Tamperelainen Emma-Kaisa Kuusisto käy pubivisoissa joka viikko. Kuusiston mielestä teemavisat tuovat kisailemiseen uutta intoa.

Yleistieto ei ole enää tiedon väärti – Teemavisat tulivat perinteisten pubivisojen rinnalle

Yleistiedon lisäksi voi pubeissa nykyään visailla vaikkapa Harry Potter- tai Game of Thrones -tietämyksessä.

Iloinen puheensorina Bar Piilossa hiljenee, kun viihdevisan vetäjä Sonja Pehrsson-Koll toivottaa kisailijat tervetulleeksi ja kysyy ensimmäisen kysymyksen. Tamperelainen Emma-Kaisa Kuusisto on ystävineen mittelöimässä viihdetietämyksen kuninkuudesta. Kuusisto käy viikottain tietovisoissa ja on huomannut teemavisojen yleistymisen.

– Baarit ovat selvästi huomanneet, että niille on kysyntää. Teemavisat tuovat kisailuun uutta intoa, Kuusisto sanoo.

Bar Piilo on tarjonnut teemavisoja viime vuoden toukokuusta asti. Visat ovat olleet menestys, ja pikkuruinen baari on ollut joka kerta tupaten täynnä.

Baarin ravintolapäällikkö Reetta Mäkipään mukaan alkuperäinen idea oli näyttää asiakkaille Disney-elokuvia. Idea kuitenkin jatkoi kehittymistään, ja ensimmäinen Disney-visa pidettiin viime vuoden toukokuussa. Sittemmin pubissa on kisailtu esimerkiksi Star Wars-, Harry Potter- ja Marvel -aiheisissa visoissa.

Bar Piilon teemavisojen ideoija ja vetäjä Pehrsson-Koll uskoo teemavisojen kiinnostavan asiakkaita, koska tutuista aiheista voi olettaa tietävänsä oikeita vastauksia.

– Suomalaisilla on tietynlaista voitontahtoa.