Radio Moreenin sähkeet 24.11. klo 16

Tampereen Itsenäisyydenkadulle suunnitellaan korkeaa tornitaloa. Tullikamarin aukion pohjoisosaan rakennettavaan tornitaloon kaavaillaan jopa kuuttatoista kerrosta. Tullikamarin aukion ja sitä ympäröivien katujen täydennysrakentamisesta järjestetään suunnittelu- ja toteutuskilpailu. Samaan aikaan alkaa alueen asemakaavoitus.  Asiasta uutisoi Aamulehti.   

 ***

Tampereen yliopiston tutkimushankkeessa koottu uusi käsikirja avaa sovittelujournalismin ajatusta ja antaa toimittajille käytännönläheisiä esimerkkejä rakentavasta journalismista. Juuri julkaistun käsikirjan löytää osoitteesta sovittelujournalismi.fi. Käsikirja on tarkoitettu toimittajille, opiskelijoille ja kenelle tahansa, joka on kiinnostunut median toimintatavoista.  

 ***

Tamperelainen kehitysvammaisteatteri La Strada on jatkuvissa taloudellisissa ongelmissa. Teatterilla järjestetään ylihuomenna Tammer-Hanurien Muistojen vuosikymmenet -hyväntekeväisyyskonsertti teatterin toiminnan tukemiseksi. Teatteri La Strada saa Tampereen kaupungilta rahoitusta vain 1500 euroa vuodessa. Näytelmät rahoitetaan säätiöiden myöntämillä apurahoilla.   

 ***

Suomi on Euroopan Unionin toiseksi väkivaltaisin maa naisille. Yli 70 prosenttia kaikista maailman naisista joutuu väkivallan uhriksi elinaikanaan. Huomenna vietetään YK:n julistamaa naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää.  Päivää kutsutaan myös oranssiksi päiväksi. Esimerkiksi oranssilla pukeutumisella ja rakennusten valaisemisella pyritään kiinnittämään huomio naisiin.  

 ***

Henkilöstövuokrausyritys ResRentin kangasalalaista toimitusjohtajaa ja raumalaista hallituksen puheenjohtajaa syytetään törkeistä talousrikoksista. Syyttäjä vaatii miehille vähintään kolmen ja puolen vuoden tuomiota. Syytetyt väittivät, että yritystä johdettiin Virosta käsin, vaikka todellisuudessa se toimi Suomessa. Veroja on jäänyt maksamatta yli miljoona euroa. Asiasta uutisoi Aamulehti.