Moreeni puolustaa ihmisoikeuksia ja palelee Toasin vuokrayksiössä

Vuoden toisessa Moreeni-lehdessä osallistutaan mielenosoitukseen ja kurkistetaan punavihreään kuplaan. Moreenimedian kyselyssä joka toinen Toasin vuokralaisista kokee asuntonsa kylmäksi.

Moreeni-lehti on ilmestynyt. Uusimmassa numerossaan Moreeni tutkii nykyhuumorin olemusta ja punavihreää kuplaa, lähtee mielenosoitukseen pakkopalautuksia vastaan, kaipaa Suomeen lisää laadukasta englanninkielistä journalismia ja etsii syitä pohjoisten koirarotujen suosiolle.

Moreenissa ihmetellään myös sitä, miksi tamperelaiset opiskelijat luottavat enemmän omiin lisäpattereihinsa kuin Toasiin ja sen käyttämiin huoltoyhtiöihin. Lisäksi kysyimme tamperelaisilta kansanedustaja-kaupunginvaltuutetuilta halukkuudesta asettua ehdolle tulevissa maakuntavaaleissa.

Moreeni on Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksen viikkolehti. Tampereen toimittajakoulutuksella on ollut säännöllisesti ilmestyvä julkaisu vuodesta 2002 lähtien.