Radio Moreenin sähkeet 11.10. klo 17

 

Tampereen kaupungin sivistys- ja kulttuurilautakunta päättää huomisessa kokouksessaan Sammon päiväkodin korjaamisesta. Vuonna 1995 valmistuneeseen päiväkotiin suunnitellaan tilojen päivittämistä sekä ilmanvaihtojärjestelmän parannusta. Korjauksen jälkeen hoitopaikkojen määrä nousee kahdellakymmenellä. Sammon päiväkodin rakennustöiden on tarkoitus alkaa tässä kuussa ja töiden on määrä valmistua ensi kesäkuussa. Hanke maksaa reilut puolitoista miljoonaa euroa.

***

Hämeenkadulle saapuu huomenna 10,000 opiskelijaa Appro-tapahtumaan. Approilla haalarikansa kiertää useita Hämeenkadun lähistön baareja iltapäivästä lähtien ja illalla Tampereen yökerhot ovat varattu opiskelijoille virallisiksi jatkopaikoiksi. Tapahtuman projektipäällikkö kertoo, että näin suurta tapahtumaa järjestäessä toimitaan aina poliisin kanssa tiiviissä yhteistyössä. Tänä vuonna terroriuhka on otettu aiempia vuosia suurempaan huomioon turvatakseen haalarikansan ilta.

***

Perussuomalaisista irtaantunut Sininen tulevaisuus -ryhmä on saanut kerättyä puoluerekisteröintiin tarvittavat viisi tuhatta kannattajakorttia. Sininen tulevaisuus muodostettiin kesällä, kun osa perussuomalaisten kansanedustajista erosi puolueesta ja perusti uuden ryhmän. Sinisen ryhmän perustamiseen vaikutti Jussi Halla-ahon valinta perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Sinisen puolueen rekisteröinti käynnistyy oikeusministeriössä ensi maanantaina.

***

Lapset ja nuoret ovat paljon aiempaa lihavampia, kertoo WHO:n tuore tutkimus. Ylipainoisten lasten ja nuorten määrä maailmassa on kymmenkertaistunut viimeisen 40 vuoden aikana. Jos lihavuustrendi jatkaa kasvuaan nykyisellä tahdilla, on 5 vuoden päästä maailmassa enemmän ylipainoisia lapsia kuin edes vähän alipainoisia. Trendin uskotaan jatkuvan pieni- ja keskituloisissa maissa, kun korkean tulotason maissa liikalihavien määrän kasvu on tasaantunut.

***

Tänään vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää. Tyttöjen päivä näkyy Tampereen katukuvassa, kun Näsinneula sekä hotellit Torni ja Ilves valaistaan pinkeiksi. Tapahtumaa järjestävä lastenoikeusjärjestö Plan on järjestänyt Girls Takeover -kampanjan, jossa tytöt ympäri maailman astuvat päiväksi yhteiskunnallisten johtajien saappaisiin. Esimerkiksi pääministeri Juha Sipilän työparina on tänään 16-vuotias lukiolainen Katariina Räikkönen.