Radio Moreenin sähkeet 13.2.2018 klo 16

Yliopistojen henkilöstöä edustavat järjestöt ovat jättäneet tänään lakkovaroituksen. Työehtoneuvottelut katkesivat eilen, koska yliopiston työnantajapuoli ei suostunut vaatimuksiin palkan korottamisesta. Yliopiston henkilöstöä edustavat JHL, Juko ja Partia uhkaavat lakolla, jos työehtoneuvotteluissa ei päästä sopimukseen 27. helmikuuta mennessä. Jos sopimusta ei synny, lakko järjestetään 28. helmikuuta Helsingin yliopistolla.

***

Tampereen raitiotien läntinen osuus tullaan linjaamaan Sepänkadun ja Hiedanrannan välillä Silta-vaihtoehdon mukaisesti. Vaihdoehdossa raitiotie ylittää sillalla Paasikiventien kohti Hiedanrantaa ja Lentävänniemeä. Tampereen kaupunginhallitus päätti asiasta eilen. Silta-vaihtoehto oli edullisin. Rata on tarkoitus rakentaa vuosien 2021 ja 2024 välillä.

***

Teivon raviradan uudeksi sijoituspaikaksi on tarjottu Kolmenkulman aluetta kolmostien itäpuolelta. Ylöjärven kaupunginhallitus päätti maanantai-iltana jatkaa valmistelutyötä Teivon radan siirtämiseksi. Uuden radan rakentaminen maksaisi tämän hetken arvion mukaan noin 15 miljoonaa euroa. Ehdotus siirrosta on Ylöjärven kaupungin, joka haluaisi kaavoittaa nykyisen rata-alueen asumiskäyttöön.

***

Vr laskee lähijunien lippujensa hintoja 10 prosenttia. Muutos koskee pääkaupunkiseudulla matkaavien lisäksi myös Tampereelle ja Lahteen matkustavia. Lähiliikenteen sarjalipun voimassaoloaika myös pitenee kahdesta kuukaudesta neljään kuukauteen.

***

Kela perii vuoden 2016 opintotukea takaisin yli 45 miljoonaa euroa. Määrä on suurempi, kuin vuonna 2015. Opintotukea peritään takaisin lähes kolmeltakymmeneltä viideltä tuhannelta opiskelijalta. Määrä on yhtä opiskelijaa kohden noin 1300 euroa.