Radio Moreenin sähkeet 12.10. klo 15

Ylen teettämän kyselyn mukaan 76 prosenttia suomalaisista kannattaa Sauli Niinistön uudelleenvalintaa. Toiseksi suosituin ehdokas on Vihreiden Pekka Haavisto 14 prosentin kannatuksella. Muiden ehdokkaiden kannatus on vaatimatonta. Perussuomalaisten Laura Huhtasaaren valintaa kannattaa kolme prosenttia suomalaisista. Keskustan Matti Vanhasen ja Vasemmistoliiton Merja Kyllösen kannatus on kaksi prosenttia. Yhden prosentin kannatuksella presidenttikisaan lähtevät SDP:n Tuula Haatainen sekä RKP:n Nils Torvalds. Presidentinvaalit järjestetään reilun kolmen kuukauden kuluttua.

***

Korkeakoululain valmisteluun tulisi ottaa aikalisä, vaativat Professoriliitto ja Tieteentekijöiden liitto. Liitot sanovat yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyön olevan mahdollista nykyisenkin lainsäädännön ja siihen eduskuntakäsittelyssä olevan lakimuutoksen avulla. Uuden korkeakoululakihankkeen käynnistäminen on liittojen mielestä kiirehtimistä. Liittojen mukaan järkevintä olisi seurata koulujen yhteistyön kehittymistä ja kulttuuriministeriön Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2030 –raportin julkaisua loppukuukaudesta.

***

Suomalaiset käyttävät mobiilidataa selvästi muuta maailmaa enemmän. Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD:n tutkimuksen mukaan suomalainen kuluttaa 11 gigatavua mobiilidataa kuukaudessa. Ero muihin OECD:n jäsenmaihin on suuri, sillä esimerkiksi Ruotsissa mobiilidataa käytetään vain 4,4 gigatavua kuukaudessa. Lähimpänä Suomen lukemia on Latvia, jossa mobiilidataa kulutetaan keskimäärin 8,2 gigatavua liittymää kohden.

***

Turun joukkopuukotuksesta epäilty mies on määrätty mielentilatutkimukseen. Helsingin Sanomien mukaan pyynnön tutkimuksesta teki miehen puolustus. Puukotusten tutkinta on vielä kesken. Teosta epäilty marokkolaismies puukotti kymmentä ihmistä Turun keskustassa 18. elokuuta. Kaksi ihmistä kuoli ja kahdeksan loukkaantui.

***

Finlandia-palkittu kirjailija Pentti Holappa on kuollut. Holappa oli kuollessaan 90-vuotias. Hän sai Finlandia-palkinnon vuonna 1998 julkaistusta Ystävän muotokuva –romaanistaan. Holapan tuotanto käsitti romaanien lisäksi runokokoelmia, novelleja ja esseitä. Holappa tunnettiin myös aktiivisena poliitikkona. Hän toimi toisena opetusministerinä vuonna 1972.