Laukontorille rakennetaan monipuolinen saunapaviljonki

Laukontorilla saunotaan jo ensi keväänä – KHO hylkäsi valituslupahakemukset

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituslupahakemukset Laukontorin saunapaviljongin rakentamisesta. Rakennustyöt aloitetaan lähiviikkoina.

Tampereen Palvelukiinteistöt Oy tiedottaa, että hanke saunapaviljongin rakentamiseksi Laukontorille alkaa välittömästi.

Tampereen ympäristö- ja rakennusjaosto hyväksyi elokuussa 2016 Tampereen Palvelukiinteistöjen rakennuslupahakemuksen, mutta ratkaisusta valitettiin Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus jätti valitukset tutkimatta, jolloin asunto-osakeyhtiöt hakivat valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että asian ratkaisemiseen ei ole lainmukaisia perusteita.

Hankkeen kustannusarvio on reilut kolme miljoonaa euroa. Valitusprosessin vuoksi kustannukset ovat kasvaneet muutamia satoja tuhansia ja hanke viivästyi vuodella.

Tampereen Palvelukiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Marko Tulokas arvioi, että rakennustyöt ovat käynnissä jo parin viikon päästä. Tavoitteena on, että tilat saadaan käyttöön toukokuussa 2018. Suunnitelmien mukaan kiinteistöön tulee kaksi saunaa, ravintola ja terassi, laivayhtiö Hopealinjan lipputoimisto sekä pienet sosiaalitilat torikauppiaille.