo on tarkoitus korvata uudisrakennuksilla, jotka tarjoavat monipuoliset olosuhteet asumiselle ja asumista tukeville palveluille. Suunnittelussa otetaan huomioon myös ympäristön asettamat reunaehdot, kuten liikennemelu ja ilmanlaatu. Hippostalon sijainti on keskeinen Kalevan palveluiden ja oppilaitosten kannalta.

***

Valtaosa nuorista, jotka jäävät työn ja koulutuksen ulkopuolelle, eivät koe olevansa tyytyväisiä elämäänsä. Tämä selvisi Nuorisotutkimusverkoston tekemästä tukimuksesta.  Nuorten mielestä syrjäytyminen on ennen kaikkea ulosjäämistä sosiaalisesta elämästä, ja vähemmän olennaista on ulkopuolisuus palkkatyöstä ja opiskelusta. Tutkimuksen mukaan vain vähemmistö pitää yhteiskuntaa reiluna. Haastattelussa tavoiteltiin niitä nuoria, joita on vaikea tavoittaa tavanomaisilla kyselytutkimuksilla.

***

Uusia ajoneuvoja rekisteröitiin marraskuussa enemmän kuin edellisen vuoden marraskuussa. Marraskuussa tehtyjen ensirekisteröintien määrä on noin 13 prosenttia suurempi verrattuna vuoden takaiseen määrään. Uusia henkilöautoja rekisteröitiin marraskuussa lähes 10 000, mikä on noin 7 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Tiedot perustuvat Trafin ajoneuvoliikennerekisteriin, ja Tilastokeskus on tuottanut niistä tilaston.

***

Yhdysvaltojen presidentin Trumpin päätös tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi on suututtanut eri tahoja Lähi-idässä. Esimerkiksi Iranin tukemat puolisotilaalliset joukot uhkailevat iskevänsä amerikkalaisia vastaan Irakissa. Trump ilmoitti eilen, että Yhdysvallat tunnustaa Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi ja siirtää lähetystönsä sinne Tel Avivista. YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu huomenna hätäkokoukseen keskustelemaan Trumpin ilmoituksesta.