Euroopan suurimmat nuorten yleisurheilun hallikisat ovat isommat kuin koskaan – ”Vielä on hinkua Tampereelle”

Tampereella järjestettävät kisat alkavat tänään 9.3. ja kestävät sunnuntaihin 11.3. asti.

Euroopan suurimmat nuorten yleisurheilun hallikisat starttaavat tänä iltana Tampereella. Tamperen Pyrinnön kehittelemät kisat järjestetään Tampereella jo 24. kerran. Yli 1700 nuorta urheilijaa saapuu Tampereen messu- ja urheilukeskukseen ympäri Suomea. Urheilijoita tulee myös Pietarista, sekä saksalaisesta Pyrinnön ystävyysseurasta.

Tänä vuonna kisat ovat suuremmat kuin koskaan. Osallistujia oli monena vuonna noin yli 1000, mutta viime kisoissa osallistujien määrä nousi 1600 urheilijaan, kun kisoihin lisättiin kokeilumielessä 17-vuotiaiden sarja. Tampereen Pyrinnön Elisa Hakasen mukaan haluttiin nähdä, kiinnostaako vielä sen ikäisiä osallistua kisoihin.

– Iloksemme huomasimme, että he haluavat osallistua. Vaikka tapahtuma on eräänlainen kasvupaikka nuorille urheilijoille, se on myös merkittävä ystävien kohtaamispaikka. Alle 17-vuotiaat ovat kuitenkin koko nuoruutensa ajan osallistuneet tähän tapahtumaan, ja viime vuoden kokeilun jälkeen oli selvää, että vielä on hinkua takaisin Tampereelle.

Kisoja on järjestetty vuodesta 1995 lähtien. Sarjoja on 10-17-vuotiaille. Kisat alkavat tänä iltana kello 18, ja niihin on vapaa pääsy.