Hiljaiset vastuunkantajat – linja-autonkuljettajan työ on vaativaa, mutta palkitsevaa

Tamperelaisella Atso Salolla on takanaan yhteensä neljän vuoden ura linja-autonkuljettajana. Tuona aikana hän on kohdannut monenlaisia tilanteita ja erilaisia matkustajia.

Ympäristön jatkuva muutos ja matkustajakunnan moninaisuus tekevät linja-autonkuljettajan työstä vaativaa. Kuljettajan on oltava aina tietoinen muusta liikenteestä linja-auton ulkopuolella sekä huolehdittava matkustajista ajoneuvon sisällä. Turvallinen ilmapiiri on kuljettajan kunnia-asia ja sen ylläpitämiseksi on työskenneltävä hyvällä asenteella.

 

Kuljettajan tärkein tehtävä on auttaa asiakasta siirtymään turvallisesti paikasta toiseen. Tähän saattaa liittyä matkustajan erityistä huomioimista, kuten heikommin liikkuvien tai lasten avustamista. Salosta palkitsevinta hänen työssään on nähdä, kuinka linja-autonkuljettajan työ antaa monille mahdollisuuksia edetä elämässään. Myös eri kulttuurien kohtaamiset tulevat kuljettajan näköalapaikalla tutuiksi.

 

Salon mukaan kuljettajan ja matkustajan välinen suhde on hyvin yksipuolinen, mutta toisinaan vakiasiakkaat tervehtivät myös takaisin ja tulevat tutuiksi lyhyilläkin matkoilla. Matkustajat ovat enimmäkseen hyvätapaisia, mutta satunnaiset vaara- ja väkivaltatilanteet voivat jättää ikävän maun, eikä työpäivää lopeta kovin kevein mielin.

 

Kuljettajan työssä näkee paljon ja yllättäviin tilanteisiin on osattava varautua etukäteen. Leikkivät lapset ja etenkin kesällä vilkastuva kevytliikenne pitävät kuljettajan erityisen valppaana.

 

Politiikka ja maailmantilanne näkyy Salon työssä. Esimerkiksi liikenteeseen liittyvissä kunnallisissa päätöksissä kuljettaja ja matkustaja ovat samassa veneessä. Tällaisissa tilanteissa matkustajan vihamielisyys muutoksia kohtaan lieventyy kuljettajan maltillisuudella ja ystävällisyydellä. Kuljettajalta vaaditaan palvelualttiutta, mikä on Salon mielestä koko ammatin kulmakivi ja kuljettajan tärkein tehtävä.