Suomalainen auttaa vanhusta ja lasta – yhä useampi tekee vapaaehtoistyötä

Fakta

Vapaaehtoistyö Suomessa

  • Vapaaehtoistyön tekeminen Suomessa -kyselyyn osallistui 1000 henkilöä, joista 399 ilmoitti tekevänsä vapaaehtoistyötä.
  • Kyselyn mukaan opiskelijoille ja koululaisille kertyi eniten työtunteja vapaaehtoistyön parissa.
  • Tutkimukseen osallistuneiden ikähaarukka oli 15–79-vuotta.
  • Vapaaehtoistyötä tehdään kyselyn mukaan keskimäärin 15 tuntia kuukaudessa.

Kirkon tilaisuuksissa tukihenkilönä toimiva tamperelainen Riitta-Liisa Rusi on harvoja uskonnollisissa tehtävissä työskenteleviä vapaaehtoisia. Vain noin kolme prosenttia vapaaehtoistyötä tehneistä suomalaisista kertoo Taloustutkimuksen kyselyssä työskennelleensä hengellisissä tai uskonnollisissa tehtävissä.

Rusi kertoo, että hänen tekemänsä työ on haasteellista, koska hän joutuu käsittelemään kohtaamiensa ihmisten kanssa usein vaikeita asioita.

– Keskustelun jälkeen voi tulla helposti tunne, että on mokannut jotain, Rusi toteaa.

Yli 40 prosenttia suomalaisista tekee vapaaehtoistyötä. Talkootyön suosio on kasvanut selvästi, sillä Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2009 vapaaehtoistyötä oli tehnyt vain 29 prosenttia kymmenen vuotta täyttäneistä.

Elina Perä on työskennellyt Pirkanmaan Hoitokodissa vuoden.

Vanhustenhoito tulee hyvänä kolmosena

Pirkanmaan Hoitokodissa vapaaehtoistyötä tekevä Elina Perä, 64, on hoitanut ikäihmisiä vuoden ajan. Ennen hoitokotiin hakemista hän työskenteli osastohoitajana Kanta-Hämeen keskussairaalassa. Eläkkeelle jäätyään hän päätti hakea töihin hoitokotiin.

– Soitin vapaaehtoistyön ohjaajalle ja ilmoitin, että haluan tulla.

Perä ei suinkaan ole ainoa seniorien parissa vapaaehtoistyötä tekevä, sillä kyselytutkimuksessa selviää, että vapaaehtoiset käyttävät vanhusten hoitoon kolmanneksi eniten aikaa. Kaikkein eniten aikaa käytetään lasten ja nuorten auttamiseen, toiseksi suosituin auttamistapa oli vertaistukena toimiminen.

Perän mukaan hoitokodissa ei ole kiirettä, ja uusi työ oli tavallaan jatkoa hoitajan uralle. Vapaa-ajan ja työn erillään pitäminen auttaa Perää jaksamaan talkootyössään. Työntekijöiden jaksamisesta pitävät huolen myös ammattipsykologi ja osa-aikainen pappi.

Arvomaailma ohjaa auttajan valintoja

Jyväskylän yliopiston gerontologian ja kansanterveystieteen professorin Taina Rantasen mukaan ihmisellä on luontainen taipumus auttaa. Hän kertoo, että etenkin auttajan omat mielenkiinnon kohteet ja arvomaailma vaikuttavat työkohteen valitsemiseen.

Rantasen mukaan vapaaehtoistyöstä voi koitua auttajalle psyykkisiä hyötyjä. Hänen mielestään on tutkittu liian vähän sitä, miten autettava osapuoli hyötyy työstä.

Rantanen lisää, että vapaaehtoistyön tutkiminen kokeellisesti on haasteellista, koska kohderyhmiä on vaikea tavoittaa. Tutkimista vaikeuttaa myös se, että vapaaehtoistyön määritelmä vaihtelee. Joissakin tutkimuksissa jopa arkipäiväinen auttaminen nähdään vapaaehtoistyönä.

Perä saa mielihyvää siitä, että voi tehdä toisille hyvää. Rusi puolestaan haluaa antaa oman panoksensa kirkon työhön.

Moni suomalainen kuitenkin jättää vapaaehtoistyöhön osallistumisen sikseen mahdollisista hyödyistä huolimatta. Taloustutkimuksen kyselyyn vastanneista 60 prosenttia kertoi, ettei tee vapaaehtoistyötä. Yleisimpiä syitä olivat ajanpuute ja se, että heitä ei ole ikinä pyydetty vapaaehtoistyöhön.

 

Niksu-kissa asuu Pirkanmaan Hoitokodissa Tampereella ja tekee oman osansa vanhusten piristämisessä.

 

Moni ei kykene auttamaan sekakäyttäjää. Lue kommentti täältä.

Miehet elävät yhä kirjoittamattomien sääntöjen puristuksissa – asiantuntijat kertovat, miksi koskettaminen sallitaan niin harvoin

Ohut. Sellaiseksi kulttuuriantropologi Taina Kinnunen kuvailee suomalaista kosketuskulttuuria. Kulttuureissa, joissa kosketus on merkittävämpi osa arkista kommunikointia, puhutaan monista eri kosketuksen sävyistä. Kosketuksella voidaan viestiä erilaisia asioita, kuten kiinnittää toiseen huomiota, lohduttaa tai rohkaista.

– Suomessa puolestaan mietitään, pitäisikö tässä nyt kätellä, halata vai olla koskematta lainkaan.

Etenkin miehet miettivät, milloin on sopivaa koskettaa.

Kinnunen on kirjoittanut aiheesta kirjan Vahvat yksin, heikot sylityksin, joka pyrkii hahmottelemaan suomalaista kosketuskulttuuria. Suurin osa kirjassa käytetyistä kosketuselämänkerroista on kuitenkin naisten käsialaa.

Teatteriohjaaja Eino Saari liikuttui Kinnusen kirjasta, mutta jäi pohtimaan, miksi miehet vaikenevat aiheesta. Saari haastatteli 150 tunnin edestä eri ikäisiä suomalaisia miehiä ja asiantuntijoita ja etsi teemoja sille, miksi suomalaisen miehen on vaikea koskettaa. Tämän pohjalta syntyi Kajaanin kaupunginteatterissa menestynyt näytelmä Miehen kosketus.

Mitä Saari sitten löysi? Ahtaat maskuliiniset normit, jotka korostuvat erityisesti koulumaailmassa tai aikuisiän miesporukoissa. Homofobiaa, pettymysten sietämisen vaikeutta ja yksin pärjäämisen kulttuuria.

– Miehet kantavat mukanaan sukupolvilta toisille siirtyneitä emotionaalisia taakkoja ja käyttäytymismalleja. Monilla isä tai isähahmo on ollut henkisesti tai emotionaalisesti poissaoleva.

Miesten halaus ei ole kaikille enää epäilyttävää koskettamista. Nuoremmille sukupolville se voi olla tapa tervehtiä.

Sallittu koskettaminen

Tietyillä areenoilla koskettaminen on kuitenkin sallittua. Miestutkimukseen erikoistuneen sosiologin Jan Wickmanin mukaan urheilu on näistä kirkkain esimerkki.

– Urheilussa ollaan niin turvallisen maskuliinisia. Urheilijamies on tosi miehen perikuva. Joukkuetovereita voidaan läpsiä takapuolille tai suudella voiton riemuissa – eikä kenelläkään ole epäilystäkään siitä, että katsojien edessä tehtäisiin jotain kiellettyä.

Wickmanin mukaan heteronormatiivisessa kulttuurissamme pelätään edelleen etenkin miehen homoeroottista kosketusta. Leimautuminen homoksi pelottaa. Miehen tulee olla vahva, heikkoutta ei saa näyttää ja esimerkiksi juuri homous nähdään usein heikkoutena. Vahvoja tunteita osoitettaessa on riski ilmetä heikkona ja menettää asemansa miehenä.

Koskettaminen on silti miehille sallitumpaa kuin ennen. Wickmanin mukaan vielä muutama vuosikymmen sitten halaus onnittelun merkeissä ei ollut kovin yleistä. Henkilökohtaisen kiintymyksen osoittamista toista miestä kohtaan tulee silti varoa, jottei sitä tulkita virheellisesti rakkaudeksi.

– On soveliasta olla ylpeä toisen saavutuksesta tai tekemisestä, mutta sitä ei nähdä hyvänä, että osoitetaan kiintymystä siihen itse henkilöön fyysisesti.

Aina likainen kosketus

Miehet eivät ole ainoita, jotka pelkäävät omaa kosketustaan. Sitä pelätään myös ihan yhteiskunnallisella tasolla. Taina Kinnusen mukaan miehen kosketus nähdään lähtökohtaisesti aina hyvin likaisena ja vaarallisena ja naisen taas puhtaana. Esimerkiksi miespuolisilta opettajilta tai sairaanhoitajilta kielletään ammatissaan koskettaminen usein kokonaan epäilyjen välttämiseksi.

– Viime vuosina seksuaalinen häirintä ja väkivalta ovat nousseet paljon esiin, mikä on äärimmäisen tärkeä asia. Mutta samalla siinä keskustelussa hyväntahtoiseen koskettamiseen on sekoitettu väkivaltainen ja loukkaava kosketus, mikä on kammottavaa.

Pinnan alla kytee

Kinnunen, Wickman ja Saari ovat kaikki samoilla linjoilla, että Suomessa vallitsee edelleen tunteita hillitsevän, rationaalisen ja kovan miehen ihanne. Miehen ei sovi herkistellä muualla kuin puolisonsa kanssa, suljettujen ovien takana – tai yhteisesti riemuiten jotain suurta ja hienoa, kuten jääkiekkomaalia.

Stereotyyppisestä Jörö-Jukasta ollaan kuitenkin hitaasti pääsemässä eroon. Saari nostaa esiin nykyisät, jotka harvoin pääsivät leiväntuojaisänsä syliin, mutta jotka siitä huolimatta jaksavat olla omalle perheelleen helliä.

– Elämme ylipäänsä paljon rikkaammassa todellisuuksien kirjossa kuin nopeasti ajateltuna voisi kuvitella.

Miltä kosketuksen välttely tuntuu? Lue kommentti tästä.

 

Sketsivideoita naiseudesta ja meemejä sinkkuudesta – Lotta Svensk toivoo naisilta lisää uskallusta naurattaa

Instagram-syötteessä on video, jossa imuri heiluu ilmassa. Videon alalaidassa lukee saateteksti ”Cleaning the air”. Ilmanpuhdistusta edeltää syväluotaava analyysi Love Islandin finaaliviikosta.

Fakta

Lotta Svensk

  • Tekee komediasisältöä sosiaaliseen mediaan.
  • 25-vuotias.
  • Päivätyönään asiakaspalvelijana.
  • Asuu Helsingin Lauttasaaressa. Kotoisin Kajaanista.
  • Suuri Love Island -fani.

Helsinkiläistynyt Lotta Svensk, 25, ei yritä brändätä itseään koomikoksi tai mahtua valmiiksi määriteltyyn lokeroon. Hän tekee sisältöä omana itsenään. Jos se saa jonkun nauramaan, hyvä niin.

Svenskille ja Svenskin kanssa on naurettu siitä lähtien, kun hän oli ala-asteella. Muiden naurattaminen on naiselle luontaista ja osa hänen olemustaan.

– Olen aina ajatellut, että olen ihan hauska tyyppi. Komiikan löysin kuitenkin vasta kun muutin Helsinkiin ja perustin kaverini kanssa Instagramiin meemisivuston Seinäruusut. Se kuihtui kasaan, mutta kipinä sketsien tekemiseen säilyi.

Ruusujen jälkeen syntyi Youtubeen komediakanava LZH, nykyisin Lotta Svensk. Kesällä 2017 mukaan astui myös Instagram ja paluu uran juurille – meemeihin. Svenskin uusin projekti on Youtube-kanava Lovella, jota hän tekee yhdessä radiosta tutun toimittajan Venla Kokkosen kanssa.

Naisten yhteistyö on mutkatonta, sillä ajatusmaailmat kohtaavat. Molemmille on selvää, että sisältö on rentoa ja aitoa. Svensk kokee alan naisten vetävän yhtä köyttä. Tukea tulee myös seuraajilta.

– Seuraajakuntani on melko naispainotteista, joten on ollut mahtava huomata kuinka muut naiset tsemppaavat eteenpäin. Tulee viestejä, että vitsi olet hauska ja hyvä tyyppi. Silti aina puhutaan siitä, kuinka naiset kilpailevat keskenään.

 

Naisena miesten areenalla

Somekoomikoita on Suomessa vielä toistaiseksi vähän. Alan suurimmat tekijät ovat miehiä tai miesporukoita, kuten Justimusfilms, Blokess tai Seksikäs-Suklaa. Svensk ei kuitenkaan koe tulleensa kohdelluksi eri tavalla. Hän kokee, että naisten vähäisyys komiikkapiireissä johtuu uskalluksen puutteesta.

– Ongelma ei ole siinä, etteivätkö naiset olisi hauskoja. Ollaan me! Oikeastaan ihan hiton hauskoja. Ongelma on ennemminkin siinä, etteivät naiset uskalla tuoda hauskuuttaan esiin.

Svensk kertoo, että yleisö ja kollegat ovat ottaneet hänet hyvin vastaan. Sketsien tekeminen on joukolle yhteinen intohimo, jota tehdään täysillä, mutta pilke silmäkulmassa. Hyvästä sketsistä iloitaan aina, menee se sitten omalle tai toisen kanavalle. Yhteisten projektien kautta somekoomikoista on muodostunut tiivis ystäväporukka.

Ala on kuitenkin vaativa ja hektinen. Pinnalla pysyäkseen sisältöä täytyy luoda jatkuvasti. Svensk on opetellut olemaan armollinen itselleen. Kun työtä tehdään omana itsenään, voi paineet ottaa liian henkilökohtaisesti.

Viime keväänä Svensk loukkasi jalkansa. Heikentynyt fyysinen suorituskyky ja leikkaukset vaikuttivat myös hänen henkiseen jaksamiseen ja mielialaan. Svenskin somekanaville laskeutui radiohiljaisuus.

Tämä sai nuoren naisen ymmärtämään, ettei sisällöstä stressaaminen palvele ketään, sillä pakotettu naurattaminen paistaa läpi. Svensk pyrkiikin ajattelemaan, että ihmiset, jotka häntä haluavat seurata, seuraavat kyllä. Tärkeintä on, että sisältö näyttää Lotta Svenskiltä.

Omaa tietä kohti unelmia

Tavoitteista ja odotuksista kysyttäessä Svensk miettii hetken.

– Ehkä suurin tavoitteeni on se, että saisin tehdä sitä, mistä nautin ja mikä tuottaa minulle iloa. En halua alistua ulkopuolisiin odotuksiin, vaan tehdä asiat omalla tavallani.

Samalla asenteella hän raivaa myös tietään kohti unelmiaan. Vaikka Svensk nauttiikin siitä, mitä tekee nyt, haluaa hän tulevaisuudessa työskennellä radiossa tai näyttelijänä.

Perinteisten reittien sijaan Svensk tähtää tavoitteisiinsa tekemällä sosiaalista mediaa. Hän kokee, että nykypäivänä korkeakoulutuksen roolia korostetaan liikaa. Tekemällä oppii parhaiten. Jollekin se tekeminen tapahtuu koulun kautta, toiselle sosiaalisessa mediassa ja kolmannelle autotallissa.

Svensk ei kuitenkaan sulje pois koulutuksen mahdollisuutta. Nainen toivoo salaa, että joku päivä uskoisi omaan pärjäämiseensä Teatterikorkeakoulun pääsykokeissa samaan tapaan kuin uskoo juttuun, mitä tekee nyt.

Kiire hänellä ei kuitenkaan ole. Svensk nauttii roolistaan yhtenä naiskomiikan uranuurtajana. Nauraminen ja naurattaminen on inspiroivaa työtä.

Tasapainottelua rola bolalla, friikkisirkusta ja yksipyöräisiä – Sorin Sirkus tuo perinteikkään sirkuksen teemat moderniin joulunäytökseen

Tamperelainen Sorin Sirkuksen esiintyjä Iitu Kivimäki, 19, pitää käsissään punaista tossua, jonka reunoja koristavat eriväriset nuppineulat. Neula liikkuu tottuneesti tossun sisään ja takaisin ulos. Kivimäki päättää kesken ompelemisen vaihtaa koristeellisemmasta ompeleesta vähemmän aikaa vievään. Joulunäytöksessä käytettävät jalkineet pitää saada pian valmiiksi. Sorin Sirkuksella on oma puvustaja, mutta myös esiintyjät tekevät välillä pukuihinsa pieniä korjauksia.

Nekalassa sijaitsevassa Sorin sirkuksessa tilaa riittää. Iitu Kivimäen tossu valmistuu vilskeen keskellä.

Sorin Sirkus järjestää joka vuosi joulunäytöksen, joka on yksi sirkusvuoden kohokohdista. Tänä vuonna esityksellä kunnioitetaan sirkustaiteiden 250. juhlavuotta. Näytöksessä halutaan tuoda näytille perinteisen sirkuksen teemoja ja ilmiöitä kuten friikkisirkusta. Sirkuksen alkuaikoina friikkisirkukseen liittyi esiintyjiä, jotka olivat esillä erikoisten fyysisten ominaisuuksiensa takia, mikä oli tärkeämpää kuin heidän omat taitonsa. Tällaisia sirkustaiteilijoita olivat esimerkiksi parrakkaat naiset ja tatuoidut ihmiset.

Iitu Kivimäki vaihtaa asuaan useaan otteeseen esityksen aikana. Sirkuksella on oma puvustaja, joka vastaa asujen valmistuksesta.

Sorin Sirkuksen joulunäytökset ovat saaneet aikaisemmin suurta huomiota. Myös tänä vuonna odotetaan loppuunmyytyjä katsomoja. Lisäksi Yle taltioi yhden esityksistä. Sorin Sirkus on toteuttanut joulunäytöksiä jo vuodesta 1989.

Vihellellen harjoituksiin

Ennen harjoitusten alkua tunnelma Sorin Sirkuksella on pirteä ja innostunut. Kivimäki viheltelee kävellessään sirkusrakennuksen käytävillä ja osa esiintyjistä tekee voimisteluliikkeitä.

Sorin Sirkuksen pukuhuoneet ovat täynnä väriä. Lattiaa koristaa punainen matto ja kaapit ovat kirkkaan pinkit. Nuoremmilla sirkusharrastajilla on juuri loppunut tunti ja pukuhuone on täynnä innostunutta puheensorinaa ja vilskettä.

Joulunäytöksen sirkusesiintyjä Jasmin Saarinen, 17, ottaa lokerostaan tavalliset treenivaatteet, topin ja urheiluhousut. Harjoituksissa ei pidetä esiintymisasuja, vaan ne laitetaan päälle vasta viimeisiin näytöksen läpimenoihin.

Tasapainoilu rola bolalla vaatii Jasmin Saariselta tiukkaa keskittymistä ja kehonhallintaa.

Sirkuksessa harjoitellaan joka päivä

Jouluesitystä on alettu valmistelemaan jo ennen koulujen syysloman alkua, ja syysloman jälkeen esiintyjät harjoittelevat päivittäin. Saarisen mukaan jatkuva harjoittelu vaati henkistä sitkeyttä, koska harjoitteluun kuluu paljon viikonloppuja.

– Motivaatiota tarvitsee, että oikeasti jaksaa.

Ei sirkusnäytöstä ilman ohjaajaa. Taiteilijat saavat harjoituksissa tukea sirkustaiteilija Laura Tikalta, joka aikanaan ponnisti kansainvälisille sirkusareenoille Sorin sirkuksesta.

Harjoitteluun tarkoitettu hallimainen maneesi on suuri ja korkea ja sen katosta roikkuu trapetseja ja punaisia nauhoja. Esiintyjät kantavat omiin temppuihinsa tarvittavia välineitä lavan läheisyyteen ja alkavat harjoitella itsekseen omia osuuksiansa.

Vanteet lentelevät ilmassa, yksi sirkuksen esiintyjistä pyöräilee yksipyöräisellä ja osa esiintyjistä muodostaa suurta ihmispyramidia. Vaikka maneesilla tapahtuu paljon, harjoitukset pysyvät kuitenkin hyvin järjestyksessä. Jokainen tietää missä kenenkin kuluu olla.

Jasmin Saarinen hakee varusteita maneesin reunalla olevasta hyllyköstä.

Saarinen kantaa pöydän lavan vierelle, nostaa siihen rullasta ja laudasta koostuvan rola bolan ja alkaa tasapainottella sen päällä.

Jokainen esiintyjä pääsee vuorollaan myös lavalle harjoittelemaan musiikin kanssa. Vaikka joulunäytöksen suunnittelevat koreografit, pääsevät myös esiintyjät suunnittelemaan omia temppujaan ja niiden välissä olevia askelsarjoja. Kivimäen mukaan temppujen keksiminen on mukavaa, mutta koreografiat tuottavat välillä päänvaivaa.

Esiintymisestä saa itsevarmuutta

Iitu Kivimäen mukaan jouluesityksen tekemiseen liittyy aina myös haasteita.

– Joka show’ssa on eri haasteet, mutta enemmän on haasteita oman tekemisen ja omien lajiensa kanssa.

Vaikka epäonnistumisia tulee, esiintyjällä on tilaisuus yrittää ja onnistua toisessa esityksessä. Sorin Sirkus järjestää 25 joulunäytöstä. Myös Saarisen mielestä epäonnistumisista pääsee hyvin yli.

– Jos saan nämä tossut valmiiksi, laitan ne harjoituksiin, Iitu Kivimäki sanoi haastattelun alussa. Kivimäki treenasi ilman tossuja.

– Ei ole aikaa jäädä miettimään epäonnistumista, kun on muitakin juttuja. Lisäksi koska esityksiä on niin monta, tietää että voi yrittää uudestaan.

Joulunäytös antaa esiintyjille rohkeutta ja esiintymiskokemusta. Saarinen sanoo olevansa ujo, mutta lavalle päästessä ujous katoaa. Omaa osuuttaan tehdessä hän kertoo kokevansa olonsa vapautuneeksi. Vaikka ennen esitystä jännittäisikin, joulunäytöksen aikana tulee innostunut olo.

– Se, että pääsee esiintymään, on varmaan se tärkein ja hienoin juttu.

Jos näin korkealta horjahtaa, turvavaljaat varmistavat pehmeän laskun.

Saarinen siirtyy rola bolansa kanssa yhä haastavampiin temppuihin. Yksi ohjaajista pitää valjaiden päässä olevasta narusta kiinni varmistaen, että jos virhe tulee, Saarinen ei satuta itseään.

Hetken aikaa tasapainoteltuaan Saarinen horjahtaa ja tippuu rola bolansa päältä. Valjaiden ansiosta hän ei kuitenkaan loukkaannu. Ei mene kauaakaan, kun Saarinen on jo uudestaan tasapainottelemassa musiikin tahdissa. Tällä kertaa koreografia menee nappiin.

Vaikka Saarinen jännittääkin esiintymistä, omien taitojen näyttäminen antaa itsevarmuutta. – Se, että pääsee esiintymään, on tärkein ja hienoin juttu.

Eero Jauhiaisen uutisanalyysi: Puljujärven pää ei kestä ja pappien aika on ohi

Suomalaishyökkääjä Jesse ”Pulju” Puljujärvi, 20, esiintyi lupaavasti jääkiekkoliiga NHL:n harjoitusotteluissa. Heti tosipelien alettua hän oli kaukalossa kaukana lupauksesta. Peli ei sujunut lainkaan, ja viime lauantaina Puljujärvi pudotettiin farmisarja AHL:ään. Pelaajan tilanteen laukaisemassa nettikeskustelussa selitykseksi on noussut esiin suomalaisten urheilijoiden perisynti: pää ei kestä.

Farmikomennuksen yhteydessä Edmonton Oilersin päävalmentaja Todd McLellan kertoi haluavansa pelaajia, joilla on hyvä itseluottamus. Juuri sitä Puljujärvellä ei ole ollut pitkään aikaan. Taidollisesti hän on riittävän hyvä pelaamaan maailman parhaiden kanssa, mutta läpimurron esteenä näyttäisi olevan vain hänen vajavainen henkinen kanttinsa.

Heikko paineensietokyky on suomalaisten urheilijoiden surullisenkuuluisa tavaramerkki. Vuosien saatossa huonon kisapään mannekiineina ovat tahtomattaan esiintyneet etenkin keihäänheittäjä Tero Pitkämäki, rallikuski Jari-Matti Latvala ja ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen. He kaikki ovat toistuvasti epäonnistuneet ennakkosuosikin asemassa ja saaneet kuulla siitä. Etelä-Korean talviolympialaisten jälkeen Mäkäräinen vastasi kritiikkiin kiistämällä, että epäonnistuminen olisi johtunut paineista. Eikä mikään ihme. Paineen alla murtuminen nähdään häpeällisenä.

Alisuorittamisesta saa paikoin kovaakin arvostelua, jota voi olla vaikea käsitellä epäonnistumisen hetkellä. Urheilijoiden ei suinkaan kuulu olla suojassa kritiikiltä, mutta keskustelukulttuurin soisi muuttuvan ainakin siltä osin, että urheilijat uskaltaisivat avoimesti puhua paineista. Urheilupsykologi Paula Arajärven mukaan urheilijoiden ammattiauttajalle puhuminen on yleistynyt, mutta julkisesti menestyspaineet uskalletaan tunnustaa vain harvoin. Esimerkiksi syyskuussa elämäkertansa julkaissut taitoluistelija Kiira Korpi kertoi paineiden aiheuttamista vakavista ongelmista vasta urheilu-uransa jälkeen.

Onneksi psyykkisen valmennuksen tärkeys on ymmärretty viime vuosina myös Suomessa. Monissa urheilumaissa psykologi on jo pitkään ollut tärkeä osa valmennustiimiä, mutta Suomen olympiamaajoukkueen mukaan virallinen urheilupsykologi liittyi vasta Sotshin vuoden 2014 talviolympialaisissa. Aiemmin joukkueen käytössä oli ainoastaan kisapappi, jonka kanssa epäonnistuneet urheilijat saivat kaiketi rukoilla anteeksiantoa kisaturistin leima otsassaan.

Kova paineensietokyky on urheilijan menestyksen ehto, ja pään pettämisestä väärässä paikassa voi nopeasti saada ikävän tahran. Huomionarvoista on kuitenkin henkisen lujuuden yksilöllisyys etenkin nuorilla urheilijoilla, eivätkä ajoittaiset paineisiin liittyvät ongelmat ole kovin harvinaisia edes NHL:ssä. Jopa liigan suurimmat tähdet ovat kertoneet hyödyntäneensä psykologin apua menestyspaineiden ja epäonnistumisten käsittelyssä. Vastaavaa apua kaipaa myös Puljujärvi.

Itseluottamusongelmien korjaamiseen vaaditaan myös onnistumisia, ja niitä Puljujärven on mahdollista saada nyt AHL:ssä. Komennus farmisarjaan voikin olla hänelle uusi mahdollisuus palauttaa ura oikeille raiteille. Nuorukaisella on edelleen potentiaalia vaikka mihin, mutta lahjakkuutta täytyy löytyä myös pääkopasta.

Uusimmassa Moreenissa räiskintää, synttäreitä ja syrjintää

Tampereen toimittajakoulutuksen uusi Moreeni-lehti 4/2018 on ilmestynyt. Moreeni perehtyy tällä viikolla muun muassa valtavan suosion saavuttaneeseen Fortnite-peliin, joka koukuttaa pelaajia ja mietityttää vanhempia. Tampereen yliopiston pelitutkija Mikko Meriläinen muistuttaa, että online-pelit voivat olla lapselle iso ja tärkeä osa sosiaalista vuorovaikutusta.

Moreeni tutustui Lempäälässä Karimatti Niemeen, joka työkseen asentaa betoniperustuksia ja on kuuro. Niemi viihtyy työssään eikä ole kokenut syrjintää työpaikallaan. Harva kuuro on ollut yhtä onnekas kuin Niemi, selviää Moreenimedian kyselyssä. Yli 75 prosenttia kyselyyn vastanneista kuuroista oli kohdannut syrjintää työelämässä.

Lisäksi Moreeni-lehdessä selvitetään syytä Pirkanmaan pelastuslaitosten hälytystehtävien paljouteen, pohditaan Kiinan somekuplaa, tutustutaan kuiskailuvideoihin, juhlitaan 40-vuotiasta Ransua ja kerrotaan Journalisti-lehden päätoimittajan Maria Petterssonin näkemys siitä, millainen pitäisi olla tulevaisuuden journalistin kielitaito.

Moreeni on Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksen viikkolehti. Tampereen toimittajakoulutuksella on ollut säännöllisesti ilmestyvä julkaisu vuodesta 2002 lähtien.