Radio Moreenin sähkeet 20.2.2018 klo 15

Yliopistoihin annettiin tänään jo toinen lakkovaroitus. Palkansaajajärjestöt JUKO, JHL ja Pardia uhkaavat lakolla kuudessa yliopistossa 7. maaliskuuta, jos neuvotteluratkaisuun ei päästä ennen sitä. Lakko toteutettaisiin Tampereen yliopistossa, Tampereen teknillisessä yliopistossa, Aalto-yliopistossa, Hankenilla, Taideyliopistossa sekä Vaasan yliopistossa. Edellinen lakkovaroitus koskee yhden päivän lakkoa Helsingin yliopistossa ensi viikon keskiviikkona.

***

Työttömien työnhakijoiden määrä oli kuluvan vuoden tammikuussa merkittävästi matalampi kuin edellisvuonna. Pirkanmaalla työttömiä oli noin 28 000 henkilöä, mikä on 8000 vähemmän kuin edellisvuonna. Pirkanmaan työttömyysaste oli 11,3 prosenttia.

Kaikissa Pirkanmaan kunnissa työttömien työnhakijoiden määrä laski, osassa jopa merkittävän paljon. Pirkanmaan työttömyyden lasku oli valtakunnan kärkitasoa.

***

Yhteishaku lukioihin ja ammattikouluihin on alkanut. Haku koskee ensi syksynä alkavia koulutusohjelmia. Hakuaika on kolme viikkoa.

Tänä vuonna ammatillinen koulutus uudistuu. Uudistuksen vuoksi tutkinto-ohjelmien määrä vähenee porrastetusti, mutta tutkinnoista tulee laaja-alaisempia.

***

Pyöräily Hämeenkadun eteläreunalla päättyy tällä viikolla. Hämeensillan remontin takia kevyenliikenteenväylä Hatanpään valtatieltä keskustorille muuttuu jalkakäytäväksi.

Muutoksen jälkeen pyöräily Hämeenkadulla on mahdollista toistaiseksi ainoastaan ajoradalla. Pyöräilijät voivat myös taluttaa pyörää jalkakäytävillä tai käyttää muita keskustan pyöräilyreittejä.

***

Luomun myynti kasvoi vauhdikkaasti viime vuonna, arvioi Pro Luomu ry. Viime vuonna luomua myytiin 13 % enemmän kuin edellisvuonna. Luomun markkinaosuus vähittäiskaupan elintarvikemyynnistä on hieman yli 2 %. Viidessä vuodessa luomun myynti on puolitoistakertaistunut. Eniten luomutuotteita myytiin kanamunina ja kasviöljyinä.