Esteettömyys on välttämätöntä paitsi liikuntarajoitteisille, myös esimerkiksi näkövammaisille. Se ei tavallisesti nosta rakentamisen kustannuksia, vaan perustuu hyvään suunnitteluun.

Esteettömyys on edelleen haaste Tampereella – etenkin ydinkeskusta on ongelmallinen

Uudisrakentamisessa esteettömyys on jo kohtuullisen hyvällä tolalla, mutta vanhempi rakennuskanta vaikeuttaa liikkumista. Pulmia tuottavat esimerkiksi kapeat oviaukot ja mukulakiveykset.

FAKTA

Vammaisten oikeudet esillä

  • Esteettömyys tarkoittaa ihmisten moninaisuuden huomiointia rakennetun ympäristön suunnittelussa ja toteutuksessa.
  • Joulukuun 3. päivänä vietetään YK:n kansainvälistä vammaisten päivää, jolla muistutetaan vammaisten tasavertaisista oikeuksista.
  • Tampereen Vammaisliitto kunnioittaa päivää järjestämällä avoimen juhlaseminaarin Keskusvirastotalolla 29.11.

Esteettömyys huomioidaan uudisrakentamisessa Tampereella aiempaa paremmin, mutta sen toteutumisessa on kuitenkin yhä puutteita.

– Liikkumiseen liittyvä esteettömyys, kuten pyörätuolin käyttäjät, osataan ottaa jo huomioon. Näkö- ja kuulovammaisten osalta tilanne on heikompi, kertoo Tampereen vammais- ja esteettömyysasiamies Hanna Karojärvi.

Esteettömyyskehitystä on tukenut kaupungin vammais- ja esteettömyysasiamiehen viran perustaminen vuonna 2007. Lisäksi lainsäädännössä on otettu edistysaskelia. Viime vuonna Suomi ratifioi kymmenen vuotta sitten laaditun YK:n yleissopimuksen vammaisten henkilöiden oikeuksista. Vuoden 2018 alussa voimaan astuu myös uusi valtioneuvoston asetus rakennuksen esteettömyydestä.

Historiallisuus rajoittaa

Etenkään ydinkeskustassa esteettömyys ei monelta osin toteudu, kertoo Tampereella asuva liikuntarajoitteinen Outi Vuorenrinne. Vastakkain asettuvat esteettömyystarpeet ja historiallisen kaupunkikuvan säilyttäminen.

– Esimerkiksi Hämeenkadun nupukivet ovat sekä epätasaisia että talvella erittäin liukkaita. Myös koko Keskustori on liikuntavammaiselle hankala.

Historiallisen keskustan ongelmana ovat pienet kivijalkakaupat, joiden kapeat sisäänkäynnit sekä korkeat ja kaiteettomat portaikot tekevät asioinnista hankalaa. Haasteita aiheuttaa myös korjausrakentaminen. Esimerkiksi Hämeenkadun ja Kuninkaankadun uudistustyössä asfaltti on korvattu laatoituksella.

Karojärvi muistuttaa, että esteettömyys on eduksi kaikille. Noin kymmenesosalle väestöstä se on välttämättömyys ja neljännekselle mahdollisuuksia laajentava tekijä, mutta myös loput hyötyvät.

– Sadalle prosentille se on miellyttävää ja hyvää suunnittelua.