Työnhaussa rummutetaan tällä hetkellä verkostojen ja piilotyöpaikkojen nimeen

Vuoden rekrytoijaksi vuonna 2018 valittu Saana Rossi on lukenut urallaan tuhansia työhakemuksia. Kymmenen vuoden aikana hän on myös nähnyt työnhaussa ja rekrytoinnissa tapahtuneita muutoksia.

– Piilotyöpaikkoja on tarjolla huomattavasti enemmän, ja työnhaku on suurilta osin siirtynyt verkkoon erilaisten palveluiden pariin. Uskon, että tulevaisuudessa tekoälyä tullaan hyödyntämään rekrytoinnissa yhä enemmän.

Tärkeintä on toimia itselle sopivimmalla tavalla

Uuteen työpaikkaan on nykyään useita reittejä. Verkostot, sosiaalinen media ja henkilöbrändäys ovat nykyisessä työnhaussa korostuvia asioita, mistä moni työnhakija saattaa ahdistua.

Saana Rossi kuitenkin muistuttaa olla ottamatta turhia paineita esimerkiksi henkilöbrändäyksestä tai verkostopöhinästä. Tärkeintä on toimia omana itsenään itselleen sopivimmalla tavalla, sillä epäaitoudesta jää helposti kiinni.

Yksi eniten työnhakijoita kiinnostavista asioista on se, kuinka hakijamassasta voi pyrkiä erottautumaan ja jäädä rekrytoijan mieleen. Yksiselitteistä vastausta ei ole, mutta omia vahvuuksiaan ja tavoitteitaan on ainakin hyvä opetella sanoittamaan selkeästi.

– Osaamisen sanoittamista voi helpottaa kysymällä omia vahvuuksiaan tuttavilta tai entisiltä työnantajilta.

Mietityttääkö rintojen suurentaminen tai parisuhde? Internetissä anonyymiä apua saa mihin vain

– Apua! Miten saan koirankakan pois valkoisesta matostani huomiseksi?

– Sheivaatteko pelkästään sääret vai myös reidet? Onko se jotenkin poikkeuksellista, kun sheivaan itse aina molemmat?

– Mitä mieltä olette mun tämän päivän meikistä ja kampauksesta? Onko ne hyvät treffeille? Laittakaa kuvia teidän treffilookeista!

Internet on avunpyytäjän taivas. Apua voi pyytää vaikka Jodelissa, Redditissä tai Facebookissa. Mutta mikä saa meidät pyytämään apua internetissä tuntemattomilta? Millaisiin kommelluksiin ihmiset tarvitsevat apua?

Tässä Kielikeissejä ja kehonviestejä -podcastsarjan jaksossa toimittajat Veera Tuupanen ja Pihla Loula keskustelevat siitä, miksi ihmeessä ihmiset luottavat internetissä nimettömien neuvoihin. Jos kielessä on kipeä patti, mikä on nolointa, mitä voit sille tehdä?

Tampereen yliopiston toimittajaopiskelijoiden podcast-sarjassa Kielikeissejä ja kehonviestejä selvitetään kielisolmuja ja tutustutaan sanattomaan viestintään.

Nepotismi ja hyvä veli -verkostot vaikeuttavat työllistymistä luovilla aloilla: ”Ihmiset ovat peloissaan, etteivät työllisty vaan joutuvat ryhmän ulkopuolelle”

Kuvittele tilanne, jossa olet kouluttautunut alalle, jolla menestyt hyvin. Eräänä päivänä puhelin lakkaa soimasta uusille työkeikoille ja lopulta teet henkilökohtaisen konkurssin ja joudut vaihtamaan alaa. Tiedät, että jos et olisi seurannut omaa visiotasi, tai olisi kiltisti hymyillyt sille ikävälle pomolle kun se taas laukoi sinulle törkeyksiä, sinulla olisi vielä töitä.

Vuonna 1989 ilmestynyt elokuva ja tv-sarja Häräntappoase, nosti Outi Alasen julkisuuteen. Alanen on tehnyt myös paljon äänitöitä tv:ssä ja elokuvissa. Alasen suorapuheisuus ja valtavirrasta poikenneet ideat johtivat siihen, että häneltä loppuivat näyttelijäntyöt ja hän joutui kouluttautumaan uudelle alalle ensihoitajaksi.

Työpaikat jaetaan kavereiden kesken

Alasen mukaan taide- ja kulttuurialalla valtaa pitävät nepotismi ja hyväveli-verkostot. Nepotismi esiintyy esimerkiksi teattereiden roolivalinnoissa, missä teatterinjohtajat työllistävät ensisijaisesti omia perheenjäseniään. Hyväveli-verkostoja näkee avaamalla tv:n ja huomaamalla samojen kasvojen toistuvan ohjelmasta toiseen.

Alasen mukaan kaveriporukat jakavat töitä toisilleen ja verkostot ulottavat otteensa myös Teatterikorkeakouluun ja Tampereen yliopiston Näyttelijätyön laitoksen sisälle.

– Näyttelijöiden lapset menevät jonon ohi, Alanen väittää.

Salla Heiskasen kolumni: Ihminen, opi olemaan – aina ei tarvitse suorittaa

Maanantai saapuu taas ja viikonlopun kuulumiset vaihdetaan. Kun kerron viettäneeni viikonlopun yksin kotona, saan osakseni huolestuneita katseita ja lohduttavia lauseita. Miksi?

Suorituskeskeisessä yhteiskunnassamme myös vapaa-aika tulisi käyttää johonkin hyödylliseen kuten harrastuksiin, ystävien näkemiseen tai omien taitojen kehittämiseen. Päivän viettäminen viltin alla elokuvia katsoen nähdään yksinäisen ihmisen surullisena kohtalona.

Jos kuitenkin sattuu tekemään jotain suurempaa, kuten matkustamaan ulkomaille, tulisi siellä kokea mahdollisimman paljon mahdollisimman monen ihmisen parissa. Puristamme odotuksemme ja suunnitelmamme viikonloppuloman kokoiseen pakettiin ja odotamme tulevamme onnellisiksi toteuttaessamme to do -listan jokaisen kohdan. Auta armias, jos yhdenkin päivän viettää hotellissa tai jos eksyy kahvilaan lukemaan kirjaa pariksi tunniksi.

Meille uskotellaan jatkuvasti olemisen olevan ajanhukkaa. Mitä kaikkea olisikaan elämässä ehtinyt saavuttaa, jos vapaa-ajan olisi käyttänyt urheiluun tai keikoilla käymiseen. Unohdamme kuitenkin sen, mitä kaikkea voimme elämässämme saavuttamisen sijaan kokea.

”Pienet hetket ovat kullanarvoisia: yksin kotona oleilu, luonnossa kävely, bussimatka musiikkia kuunnellen”. Tätä mieltä on psykologi Anna Collander Kodin kuvalehden artikkelissa. Collander osuu asian ytimeen. Aina ei tarvitse touhuta ja toteuttaa suuria saavutuksia. Olemista ja asioiden ihmettelyä tulisi arvostaa enemmän.

Myös Suomen Mielenterveysseura liputtaa rentoutumisen ja hetkeen pysähtymisen puolesta. Rentoutumisesta on hyötyä kehon hyvinvoinnille. Oleilu esimerkiksi laskee verenpainetta ja parantaa vastustuskykyä.

Pelkässä oleilussa on kuitenkin se ongelma, että vaikka siitä tulisi itselle hyvä mieli, pelkää samalla hukanneensa ajan joutavuuksiin. Tämä korostuu erityisesti kohdatessa muita ihmisiä. Saavutukset asetetaan puntariin ja katsotaan, kuka on elämässään eniten saavuttanut yksilö. Oleiluun vietetty aika alkaa painamaan mieltä, kun jännittävin hetki omassa viikonlopussa oli kauniin aamusmoothien valmistaminen. Eikä siitäkään saavutuksesta tullut edes postattua kuvaa someen.

Kun oppii viettämään aikaa olemalla, oppii arvostamaan arkea uudella tavalla. Jokapäiväisissä asioissa huomaa kauneutta, ja itsestäänselvyydeltä tuntuvista asioista osaa olla kiitollinen. Ja seuraavan kerran kun tulee saavutettua edes jotain pientä, osaa sitä juhlistaa entistä enemmän.

Me voimme itse päättää, mistä asioista teemme itsellemme kokemuksen. Kun siis seuraavan kerran vietät aikaasi olemalla, ota se kokemuksena, älä hukattuna aikana.

Moreeni-lehdessä liimataan tekoripsiä ja jutellaan penispumpuista

Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksen Moreeni-lehti 2/2019 on ilmestynyt. Tällä viikolla Moreenin miehille suunnatusta kyselyssä käy ilmi, että enemmistö haluaisi puhua nykyistä avoimemmin miesten seksivälineistä.  84 prosenttia vastaajista kuvitteli voivansa ostaa jonkin seksivälineen. Kaalimadon toimitusjohtaja Mikko Rosén kertookin, että ero naisten ja miesten seksivälineiden myyntimäärissä on tasaantunut.

Lisäksi Moreenissa kerrotaan, että Tampereen yliopiston opiskelijat toivovat kampusravintoloihin suomalaista ruokaa. Joka kymmenes vastaaja pitää kuitenkin ruoan kokonaisvaltaista ekologisuutta tärkeämpänä kuin kotimaisuutta. Toukokuussa voimaan tuleva asetus velvoittaa ravintolat ilmoittamaan lihan alkuperän kirjallisesti.

Moreenissa tutustutaan myös 12-vuotiaaseen Maunoon, joka rakastaa meikkaamista, korkeita korkoja ja dragia. Lehdessä pohditaan myös kokoomuksen tienvarsimainoksia ja Isisin propagandaa.

Moreeni on Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksen viikkolehti. Tampereen toimittajakoulutuksella on ollut säännöllisesti ilmestyvä julkaisu vuodesta 2002 lähtien.