Radio Moreenin sähkeet 24.11. klo 17

Tampereen Itsenäisyydenkadulle suunnitellaan korkeaa tornitaloa. Tullikamarin aukion pohjoisosaan rakennettavaan tornitaloon kaavaillaan jopa kuuttatoista kerrosta. Tullikamarin aukion ja sitä ympäröivien katujen täydennysrakentamisesta järjestetään suunnittelu- ja toteutuskilpailu. Samaan aikaan alkaa alueen asemakaavoitus. Asiasta uutisoi Aamulehti.

***

Kaksi Tampereen yliopiston tutkijaa on saanut apurahan Emil Aaltosen säätiöltä. Tutkija Pia Vuolanto saa rahoitusta Turun yliopiston hallinnoimaan Terveys, tieto ja asiantuntijuus –projektiin. Lisäksi Tampereen ja Turun yliopistoissa työskentelevä Viola Capkova saa rahoituksen kirjallisuustieteiden tutkimushankkeelle. Kaikkiaan Emil Aaltosen säätiö jakoi apurahoja yhteensä yhdeksälle tutkijalle ja tutkimusryhmälle lähes kahden miljoonan euron verran.

***

Yhdeksän kymmenestä toivoo mobiilisovellusten toimivan tulevaisuudessa perinteisten menetelmien rinnalla, selviää Moreenimedian kyselystä. 87 prosenttia kyselyyn vastanneista suhtautuu kuitenkin mobiilisovelluksiin myönteisesti. Lähes puolet vastaajista toivoo, että paperisia tunnuslukulistoja ei korvattaisi mobiilisovelluksilla. Nordea on poistamassa ensimmäisenä Suomessa perinteiset tunnuslukulistat käytöstään ensi vuoden aikana. Verkossa suoritettuun kyselyyn vastasi 95 tamperelaista.

***

Tamperelainen kehitysvammaisteatteri La Strada on jatkuvissa taloudellisissa ongelmissa. Teatterilla järjestetään ylihuomenna Tammer-Hanurien Muistojen vuosikymmenet -hyväntekeväisyyskonsertti teatterin toiminnan tukemiseksi. Teatteri La Strada saa Tampereen kaupungilta rahoitusta vain 1500 euroa vuodessa. Näytelmät rahoitetaan säätiöiden myöntämillä apurahoilla.

***

Poliisi on saanut kiinni 13-vuotiaan tytön ryöstäjät. Ryöstö tapahtui viime lauantaina Pyynikinharjulla, missä tekijät sumuttivat hiuslakkaa tytön silmille ja anastivat tämän repun. Teosta epäillään kahta 16 -vuotiasta tyttöä, jotka ilmoittautuivat itse poliisille. Kuulusteluissa he ovat kertoneet teon motiiviksi rahan tarpeen.