Radio Moreenin 6.2.2018 sähkeet klo 16

Tampereen Yliopistolla pelätään, että koulun itsehallinto on vaarassa. Yliopiston henkilöstöjärjestöjen kokouksessa päätettiin muun muassa kerätä adressi, jolla tähdätään lausunnoilla olevan johtosäännöksen muuttamiseen. Yliopiston työntekijät marssivat ulos ylihuomenna torstaina. Tampereen Yliopiston ylioppilaskunta päättää osallistumisestaan ulosmarssiin huomenna. Huolta aiheuttaa pian perustettavan Tampere3 – korkeakoulun johtosääntöluonnos. Järjestöjen mukaan esitetty luonnos kaventaa merkittävästi yliopistolaisten mahdollisuuksia vaikuttaa yliopiston toimintaan.

***

Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma myy Pyynikin Trikoon kiinteistön. Pyynikin Trikoon kiinteistön on tarkoitus siirtyä Aberdeen Standard Investmentsin hallinnoimalle sijoitusyhtiölle maaliskuun alussa. Uusi omistaja on aloittanut alueella kartoitustyöt tulevia kehitysprojekteja varten. Ensimmäisten rakennustöiden on tarkoitus alkaa vuodenvaihteessa. Ensimmäisten uusien asuntojen on suunniteltu valmistuvan 2020. Tällä hetkellä Pyynikin Trikoon tiloissa toimii toimistoja, työpajoja ja pienvarastoja.

***

Yhdysvalloissa eilen illalla tapahtunut pörssisyöksy on vaikuttanut laskevasti myös Helsingin pörssiin. Pörssin avautuessa kurssit olivat reilussa laskussa, mutta lähtivät pian nousuun. Kello kolmen aikaan iltapäivällä Helsingin pörssin yleisindeksi oli laskussa noin 2 pilkku 8 prosenttia, eli vastaavalla tasolla kuin ennen vuodenvaihdetta. Kurssien syöksyn syyksi on esitetty koneiden käynnistämää myyntiaaltoa, sekä korkojen nousua.

***

Ihmisten ylipaino lisääntyy huomattavaa tahtia. Ihmisten paino nousee etenkin kehittyvissä maissa niin nopeasti, että pian ylipainoisia on enemmän kuin alipainoisia, kertoo Lancet-tiedelehdessä julkaistu tutkimus. Neljänkymmenen vuoden aikana maailman ylipainoisten lasten ja nuorten määrä on jopa kymmenkertaistunut. Tutkimuksen mukaan ylipaino tulee ohittamaan alipainon maailmanlaajuisena ongelmana lähivuosina.

***

Tänään vietetään saamelaisten kansallispäivää. Päivää vietetään kuudes helmikuuta 1917 pidetyn ensimmäisen pohjoismaisen saamelaiskokouksen muistoksi. Juhlallisuuksia järjestetään tänään eri puolilla Saamenmaata ja saamelaisalueen ulkopuolella. Esimerkiksi Pirkanmaalla Nokialla järjestetään keskustelutilaisuus saamelaisuudesta Pirkan opistolla. Juhlapäivä on saamelaisten virallinen liputuspäivä, mutta viranomaiset suosittavat liputusta myös muualla Suomessa.