Radio Moreenin sähkeet 22.2.2018 klo 15

Tampereen kaupunginvaltuustossa ehdotettiin maanantaina halvempia liikuntatilojen käyttömaksuja yhteisvastuullisille yrityksille. Ehdotus tehtiin kaupunginvaltuutettu Noora Tapion aloitteesta. Sen tavoitteena on lisätä liikuntaa ja kannustaa vastuulliseen yritystoimintaan. Yhteisvastuullisuudella tarkoitetaan sitä, että yritys ottaa toiminnassaan huomioon vähempiosaiset ja käyttää suurimman osan voitoistaan toiminnan kehittämiseen.

***

Tammerkosken alajuoksulla sijaitsevalla Viinikanlahdella on erittäin heikko jää. Satamatoimiston mukaan jäälle ei pidä mennä, sillä kosken kova virtaus on heikentänyt sitä. Myös jään päällä oleva lumipeite vaikeuttaa sen kantavuuden arviointia. Viinikanlahden jäihin putosi keskiviikkoaamuna keski-ikäinen mies, mutta henkilövahingoilta säästyttiin.

***

Tampereen seutukuntien tänä vuonna päättyvää työkokeilua ei jatketa. Asiasta kertoi työministeri Jari Lindström. Kokeilu päätetään, koska vastuu työttömistä siirtyy maakuntamallin myötä kunnalta maakunnalle. Työkokeilun aikana vastuu työmarkkinatukea, peruspäivärahaa tai toimeentulotukea saavista työttömistä on ollut kunnilla. Pitkäaikaistyöttömiä on työllistetty kokeilun ansiosta Tampereella noin sata viikossa.

***

Noin joka kuudes viestintäalan työntekijöistä on kokenut seksuaalista häirintää työssään viimeisen kahden vuoden aikana. Tämä selviää viestinnän ammattiyhteisöjen teettämästä tutkimuksesta. Useimmiten häiritsijä on ollut kollega. Suurin osa ei ole ryhtynyt häirinnän vuoksi toimenpiteisiin. Kyselyyn vastasi vajaat 1200 Journalistiliiton, ProComin sekä Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liiton jäsentä.

***

Vuoden arktinen muotoiluyritys –palkinto on myönnetty Aurora eMotionin sähkökelkalle. Palkinnon myöntää Arctic Design Week ja Rovaniemen kaupunki. Sähkökelkka tuo Rovaniemelle maailman ensimmäiset päästöttömät ja äänettömät kelkkasafarit. Vuoden arktinen muotoiluyritys –palkinto jaettiin nyt kolmatta kertaa. Rovaniemellä järjestettävä tapahtuma on maailman pohjoisin muotoiluviikko.