Helsingin Sanomat poisti Fingerporin nettilehdestään – ”Sarjakuvan julkaisu oli virhe”

Helsingin Sanomien perjantain sarjakuvasivulla julkaistiin lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön viittavaa Fingerpori-sarjakuva. HS:n toimituspäällikkö Esa Mäkinen kertoo, että jos virhe olisi huomattu aiemmin sarjakuva, olisi poistettu myös printtilehdestä.

– Sarjakuvan julkaisu oli toimituksen tekemä moka. Huomasimme sen varhain aamulla, jonka jälkeen päätimme poistaa klipin sieltä, mistä se oli enää mahdollista, Mäkinen kertoo.

Lehti on sopinut Fingerporia piirtävän sarjakuvataiteilija Pertti Jarlan kanssa, että tämä lähettää sarjakuvia toimitukseen ja toimitus päättää mitkä niistä julkaisee.

– Kyseisestä sarjakuvasta on tullut toimitukseemme joitain kymmeniä yhteydenottoja tämän päivän aikana, Mäkinen kommentoi.

Julkaisu on aiheuttanut kohua myös sosiaalisessa mediassa.

Mäkinen kuitenkin kertoo, ettei Helsingin Sanomat aio lopettaa Fingerporin julkaisemista lehdessään.

 

Vähemmistön gangsta rapista on tullut akateemista valtavirtaa – ”Rap-musiikin ei tarvitse ihannoida väkivaltaa ja huumeidenkäyttöä”

Syksyisenä tiistai-iltana Tampereen keskustassa sijaitsevaan Passion-baariin alkaa valua hiljalleen väkeä. Paikalla on Tampereen yliopiston politiikan ja yhteiskuntatutkimuksen opiskelijoita. Aloitamme esittelykierroksella, josta päästään sulavasti paikallaolijoita kiinnostavaan aiheeseen: musiikkiin.

Mansen akateemisen gangsta rap -seuran MAGS:n syksyn ensimmäinen tapaaminen on juuri alkanut. Yhdistyksen tavoitteena on koota yhteen räpistä ja muusta urbaanista musiikista kiinnostuneita opiskelijoita. Yhdistys on perustettu viime vuoden lopulla.

MAGS kokoontuu Passionissa syksyn ensimmäistä kertaa.

– Itseäni kiinnostaa politiikan tutkimuksen opiskelijana rap-musiikki ja poliittisuus. Genreä seurataan ja kuunnellaan paljon yliopistolla. Keskustelemme musiikista paljon ystävieni kanssa, joten halusimme perustaa yhdistyksen toiminnan jatkumiseksi, kertoo MAGS:n puheenjohtaja Mikko Lampo.

Ideansa se on saanut Turussa jo kahdeksan vuotta toimineelta Turun akateemiselta gangsta rap -seuralta TAGS:lta. Joukko rap-musiikista kiinnostuneita Tampereen yliopiston opiskelijoita halusi jakaa kiinnostuksensa muiden samanmielisten kanssa ja päätti ottaa mallia Turusta.

Omista musiikkitaustoista kerrotaan intohimoisesti ja puheeseen putoilee räppäreiden nimiä yksi toisensa jälkeen. Tunnelma on alusta asti lämmin ja tuttavallinen, vaikka osa on mukana ensimmäistä kertaa. Musiikki tuntuu yhdistävän osallistujia.

MAGS ei keskity ainoastaan rikollisia aiheita käsittelevään gangsta räppiin, vaan yleisesti urbaaniin musiikkiin. Urbaani musiikkigenre on saanut alkunsa rap-musiikista. Seuran nimi on kunnianosoitus Turun akateemiselle gangsta rap -seuralle.

– TAGS on ollut suurena innoittajana yhdistyksemme alkutaipaleella, kaikki kunnia siis Turkuun.

Rap taistelee perinteisiä akateemisia arvoja vastaan

Rankkoja aiheita käsittelevä gangsta rap on yhä suositumpaa akateemisissa piireissä. Miten vähemmistöjen sosiaalisiin ongelmiin keskittyvä genre sulautuu yliopisto-opiskelijoiden elämään?

– Habituksen kautta ei suoranaisesti hirveän hyvin, ovathan ne kaksi ihan erilaista maailmaa. Mutta urbaani musiikki on suosittu tutkimuskohde ja gangsta rap on nykyään valtavirtaa, sitä kuunnellaan yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa siinä missä muutakin musiikkia, sanoo MAGS:n jäsen Miikka Seppänen.

Miikka Seppänen on alkanut kuunnella rap-musiikkia ala-asteikäisenä.

Rapin suosio kasvaa jatkuvasti akateemisissakin piireissä. Lampon mukaan yliopisto on osa yhteiskuntaa niin kuin kaikki gangsta rapin aiheetkin. Musiikki on väline yhteiskunnallisten ongelmien käsittelyyn ja tätä kautta hyvinkin lähellä opiskelijoiden elämää.

– Ei se suoraan mukaudu yliopistoelämään, pitää nähdä pinnan alle ja huomata, mitä musiikki viestittää, Lampo sanoo.

 

Tyytymättömyys ulkonäköön on läsnä elämässä joka päivä – ”Itsemyötätunto on kasvanut vuosien mittaan”

Aluksi näyttelyhuoneessa seisominen tuntuu ahdistavalta. Epämukavuus ei johdu kuvista, vaan siitä, miksi ne ovat täällä. Valokuvaaja Outi Törmälä on ikuistanut niihin ulkonäköönsä tyytymättömiä naisia. Kuvia on vaikeaa katsoa.

Yksi muotokuvien naisista on 43-vuotias Katja Heikkiläinen. Näyttelyn ahdistava tunne on tavatessamme poissa. Heikkiläinen puhuu avoimesti ja sanavalmiisti.

Ja kuitenkin keskustelumme aihe on epävarmuus. Heikkiläinen kertoo päätöksestään ilmoittautua Törmälän kuvattavaksi.

– Se oli osa sellaista laajempaa henkilökohtaista projektia, jossa yritän kohdata omia traumojani ja tehdä asioita, jotka pelottavat, hän sanoo.

Hän vaikuttui nähdessään Facebookissa Törmälän ottaman valokuvan, jossa oli hänen läheinen ystävänsä. Heikkiläisen oli vaikea uskoa, että tämäkin nainen tuntee häpeää siitä, miltä näyttää. Ystävykset eivät olleet koskaan keskustelleet asiasta, joka ilmeisesti vaivasi molempia.

Vielä nuorena aikuisena Katja Heikkiläinen pohti esimerkiksi, kehtaako mennä kauppaan. Edelleen epävarmuus nousee ajoittain voimakkaasti pintaan.

Epävarmuus iskee ajoittain

Kysyessäni Heikkiläiseltä, mikä häntä ulkonäössään häiritsee, vastaus tulee nopeasti.

– Kyllä se on oikeastaan kaikki omissa kasvoissa.

Tyytymättömyys ulkonäköön on Heikkiläisen elämässä läsnä päivittäin. Tilanne on kuitenkin parantunut siitä, kun hän nuorempana saattoi ajatella, ettei kehtaa mitenkään mennä kauppaan. Heikkiläinen ei koe epävarmuutensa hankaloittavan työelämää, eikä hän esimerkiksi seiso peilin edessä tuomitsemassa itseään. Hän puhuu itsemyötätunnosta, joka on kasvanut vuosien mittaan.

Silti häpeä iskee yhä joskus voimakkaasti. Heikkiläinen muistelee erästä iltaa viime kesänä, kun hän pukeutui kauniiseen mekkoon ja korkokenkiin, kuunteli puistossa livemusiikkia ja tunsi näyttävänsä hyvältä. Kotimatkalla hän kuitenkin tajusi yhtäkkiä jotakin.

– Albertinkadulla rumuus sai minut kiinni. Tajusin, että olin vain naamioitunut nätteihin vaatteisiin ja vetänyt itsevarman, aikuisen naisen roolia. Kipsuttelin korkokengissäni kotiin, ja hississä alkoi itkettää.

Heikkiläisen epävarmuus nousee ajoittain pintaan myös sellaisissa tilanteissa, kun hän vaikkapa katsoo itseään juhlissa otetusta tilannekuvasta jälkeenpäin.

– Silloin iskee se häpeä, että hyi, tuoltako mä näytän, kun mulla on kivaa.

Muotokuvanäyttelyn avajaisiinkin Heikkiläisen oli pakotettava itsensä. Hän oli jo lähtövalmis, kunnes viivähti hieman liian pitkään peilin edessä. Tuttu ajatus valtasi jälleen mielen.

Albertinkadulla rumuus sai minut kiinni.

Katja Heikkiläinen

– Mä en lähde ulos. Mä en vaan voi lähteä, mä näytän niin naurettavalta, Heikkiläinen ajatteli.

Sitten hän sanoi itselleen, ettei tunteelle saa antaa periksi, ja lähti.

Heikkiläinen tietää, ettei ulkonäkötyytymättömyys välttämättä vaikuta suurelta ongelmalta – silti hän toivoo ihmisiltä herkkyyttä kuuntelemiseen.

Kuunteleminen on tärkeää

Ulkonäköön liittyvää epävarmuutta ei Heikkiläisen mielestä tulisi vähätellä tai mitätöidä. Hänestä tuntuu oudolta, kun muut ihmiset yrittävät tarjota omia näkemyksiään hänen ulkonäöstään. Esimerkiksi eräs muotokuvanäyttelyn nähnyt henkilö lähetti Heikkiläiselle sosiaalisessa mediassa hänen ulkonäköään kehuvan viestin.

– Onhan se hienoa, kun joku ventovieras uskaltaa lähestyä ja kehua. Mutta ei tässä ole kyse siitä, olenko kaunis vai ruma, vaan siitä, mikä oma tunteeni on.

Mikään yksittäinen asia ei Heikkiläisen mielestä ole aiheuttanut hänen epävarmuuttaan. Häntä ei ole kiusattu koulussa tai nimitelty kotona. Heikkiläinen pohtiikin, että eri ihmiset vain kipuilevat eri asioista, ja jostain syystä osa hänen kipuilustaan on liittynyt ulkonäköön.

Heikkiläisen puhe taukoaa harvoin, kun hän kertoo kokemuksistaan, ja hänen äänensä on vaikeasta aiheesta huolimatta rauhallinen ja jämäkkä. Voisi melkein sanoa, että hän puhuu omasta epävarmuudestaan itsevarmasti.

Joskus Heikkiläinen muistuttaa itseään, ettei ulkonäköasioita kannata lopulta ottaa kovin vakavasti.

– Suuressa mittakaavassa ajatellenhan se on ihan samantekevää, että mitä minä ulkonäöstäni ajattelen, hän pohtii.

Heikkiläinen toivoo, että ihmiset kuuntelisivat, kun joku kertoo ulkonäköön liittyvästä häpeästään. Siitäkin huolimatta, että ongelma ei välttämättä kuulosta kovin suurelta. Ja vaikka kuuntelija itse näkisi edessään kauniin ihmisen, jolla ei olisi mitään syytä hävetä.

Heikkiläistä pelotti suostua siihen, että hänet nähdään Outi Törmälän näyttelyssä. Hän rohkaisi itseään: ”Se teema on suurempi kuin minun pelkoni.” (Kuva: Outi Törmälä)
FAKTA

Katja Heikkiläinen

  • 43-vuotias helsinkiläinen yrittäjä.
  • Yksi Outi Törmälän muotokuvissa esiintyvistä naisista näyttelyssä Kehtaanko mennä kauppaan – ulkonäköönsä tyytymättömät naiset.
  • Näyttely Helsingissä Galleria Lapinlahdessa 23.9. asti.

Kansainvälisille markkinoille voi ponnistaa pienestäkin kunnasta – ”Kun toimii verkkokauppiaana, paikalla ei ole merkitystä”

Pirkanmaan ja Keski-Suomen rajalla sijaitseva Juupajoki on ollut muuttotappioinen lähes koko 2000-luvun ajan.

Tällä hetkellä kunnassa asuu noin 1 900 ihmistä. Katukuvassa näkyy vuosi vuodelta vähemmän koululaisia, ja keskustan ainoan ruokakaupan hedelmäkuormakin on kateissa.

Toivoa kuntaan tuo kuitenkin yritystoiminta. Autioituvan keskustan ulkopuolella on virkeitä, kansainvälisillä markkinoilla toimivia yrityksiä.

Moreenimedian pääkirjoitus: Ainejärjestöt ja killat, tuomitkaa seksuaalinen häirintä!

Käsi kurottuu ja tarttuu takapuolesta jonossa baaritiskille. Tanssilattialla joku kouraisee rintaa. Väkijoukossa tullaan heittämään rivouksia.

Tilanteet ovat nopeasti ohi, mutta jättävät uhrille hämmennyksen ja häpeän. Päässä pyörivät kysymykset siitä, mitä tein väärin, kun toinen koki sopivaksi häiritä. Hymyilinkö vihjailevasti vai olisiko pitänyt meikata vähemmän? On likainen olo. Toivottavasti kukaan tuttu ei nähnyt.

Harvoin häirinnästä tulee mieleen mennä kertomaan ulkopuoliselle, saati ottaa yhteyttä omasta arjesta melko etäiseen ylioppilaskunnan häirintäyhdyshenkilöön. Mielen perukoilla vaanii kauhea ajatus: mitä jos joku sanookin, että tein itse tilanteessa jotain väärin? Näin ei luultavasti käy, mutta usein on kuitenkin helpompaa olla hiljaa kuin avata suunsa.

Ylioppilaskuntien on vaikea vaikuttaa häirintää koskeviin asenteisiin ja uhrin häpeään, sillä parhaiten niihin pääsee kiinni ruohonjuuritasolla arjen tilanteissa. Ylioppilaskunnat järjestävät vain murto-osan Tampereen opiskelijamenoista, joten mahdollisuudet vaikuttaa niissä ovat melko pienet.

Suurin osa korkeakoulujen tapahtuma- ja harrastustoiminnasta pyörii ainejärjestöissä, killoissa ja harrastuskerhoissa. Näiden opiskelijan arjessa ylioppilaskuntaa tiiviimmin läsnä olevien tahojen tulisikin tuomita kaikki häirintä selkeästi ja tiukasti.  Siten luotaisiin parhaiten ilmapiiriä, jossa uhri uskaltaa kertoa häirinnästä ilman häpeää.

Vaikka ainejärjestöillä ja killoilla ei olekaan samanlaisia resursseja häirintätapausten käsittelyyn kuin ylioppilaskunnilla, on esimerkiksi häirintäyhdyshenkilön nimeäminen järjestöltä vahva kannanotto. Se kertoo, että lähellä opiskelijaa on aina taho, joka ei vähättele häirintää tai syyllistä uhria. Järjestötason häirintäyhdyshenkilö voi ohjata myös itseään liian lähelle osuvissa tapauksissa uhrin ylioppilaskunnan häirintäyhdyshenkilön puheille.

Mitä mieltä ylioppilaskunnat ovat ainejärjestöjen omista häirintäyhdyshenkilöistä? Lue tutkiva uutinen täältä.

Lautapelit kiinnostavat taas – mobiilisovellukset hoitavat pelinjohtamisen ja tulosten kirjaamisen

FAKTA

Lautapelibuumi

  • Tampereen yliopiston teettämä Pelaajabarometri 2015 on uusin suomalaisten pelitottumuksia tutkinut mittaus.
  • Barometrin mukaan 75 prosenttia vastanneista pelasi vuonna 2015 lauta- ja seurapelejä, heistä aktiivisesti 26 prosenttia.
  • Eniten lautapelejä pelasivat 20–29-vuotiaat (44 prosenttia aktiivisia pelaajia).
  • Vuodesta 2013 aktiivisten pelaajien osuus on kasvanut vajaat neljä prosenttiyksikköä ja kokonaispelaajien määrä kolme prosenttiyksikköä.

Löydät niitä kirjastojen hyllyiltä, kuppiloiden pöydiltä ja sosiaalitilojen lattioilta. Lautapelit eivät ole nostalgisia reliikkejä viime vuosituhannelta. Itse asiassa lautapelaaminen on nykyään trendikäs ajanviettotapa.

Ratinan lautapelit.fi-myymälästä löytyy neljä hyllyrivillistä perinteisiä ja harvinaisempia lautapelejä. Digitalisaatio ei ole laskenut lautapelibisneksen kannattavuutta, toteaa myymäläpäällikkö Tuomo Pekkanen. Oikeastaan kehitys on ollut täysin päinvastaista.

Teknologia mahdollistaa ”hybridipelaamisen”, eli lautapelaamisen ja mobiilisovellusten käytön yhdistämisen. Esimerkiksi kirjurin työt ja pelinjohtamisen voi siirtää pelaajalta sovellukselle.

‒ Sovelluksille on mahdollista sälyttää osa kirjanpidosta ja muistiinpanojen merkkaamisesta. Kynän ja paperin käyttö muuttuu merkityksettömäksi vapauttaen yhden pelaajan näistä tehtävistä, Pekkanen kertoo.

Niin sanotut lisätyn todellisuuden sovellukset ovat tuoneet lautapeleihinkin omat mausteensa. AR-sovelluksen (Augmented Reality) ja lautapelin vuorovaikutus mahdollistaa esimerkiksi puhelimen käyttämisen pelinappulana. Tällöin kännykältä on mahdollista seurata lautapelin reaaliaikaista dataa. Pekkasen mielestä Suomessa kiinnostus AR-peleihin on toistaiseksi ollut vähäistä.

‒ Usein AR-sovellukset vain hidastavat ja hankaloittavat peliä. Myös fokus lautapelistä itsestään siirtyy muualle.

Yleisöjen pirstaloituminen on näkyvä trendi myös lautapelimaailmassa. Kuluttajien suosikkipelejä on Pekkasen mukaan vaikea yksilöidä.

Tuomo Pekkanen ja Johanna Kaipainen ovat tyytyväisiä myyntiinsä Ratinan kauppakeskuksessa.

Harrastetoiminnan ja tapahtumien suosio nousee

Suomen lautapeliseuran puheenjohtaja Mauri Sahlberg on innoissaan lautapelibuumista.

‒ Aktiivisia lautapelikerhoja perustetaan kiihtyvään tahtiin etenkin pääkaupunkiseudulle. Helsingin Eerikinkadulle ollaan avaamassa Suomen toista lautapelikahvilaa tamperelaisen Tavernan vanavedessä.

Sahlbergin mukaan muodissa ovat tarinalliset, klassisen draaman kaaren omaavat pelit.

‒ Nykyajan peleissä pyritään välttämään kaavamaisuutta. Harrastajapiireissä suosiossa ovat pelit, joissa pelaamisen aikana ilmestyy uusia elementtejä. Toki Kimblet ja Monopolyt ovat edelleen suosittuja klassikkoja.

Perinteisten lautapelien ohella myös korttipelit ja matkaversiot ovat suosittuja.

Netissä suosittua Lautapeliopas-sivustoa ylläpitävä Mikko Saari järjestää vuosittain sivustollaan äänestyksen vuoden parhaasta pelistä. Tänä vuonna äänestyksessa annettiin 2 166 ääntä. Voittajaksi selviytyi uuden sukupolven trendipeli Terraforming Mars.

Viime viikonloppuna järjestetty Lautapelaamaan-tapahtuma keräsi järjestäjiin kuuluneen Saaren mukaan ennätysyleisön.

‒ Kolmipäiväinen tapahtumamme täytti Helsingin Kaapelitehtaan. Edellisinä vuosina tila on ollut täynnä vasta lauantai-iltapäivänä, mutta tällä kertaa näin tapahtui jo perjantaina.

‒ Lautapelaaminen on viihdyttävä ajanviettotapa. Mielestäni voidaan todellakin puhua buumista.