Radio Moreenin sähkeet 1.12. klo 15

Tampereelle ollaan perustamassa kaupungin tähän saakka laajinta luonnonsuojelualuetta Teiskoon Kintulammin virkistys- ja retkeilyalueelle. Toinen merkittävä luonnonsuojelualue perustetaan kantakaupunkiin, Hervantaan Makkarajärven-Viitastenperän alueelle. Luonnonsuojelualueet ovat Tampereen kaupungin luontolahja satavuotiaalle Suomelle kaupunginhallituksen hyväksyessä esitykset. Lahjalla Tampere on mukana Luontolahjani satavuotiaalle Suomelle -kampanjassa

***

Viime vuoden korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksessa kävi ilmi, että opiskelijoiden mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet tämän vuosituhannen kuluessa. Kyselyyn vastasi 3000 opiskelijaa, joista 33 koki hyvinvointinsa huonoksi. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiöllä oireilun lisääntyminen näkyy psykologin vastaanotolla käyneiden määrän kaksinkertaistumisena ja hoitojonojen pidentymisenä.

***

Lasten korvatulehduksen voi mahdollisesti havaita älypuhelimessa olevalla korvalampulla. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan vanhemmat pystyvät lampun avulla kuvaamaan hänen tärykalvoaan. Mobiilikorva -tutkimusta on tehty aiemmin Turussa. Välikorvatulehdus on yleisimpiä alle 3-vuotiaiden sairauksia.

***

Valotapahtumat ovat yleistyneet maailmalla. Tampereella Luminous Finland -valotapahtuma valaisee Näsinneulan 30.11.–1.12. Tapahtuman avulla paikkakuntien maamerkit, luonnon moninaisuus ja historialliset kohteet nostetaan poikkeuksellisella tavalla esille. Valotapahtumia on tullut kuin sieniä sateella ympäri maailman. Se on nyt muotitrendi, kertoo Suomen valoteknillisen seuran toimitusjohtaja Heikki Härkönen.

***

Maailman aids-päivää vietetään perjantaina 1.12. Järjestöillä on tärkeä tehtävä hivin torjunnassa ja tartunnan saaneiden tukemisessa. Suomessa elää edelleen noin 600 hiv-positiivista, jotka eivät tiedä tartunnastaan. Hiviin liittyy edelleen hämmästyttävän paljon tietämättömyyttä ja epätietoisuutta, sanoo toiminnanjohtaja SiniPasanen Positiivisista.