Radio Moreenin sähkeet 1.2.2018 klo 16

Tampereen yliopiston opiskelijoita rassaa tuntityön mitoituksen kirjavuus eri kursseilla. Henkilökunta ei ole samaa mieltä opiskelijoiden kanssa kurssien epätasaisesti jakautuvasta työmäärästä. Koulutusasiantuntija Kati Toikkanen Tampereen yliopistosta sanoo, että opiskelijoiden kokemus työn määrästä on yliopiston kurssipalautteiden perusteella hyvä. Kuitenkin noin 40 prosenttia palautteeseen vastanneista kokee, että työmäärä on suuri opintopisteisiin verrattuna.

***

Presidentti Sauli Niinistö on aloittanut toisen kautensa presidenttinä. Niinistön virkaanastujaisia vietettiin tänään Eduskunnassa. Myös presidentin puoliso Jenni Haukio osallistui virkaanastujaisiin. Niinistö valittiin toiselle kaudelleen presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella sunnuntaina. Hän sai reilut kuusikymmentäkaksi prosenttia kaikista annetuista äänistä.

***

Voimakas lumisade vaikeuttaa liikennettä koko iltapäivän, varoittaa Liikennevirasto. Iltapäiväruuhkan ennakoidaan pahentavan tilannetta. Junien kaukoliikenteessä voi koko maassa ilmetä myöhästymisiä ja vuorojen peruuntumisia. Sääolosuhteet vaikuttavat lisäksi lentoliikenteeseen. Helsinki-Vantaan lentoasemalla lennot ovat olleet aamulla keskimäärin tunnin myöhässä.

***

Tampereen elokuvajuhlien valinnat on julkaistu. Elokuvia esitetään kotimaisessa ja kansainvälisessä kilpailusarjassa. Elokuvajuhlilla esitetään yhteensä reilu sata elokuvaa. Mukana ovat muun muassa Jukka Kärkkäisen ja J-P Passin Tokasikajuttu sekä Petteri Saarion Aktivisti. Kaikki valitut elokuvat löytyvät Tampereen elokuvajuhlien kotisivuilta. Elokuvajuhlat järjestetään maaliskuun toisella viikolla.

***

Mobiilipysäköinnin suosio on kasvanut Tampereella. Asiasta kertoo Tamperelainen. Pysäköintipalvelun avulla asiakas pystyy maksamaan pysäköintimaksunsa puhelimitse. Pysäkointipalvelua tarjoava Easy Park kertoo palvelun suosion kasvaneen Tampereella noin kolmekymmentäviisi prosenttia. Eniten suosio kasvoi Lahdessa, jossa kasvu oli reilu neljäkymmentä prosenttia.