Moreenimedian pääkirjoitus: Usko tai älä, mutta maksa

Yhä useampi suomalainen eroaa kirkosta.

Olen itsekin käyttänyt viime aikoina paljon aikaa pohtiessani, avaanko eroakirkosta.fi-verkkosivun ja tunnustan agnostismini valtiolle. Unelma kirkkohäistä on toistaiseksi estänyt prosessin vireillepanon.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toiminta raivostuttaa monia. Jääräpäinen ja loukkaava tasa-arvoisen avioliittolain vastustaminen on vain jäävuoren huippu. Helsingin piispa Teemu Laajasalolla suihkusi samppanja kuin Räikkösen Kimillä Monacossa konsanaan. Myös Helsingin KD:n kaupunginvaltuutetun Mika Ebelingin päätös äänestää paperittomien terveydenhuoltopalveluita vastaan saa itse kunkin pudistamaan epäuskoisesti päätään.

Politiikka ja uskonto eivät sovi yhteen. Ei tarvitse kuin vilkaista Lähi-idän suuntaan, jotta sen huomaa. Nykyisen Israelin alueen luovutus juutalaisille toisen maailmansodan jälkeen on tuonut mukanaan lähes pelkkää verta, kuolemaa ja valtakamppailua. Samalla ilmansuunnalla hirmuhallitsija Recep Tayyip Erdoğan islamisoi Turkin valtiota ihmisoikeuksien kustannuksella.

Tampereen Linnainmaan seurakuntakeskuksessa diakoniatyöntekijä Anna Henriksson ja lastenohjaaja Kaisu Tirkkonen kertovat ja näyttävät, kuinka tärkeää avunanto seurakunnille on. Yksinäisille vanhuksille järjestetään messuja, tarinatuokioita, jumppaa ja yhteisiä ruokailuja. Lapset ovat vapaita leikkimään miten lystäävät. Tampereen seurakuntayhtymä käyttää vuosittain yli kymmenen miljoonaa euroa auttaakseen kapinoivia teinejä ja kurttuisia isoäitejä.

Tämän mahdollistavat kirkollisveron maksajat. Kenenkään ei tarvitse uskoa kristittyjen Jumalaan tai hyväksyä kirkon poliittisia linjauksia voidakseen kunnioittaa ja tukea ruohonjuuritason laupiaita samarialaisia. Eiväthän useat seurakuntien työntekijätkään jaa kaikkia ison kirkon näkemyksiä. Monet papit vihkisivät sateenkaaripareja, jos he saisivat siitä päättää.

Seurakunnissa on auttamassa aivan tavallisia ja hyväntahtoisia ihmisiä, jotka välittävät täysin vilpittömästi kristinuskon opetuksista parhaan.

Lähimmäisenrakkauden.

Miten Tampereen evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä pärjää taloudellisesti? Lue tutkiva uutinen tästä.