Aktiivilukeminen on vähentynyt selvästi viime vuosikymmeninä – ”Viihdettä ja ajanvietettä on tarjolla enemmän”

Aktiivilukeminen on vähentynyt viime vuosikymmeninä. Tämä selviää Tilastokeskuksen viime huhtikuussa julkaisemasta tilastosta. Kun vuonna 2002 noin neljännes kymmenen vuotta täyttäneistä oli lukenut vähintään kymmenen kirjaa viimeisen puolen vuoden aikana, vuonna 2017 sama lukema oli enää 13 prosenttia.

Aktiivilukeminen on romahtanut etenkin 15–24-vuotiaiden joukossa. Vuonna 2002 kyseisestä ikäryhmästä noin viidennes oli lukenut vähintään kymmenen kirjaa puolessa vuodessa, kun vuonna 2017 sama osuus oli kuusi prosenttia. Koululaisten lukemiseen käyttämä aika on puolittunut 20 vuodessa.

Mitä enemmän tietoa ympärillämme tulvii ja mitä digitalisoituneemmassa ympäristössä elämme, sitä parempi lukutaito meillä tulisi olla.

Emmi Jääkkö, viestintä- ja hankepäällikkö

Lukukeskuksen viestintä- ja hankepäällikön Emmi Jääkön mukaan yksi syy lukemisen vähenemiseen ovat muuttuneet ajanviettotavat. Esimerkiksi suoratoistopalvelut ja internet ovat helposti saatavilla, joten niihin käytetään vapaa-aikaa helpommin kuin lukemiseen.

– Viihdettä ja ajanvietettä on yksinkertaisesti tarjolla enemmän kuin aikaisemmin, Jääkkö sanoo.

Lukutaitoa vaaditaan entistä enemmän

Jääkön mukaan ajankäyttö ei kuitenkaan ole ainoa syy aktiivilukemisen vähenemiselle, vaan myös ihmisten käsitykset lukemisesta ovat muuttuneet. Kun enemmän tietoa on kaikkien saatavilla koko ajan, saattaa syntyä harha, että lukeminen ei ole enää niin merkityksellistä.

– Mitä enemmän tietoa ympärillämme tulvii ja mitä digitalisoituneemmassa ympäristössä elämme, sitä parempi lukutaito meillä tulisi olla. Siten voimme erottaa oikean tiedon väärästä tai hahmottaa kokonaisuuksia, Jääkkö kertoo.

Lasten lukuinnon ja -taidon parantaminen on tärkeää lukemisen lisäämiseksi. Jääkön mukaan vanhempien oma lukuharrastus edesauttaa lapsen myönteistä suhtautumista lukemiseen.

– Vanhemmilta saatu tuki ja kannustus sekä vanhempien itse lukemiseen käyttämä aika näkyvät suoraan lapsen osaamisessa. Lukemiseen myönteisesti suhtautuva lapsi lukee enemmän, mikä vahvistaa hänen lukutaitoaan. Hyvä lukutaito taas lisää onnistumisen kokemuksia ja myönteistä suhtautumista lukemiseen.

Mitä mieltä tamperelaiset ovat lukemisesta harrastuksena? Kuuntele gallup täältä.

Älypuhelin tulee osaksi elämää aiemmin kuin koskaan – ”Vanhemmille tulee sellainen olo, että putoaa kelkasta”

DNA:n koululaistutkimuksen mukaan lähes joka toisella peruskoulun aloittavalla lapsella on älypuhelin. Lasten älypuhelimien käytöstä on ollut viime aikoina paljon julkista keskustelua, eikä sävy ole ollut positiivinen. Helsingin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan yliopistonlehtori Satu Valkosen mukaan mobiililaitteiden mukanaan tuoma muutos lapsuuteen on monitahoinen.

– Kun lasten mediaympäristö muuttuu nopeasti, vanhemmille tulee sellainen olo, että putoaa kelkasta. Mediankulutuksen kysymyksiä tulee miettiä laajalta näkökannalta.

Puhelin passivoi ja aiheuttaa paineita

Yle uutisoi marraskuussa 11-vuotiaan Tuukan älypuhelinriippuvuudesta, joka oli johtanut lopulta kiireelliseen sijoitukseen. Valkosen mielestä on tärkeä pohtia, onko älypuhelimen käyttö ongelmien syy vai seuraus.

Älypuhelimella voi olla monenlaisia kielteisiä vaikutuksia lapsen elämään. Sosiaalisessa mediassa kiusaaminen on helppoa, internetin syövereistä löytyy tolkuttomasti sopimatonta sisältöä, ja jatkuva ruudun tuijottaminen aiheuttaa myös fyysisiä vaivoja, kuten selkärangan asennon muutoksia.

Valkonen näkee ongelmallisena myös jatkuvan viriketulvan, joka passivoi kuluttamaan luomiseen kannustamisen sijaan. Rauhoittuminen puhelimen kanssa on vaikeaa, mutta ilman oleminen voi myös aiheuttaa ulkopuolisuuden tunteita.

– Puhelin on tärkeä väline sosiaalisten suhteiden ylläpitoon, mutta nuori voi myös kokea painetta, että hänen täytyisi olla koko ajan tavoitettavissa.

Tärkeää on tietää mitä tekee

Kun lapselle hankitaan puhelin, Valkosen mielestä tulisi puhelimen käytön ja kunnossapidon lisäksi opettaa myös se, mihin sitä käytetään.

– Älypuhelin on väline, joka auttaa tekemään asioita, ja sen tietoinen sekä tarkoituksenmukainen käyttö tulisi omaksua varhain. Sitä ei tulisi käyttää pelkästään viihteenä tai omien tunnetilojen säätelyyn.

Lapset oppivat mediankulutustaan vanhemmiltaan, ja heidän näyttämällään esimerkillä on iso vaikutus. Aikuistenkin kannattaa noudattaa lapselle asettuja puhelinsääntöjä, jotta ne tuntuvat selkeiltä ja reiluilta, vaikka rajojen koettelulta ei voikaan välttyä.

Valkonen muistuttaa, etteivät puhelimet tuo yksinomaan ongelmia. Perheiden sisäinen viestintä lisääntynyt, ja kavereihin on helpompi pitää yhteyttä. Lapsille tarkoitettu sisältö voi tarjota myös samaistumisen kokemuksia, ja erilaiset hahmot voivat tulla mukaan leikkeihin yhtä hyvin YouTube-videosta kuin Pikkukakkosesta. Ylipäätään median kuluttaminen tuottaa lapselle nautintoa.

Viimeaikainen kriittinen keskustelu on Valkosen mielestä tervetullutta. Lasten älypuhelimien käyttöä täytyy pohtia sekä optimistisista että pessimistisistä lähtökohdista, sillä monelle aikuisellekin on vaikea vastustaa jatkuvaa laitteen näpräämistä.

Mitä tamperelaiset vanhemmat ovat mieltä lastensa älypuhelimen käytöstä? Kuuntele gallup täältä.

Tanssi vaatii uhrauksia — Leevi Rauhalahti haluaa opettaa, mutta ensin on oltava itsekäs ja luotava omaa uraa

18-vuotiaan Leevi Rauhalahden herätyskello soi seitsemältä. Lielahdessa sijaitsevassa kaksiossa torkutetaan viimeiseen saakka.

Lukion viimeistä vuotta käyvän abiturientin koulupäivien pituus vaihtelee, mutta kotiin hän pääsee usein vasta iltakymmenen jälkeen. Opiskelun ohella Rauhalahti tanssii tavoitteellisesti ja tanssitunteja Tampereen balettiopistolla kertyy viikossa jopa 12.

Vaativasta harrastuksesta huolimatta lukioon meneminen oli Rauhalahdelle itsestäänselvyys.

– Opiskelu on ollut minulle aina mieluista ja sujunut suhteellisen kevyesti. Tiedän myös, että tanssijan ura on hauras esimerkiksi loukkaantumisten takia. Ylioppilastodistus turvaa minulle tarvittaessa muitakin vaihtoehtoja.

Nurmikentältä tanssisaleihin

Rauhalahti on harrastanut tanssia kuusivuotiaasta lähtien. Tavoitteelliseksi tanssi muuttui kolme vuotta sitten.

Nuorempana Rauhalahti harrasti myös jalkapalloa ja ehti pelata reilun vuoden ajan Ilveksessä, kunnes tajusi, ettei laji tuntunutkaan omalta. Nykyään Rauhalahden päälajit ovat jazz, baletti ja nykytanssi.

Lajin vaihtaminen vaati aluksi totuttelua, mutta nyt Rauhalahti on saavuttanut jazzin ja nykytanssin saralla saman tason, kuin ikäisensä tytöt. Baletissa on silti vielä kirimistä.

Oman harrastuksen ohella Rauhalahti on opettanut nuorempia oppilaita vuoden alusta lähtien. Idea lähti alun perin Rauhalahden opettajalta, balettiopiston apulaisrehtori Riikka Korvelta.

– Riikka oli huomannut, että minussa on potentiaalia johtamaan ryhmää, sillä minulla on kuuluva ääni ja paljon ideoita. Tekisin tätä muutenkin, mutta se, että tästä saa vielä rahaa tuntuu aika käsittämättömältä.

Rauhalahti valmistuu ylioppilaaksi ensi keväänä. Tähtäimessä on jatkaa opintoja tanssin parissa. Kuva: Anu Pekonen

Riisutussa roolissa

Kun Rauhalahti astuu tanssisaliin opettajan roolissa, hän tiedostaa vastuunsa. Rauhalahden mukaan tanssissa opettajat ovat lähempänä tanssijoita, kuin esimerkiksi valmentajat jalkapalloilijoita.

– Niin hyvässä kuin pahassa, Rauhalahti vakavoituu.

Viime vuonna paljastui, että Kansallisbaletin taiteellinen johtaja Kenneth Greve käyttäytyi asiattomasti tanssijoita kohtaan. Tänä syksynä otsikoihin nousi väärinkäytöksiä myös Suomen taitoluistelupiireissä.

Rauhalahden mielestä tapaukset kertovat empatian puutteesta. Tanssiessa ollaan hänen mukaansa henkisesti alasti ja tanssija antaa itsestään paljon opettajalle.

Opettajan merkitys on Rauhalahden mukaan suuri niin opetuksellisessa kuin emotionaalisessakin suhteessa. Luonnonlahjakkuuskaan ei pysty puhkeamaan kukkaan huonossa tai alati vaihtuvassa valmennuksessa.

Rauhalahden mielestä hyvä opettaja on innostunut tanssista ja myös näyttää sen oppilailleen.

– Omat opettajasuhteeni ovat aina olleet myönteisiä ja ne ovat motivoineet ja inspiroineet minua jatkamaan tanssin parissa.

Itsevarmuutta ja itsekkyyttä

Rauhalahden suunnitelmissa on hankkia tanssiopettajan pätevyys, mutta ennen sitä hän tavoittelee uraa ammattitanssijana.

Ensi keväänä Rauhalahden tähtäimessä ovat Pohjoismaiden johtavat tanssilaitokset. Pääsykokeissa tanssitaitojen lisäksi ratkaisevassa asemassa on myös itseluottamus.

– Itsensä kanssa pitää olla sujut ja välillä täytyy olla vähän itsekäs. Koen, että hyvästä itseluottamuksesta on hyötyä varsinkin sitten, kun lähden täältä turvalliselta opistolta maailmalle.

Kehitysvammaisen palkka voi olla vain seitsemän euroa päivässä – ”Parasta on, että saan tehdä töitä”

Apulaisvahtimestari Sakari Lehto tuntee Tampere-talon sokkelot kuin omat taskunsa.

Tampereen Sorsapuiston valkoisen rakennuksen pääaula kaikuu jo kävijöiden äänistä, vaikka on vasta aamupäivä. Infopisteen vieressä minua odottaa Sakari Lehto, Tampere-talon apulaisvahtimestari.

Lehdon perässä on vaikea pysyä. Hän singahtelee tottuneesti Tampere-talon sokkeloissa, jonne reittiä tuntematon ihminen ilman opasta eksyisi. Käytävillä kaikuu ajoittain klassinen musiikki, joka kantautuu kaupunginorkesterin harjoituksista.

Apulaisvahtimestarin toimenkuvaan kuuluu talon yleiset tehtävät, kuten täysien roska-astioiden vaihtaminen tyhjiin, pahvien vieminen pahvipuristimeen ja kopiopaperin riittävyydestä huolehtiminen.

–Nyt tehdään paperikierros, tokaisee Lehto

Hän nappaa mukaansa listan, johon hän kerää eri työpisteistä kopiopaperitilauksia. Kohta paperilaatikoilla lastattu kärry kiitää jo käytävillä.

Myös saapuneen postin jakaminen toimistokoppeihin kuuluu Lehdon tehtäviin. Tällä kertaa jaettavaa ei tosin ole kuin päivän lehti.

Sakari Lehto on työksennellyt Tampere-talossa jo yli vuosikymmenen.

Palkan sijasta työosuusrahaa

Lehdolla on lievä kehitysvamma. Hän on yksi Suomen 25 000 työikäisestä kehitysvammaisesta. Heistä vain kolme prosenttia on työsuhteessa, josta saa oikeaa palkkaa.

Suurin osa kykenevistä kehitysvammaisista tekee avotyötä. Erona varsinaiseen palkkatyöhön on usein vain se, että avotyöstä maksetaan palkan sijasta työosuusrahaa, keskimäärin seitsemän euroa päivässä. Avotyön tarkoitus on olla välietappi ennen palkalliseen toimeen siirtymistä.

Noin 25 000 työikäisestä kehitysvammaisesta arviolta 3500–4000 on ammatillisesti koulutettuja, työkykyisiä ja -haluisia.

Kaksitoista vuotta vakituisessa virassa

Lehto on yksi heistä, jotka ovat onnistuneet pääsemään tuohon kunnon palkkaa saavien joukkoon. Kehitysvammaisten tukiyhdistys sai 2007 ilmoituksen, että Tampere-talo tarvitsee kaksi työntekijää. Lehto haki paikkaa ja oli toinen valituista.

–Olin silloin mökillä ja meinasin tukehtua juomaveteen, kun sain puhelun valinnasta, Lehto muistelee

Nyt kaksitoista vuotta myöhemmin 35-vuotias Lehto on jo osa Pohjoismaiden suurimman kokous- ja kongressikeskuksen vakiintunutta kalustoa.

Työsuhteensa alkupäivän Lehto muistaa kuin eilisen päivän. Kesäkuun puolessa välissä kaksitoista vuotta sitten hän astui Tampere-talon ovista sisään ensimmäiseen vakituiseen toimeensa.

Pitkän uran varrella Tampere-taloon on tullun muun muassa Muumimuseo ja kokonainen lisäosa.

Työ ei ole kaikille itsestäänselvyys

Lehdon mukaan pitävän virastaan todella paljon. Hän uurastaa neljänä päivänä viikossa aina neljä tuntia kerrallaan. Lehto kertoo, että hän saa samaa palkkaa kuin muutkin vastaavia tehtäviä tekevät ihmiset.

–Parasta työssäni on se, että saan tehdä töitä

Lehto kertoo, että hänet on aina otettu työpaikoillaan vastaan positiivisin ottein. Sen huomaa myös nykyisestä ilmapiiristä. Hän tervehtii iloisesti lähes jokaista vastaantulijaa ja tervehdykseen vastataan poikkeuksetta hyväntuulisesti.

Lehto ei ole joutunut kokemaan avotyötä. Hän näkee avotyön ennemmin ilmaisen työn teettämisenä ja uhkana kuin mielekkäänä tekemisenä. Hän kertoo, että Islannissa kehitysvammaisilla on mahdollisuus päästä yrityksiin harjoitteluun. Hyvin suoritetun harjoittelun jälkeen on mahdollista, että kehitysvammainen palkataan. Lehto uskoo, että malli toimisi Suomessakin.

–Avotyön saisi lopettaa kokonaan, Lehto toteaa

Osa kokee avotyön mahdollisuutena olla osa yhteiskuntaa, osa taas orjatyönä.

Mahdollisuus olla mukana yhteiskunnassa

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n työelämäasiantuntijat Kari Vuorenpää ja Mari Hakola kertovat, että eniten kehitysvammaisten palkkaamista jarruttaa työhönvalmennuksen puute. Kehitysvammaisen on myös helpompi tarjota työnantajalle edullisempaa avotyötä.

Vuorenpään ja Hakalan mukaan osa kehitysvammaisista näkee avotyön mahdollisuutena olla siellä missä muutkin ihmiset ja tuntea itsensä tärkeäksi. Jotkut kokevat, että on parempi olla avotyöpaikoilla kuin toimintakeskuksissa tai kotona. Avotyö saattaa olla ainut vaihtoehto päästä mukaan yhteiskunnan toimintaan.

–Yhä useampi kehitysvammainen ihminen havahtuu siihen epäkohtaan, että he tekevät samoja tehtäviä kuin muut ihmiset, mutta pienemmällä palkalla, Hakola kertoo

Työhönvalmennuksella palkkatöihin

Hakola ja Vuorenpää kertovat, että palkalliseen toimeen päässeiden kehitysvammaisten määrä on noussut. Tarkkaa lukua on tosin vaikea sanoa. Myös työnantajien kiinnostus osaavasta henkilöstöstä on kasvanut.

Melkein aina kehitysvammaiset rekrytoidaan yhdistysten tai työhönvalmennuksen kautta.

Lehdon päivä alkaa olla jo päätöksessään. Lehto jää vielä hetkeksi viettämään lounastuntinsa jälkeistä kahvihetkeään ja keskustelemaan kollegoidensa kanssa Huuhkajien tulevasta EM-karsintaottelusta.

Sakari Lehto kertoo viettävänsä taukoja yhden tai kaksi päivässä, muutaman minuutin kerrallaan.

Anu Pekosen analyysi: Lyhempi työaika on hyväksi meille jokaiselle, kunhan se tukee kaikenlaisia työntekijöitä

– Neljän päivän työviikko tai kuuden tunnin työpäivä! Miksi se ei voisi olla seuraava askel työelämässä?

Tämä oli yksi liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marinin Sdp:n 120-vuotisjuhlassa esille nostamista ”tulevaisuuden utopioista”, jotka lähitulevaisuudessa voisivat olla todellisuutta.

Työajan lyheneminen on ollut pitkään nouseva trendi työelämässä. Vaikka työkulttuuri Suomessa on kansainvälisesti verrattaessa hyvin työkeskeinen, osalle esimerkiksi nelipäiväinen työviikko on jo arkipäivää.

Työaikaan suhtautumisessa on havaittavissa selkeä arvomuutos. Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuskeskuksen tutkimusjohtajan Mia Tammelinin mukaan vapaa-ajan merkitys on korostunut huomattavasti. Nuoret sukupolvet arvostavat työn lisäksi yhä enemmän harrastusten sekä perheen ja läheisten kanssa vietettyä aikaa. Työltä haetaan nykyään joustavuutta niin, että työaikaa voisi mukauttaa omaan elämäntilanteeseen sopivaksi.

Työajan lyhentämisestä käyty keskustelu on koskenut silti vahvasti kokoaikaista työtä, jota tehdään perinteisesti viitenä päivänä viikossa, kahdeksasta neljään. On huolestuttavaa, kuinka keskustelusta on unohdettu kokonaan vuoro- ja osa-aikatöitä tekevät. Tällaisilla aloilla työajan lyhentäminen on erityisen hankalaa.

Työaika on pääsääntöisesti sidottu palkkaan. Jos ajatellaan, että työajan lyhentyessä myös palkka laskee, se heijastuu suoraan yksilön ja hänen perheensä sekä yhteisön hyvinvointiin.

Jos osa-aikaista työtä pilkotaan entisestään, se ei enää kannata. Se johtaa usean työn tekemiseen samanaikaisesti. Tällaisten ihmisten työmarkkina-asema ja uranäkymät voivat olla todella heikkoja.

Vuorotyössä Tammelinin mielestä olennaista on se, miten vuorot suunniteltaisiin. Jaksamisen kannalta on tärkeää miettiä, millaisia erilaisia työvuoroyhdistelmiä on, ja pitää huolta siitä, etteivät yksittäiset työvuorot ole liian pitkiä.

Esimerkiksi julkisen terveydenhuollon puolella työntekijöiden palautumista on tutkittu suhteessa työaika-autonomiaan. Sillä tarkoitetaan yhteisöllistä työvuorojen suunnittelukäytäntöä, jossa jokainen työntekijä suunnittelee omat vuoronsa yhdessä muiden työntekijöiden kanssa.

Tutkimus osoittaa, että kun työntekijät pääsevät itse suunnittelemaan työaikansa, se vaikuttaa myönteisesti palautumiseen, rentoutumiseen ja kontrollin sekä hallinnan kokemuksiin. Jos työaikaa lyhennetään, vuorojen suunnitteluun tulee siis kiinnittää erityistä huomiota.

Vuorotyössä ongelmia aiheuttaa myös työn kiireisyys. Jos työaikaa lyhennetään, tarkoittaako se sitä, että ihmiset joutuvat tekemään samat työt tiiviimmässä ajassa?

Suomessa on keskimäärin hyvin kiireinen työelämä. Monilla aloilla, etenkin vuorotöissä tahti on niin kova, että esimerkiksi lakisääteiset tauot jäävät pitämättä. Tammelin uskoo, että jos työaika lyhenee, työn vaatimuksiin täytyy kiinnittää erityistä huomiota. Jos työtä joutuu tekemään jatkuvan kiireen ja paineen alla, työn kuormittavuus nousee ja hyvinvointi kärsii.

Marinin ehdotuksen taustalla on ajatus vapaa-ajan ja hyvinvoinnin lisäämisestä yhteiskunnassamme. Kyse ei ole utopiasta, vaan rohkeasta ja eteenpäin katsovasta ajattelusta, josta huokuu arvostus suomalaista työtä kohtaan.

Jos työaikaa lyhennetään, se täytyy tehdä niin, että se tukee tasa-arvoisesti kaikkien alojen työntekijöiden hyvinvointia, vuoro- ja osa-aikatöitä tekevät mukaan lukien.

Vähäosaiset eivät saa jäädä työn lyhentämisen varjoon. Silloin tuloksena on vain karhunpalvelus suomalaiselle työlle.

Juttua korjattu 1.11.2019: ”Neljän päivän työviikko ja kuuden tunnin työpäivä, ei neljän tunnin työviikko ja kuuden tunnin työpäivä.”

Maksuhäiriömerkintäisten määrä Suomessa jatkaa yhä kasvuaan – Pipsa, 34, menetti reilun tonnin veloista luottotietonsa neljäksi vuodeksi: ”Ihmispaska olo”

Helsinkiläinen Pipsa Aro, 34, luotti korkeakoulusta valmistuttuaan, että saisi markkinointialan työpaikan nopeasti. Työllistymismahdollisuudet eivät vastanneetkaan odotuksia, vaan Aro vietti vuoden työttömänä työnhakijana. Pienet tulot ja jatkuvasti kasaantuvat laskut ahdistivat, mutta Aro piti itseään pitkään pinnalla. Lopulta reilun tonnin yhteissummasta Aro menetti luottotietonsa neljäksi vuodeksi.

Maksuhäiriömerkintöjä säilytetään 2–4 vuotta riippuen merkinnän tyypistä ja siitä, tuleeko säilytysaikana uusia maksuhäiriömerkintöjä. Merkinnän voimassaoloaikaa voi lyhentää kolmesta kahteen vuoteen, jos niitä on yksi ja sen saa maksettua pois. Jos merkintöjä on kertynyt useampi, ei velkojen poismaksu auta lyhentämään luottotiedottomuutta.

Aron tapauksessa hän sai maksettua velkansa lopulta reilussa kolmessa kuukaudessa, koska työpaikka löytyi hieman ennen ensimmäisen maksuhäiriömerkinnän saamista. Maksuhäiriömerkintöjä tuli kuitenkin yhteensä neljä, joten niiden voimassaoloaikaa ei ollut mahdollista lyhentää.

Aro on ollut neljän vuoden luottotiedottomuutensa ajan jatkuvasti töissä, luonut uraa ja perustanut oman yrityksensä. Silti tilanteissa, jossa luottotiedottomuutta piti selittää, kuten uudella työpaikalla tai asuntoa etsiessä, hyppäsi sydän kurkkuun.

“Sinusta voidaan helposti ajatella, ettet maksa vuokraa, pistät paikan palasiksi, olet huumeidenkäyttäjä ja ihmishirviö”, Aro luettelee.

Nyt Aro haluaa rikkoa ennakkoluuloja, joita ihmisillä on luottotiedottomista henkilöistä, ja puhuu asiasta avoimesti.

Eikä Aron tarina ole kovin ainutlaatuinen, sillä syyskuun lopussa liki 386 000 suomalaisella oli maksuhäiriömerkintä Asiakastiedon rekisterissä. Maksuhäiriömerkintäisten henkilöiden määrä on kasvanut kymmenessä vuodessa yli 80 000:lla, ja jälleen viime vuonna kuluttajille rekisteröitiin noin 1,6 miljoonaa uutta maksuhäiriömerkintää.

Usein maksuhäiriömerkintöjä kertyy samalle henkilölle useampi. Vuoden 2018 lopussa keskimäärin jokaisella rekisteröidyllä oli 15 maksuhäiriömerkintää. Trendille ei ole näkyvissä muutosta, sillä Asiakastiedon mukaan iso joukko ylivelkaantuneita hakee yhä lisää luottoja.