Alina Mäkysen kommentti: Kela ei kysy, kuinka monta tuntia huhkit

Täyden opintotuen saamiseksi opiskelijan pitää suorittaa vähintään 45 opintopistettä lukuvuodessa. Määrän toteutumiseksi on tärkeää, että opintopisteet vastaavat suunniteltuja tuntimääriä. Opiskelija ei kaipaa yllätyksiä kuormittavista kursseista, joista saa korvauksena vain muutaman pisteen.

Tamyn koulutusvastaava Veera Kalevan mukaan opintoja ei ole mahdollista suorittaa vaaditussa tahdissa, jos kurssit ovat liian kuormittavia suhteessa pisteisiin. Aikaa vievistä kursseista kärsivät muut opinnot, joita opiskelija suorittaa samaan aikaan.

Kela ei tiedustele, kuinka monta tuntia opiskelija teki töitä opintopisteidensä eteen. Se kysyy, kuinka monta pistettä suoritit.

Suorittamisessa piilee ongelman ydin. Jos omaksuminen muuttuu luennoilla istumiseksi ja kurssien sisältöjen opiskelu suorittamiseksi, opiskelun tarkoitus menettää merkityksensä. Oppimista ei tapahdu.

Yliopistojen tutkinto-ohjelmien suunnittelutyö kaipaa nykyistä yhteneväisempää otetta. Kurssien epäsuhtainen mitoitus vaikuttaa opintojen suunnitteluun. Ongelma liittyy ylimitoitettujen opintojen lisäksi kursseihin, joissa opintopisteitä saa tekemättä ja oppimatta mitään.

Miten opintojen mitoitus toimii yliopistossa? Lue tutkiva uutinen tästä