Ville Hyötylän uutisanalyysi: Itsenäinen Ahvenanmaa ei selviä omenoita myymällä

Katalonian kansanäänestys itsenäisyydestä aiheutti suuret mellakat, kun Espanjan poliisi kirjaimellisesti polki katalaaneja katuun. Katalonian itsenäistymishalut eivät heikentyneet väkivaltaisuuksien takia. Päinvastoin, alueen itsenäisyys ei ole koskaan ollut lähempänä.

Katalonian kaltainen itsehallintoalue löytyy myös Suomesta Ahvenanmaalta.

Itsenäistä Ahvenanmaata ajavan Ålands Framtid -puolueen Axel Jonsson sanoi tiistaina Uuden Suomen haastattelussa, että myös Ahvenanmaan itsenäisyydestä tulisi järjestää äänestys. Jonssonin mukaan kansanäänestys olisi mahdollinen, mikäli enemmistö Ahvenanmaan parlamentista kannattaa ideaa. Ålands Framtidin edustajia on parlamentissa 10 prosenttia.

Jonsson arvioi, että ahvenanmaalaisista 20–30 prosenttia on itsenäisyyden puolella. Kataloniassa itsenäisyyttä kannattavien määrää on vaikea arvioida. Viikonlopun äänestyksen mukaan noin 90 prosenttia kannatti itsenäistymistä, mutta moni itsenäisyyttä vastustava ei uskaltautunut uurnille mellakoiden keskelle.

Puheet mahdollisesta itsenäistymisestä luovat myönteistä pöhinää niin Kataloniassa kuin Ahvenanmaallakin. Kyse on toki pitkälti populismista ja mielikuvien muokkauksesta, mutta jo pelkkään julkiseen keskusteluun pääseminen on mainosta itsenäisyyden puolesta taisteleville.

Yhtäläisyyksistä huolimatta Katalonian ja Ahvenanmaan matemaattiset erot ovat suuria. Katalaanien osuus Espanjan väestöstä on noin 16 prosenttia, ahvenanmaalaisten Suomesta puolestaan noin 0,5 prosenttia. Katalonia on Espanjan vauraimpia alueita. Alueen bruttokansantuote on 19 prosenttia koko valtion osuudesta, joten Katalonia mahdollisesti selviytyisi ilman Espanjaa. Tilastokeskuksen mukaan Ahvenanmaan elintaso on Suomen korkeimpia ja kasvavimpia, mutta Ahvenanmaan pärjääminen ilman Suomen apua on mahdotonta.

Ahvenanmaa on alueena pieni, ja sen bruttokansantuotteen osuus koko Suomesta on vain 0,6 prosenttia. Ahvenanmaalla majapaikkaansa pitävät Viking Linen ja Eckerö Linen pääkonttorit. Maakunta tuottaa yli 70 prosenttia Suomen omenoista. Turismia on paljon, mutta ei Maarianhamina mikään Barcelona ole. Maakunnan taloudellinen riippuvuus Suomesta on liian suuri. Itsenäinen valtio ei tule toimeen pelkällä ompun myynnillä.

Ahvenmaan tulevaisuutta ajavan Ålands Framtid -puolueen tärkein tavoite on ruotsin kielen aseman säilyttäminen valtakielenä. Vaikka ruotsin kieli on ahvenanmaalaisille tärkeä, se tuskin riittää asukkaille saati parlamentille syyksi erottaa Ahvenanmaata Suomesta.

Ahvenanmaan itsenäisyys seuraavan vuosikymmenen aikana ei ole mahdollinen. Suomi tuskin häviäisi mitään, vaikka ahvenanmaalaiset äänestäisivät jatkostaan. Kunhan paikalle ei lähetetä karhuryhmää pamputtamaan ketään.

Niin Katalonian kuin Ahvenanmaan kohdalla oman valtion perustamista rajoittaa se fakta, että uuden valtion syntyminen vaatisi itsenäisyyden virallisen tunnustamisen muilta mailta. Se on epätodennäköistä. Kataloniassa vaihtoehtona on alueen autonomisuuden lisääminen. Ahvenanmaalla mitään muutoksia tuskin tulee. Maakunnan yhteiselo Suomen kanssa on mallillaan yhden puolueen mielipiteistä huolimatta.