Valogalleria esittelee tamperelaisten taiteilijoiden töitä keskustan tyhjillä seinillä. Kuvassa Lars Holmströmin teos Signaali1

Valotapahtumat ovat yleistyneet maailmalla – valaistuksella voidaan lisätä yhteenkuuluvuutta

Siirtyminen hehkulampuista led-valoihin on mahdollistanut valon aiempaa monipuolisemman käytön katukuvassa. Rakennusten valaiseminen on helppo ja näyttävä tapa kaupungeille osallistua kansainvälisiin tapahtumiin.

Satavuotiaan Suomen itsenäisyyttä juhlitaan ympäri maailmaa valaisemalla tunnettuja kohteita. Muun muassa Niagaran putoukset Kanadassa, Colosseum Roomassa ja Tukholman Globen-areena valaistaan sinivalkoisesti 5.–6. joulukuuta.

Myös Saana-tunturi valaistaan 4.–5. joulukuuta osana Luminous Finland -tapahtumaa. Saanan valaisua vastaavaa massiivista ympäristövalotaideteosta ei ole toteutettu missään päin maailmaa. Tampereella Luminous Finland -tapahtuma valaisee Näsinneulan 30.11.–1.12.

— Itseäni huvitti, että Saanan valaisua perusteltiin sillä, kuinka kaunis Suomen luonto on. Saana-tunturi on hieno, ja tässä nostetaan luontoa esiin hilaamalla sinne keinovaloja, kertoo Suomen valoteknillisen seuran toimitusjohtaja Heikki Härkönen.

Suomen valoteknillinen seura on mukana järjestämässä valotapahtumia marras-, joulu- ja tammikuussa Suomen lisäksi 12 maassa, kuten Kanadassa, Intiassa, Japanissa ja Belgiassa.

— Valotapahtumia on tullut kuin sieniä sateella ympäri maailman. Se on nyt muotitrendi, Härkönen kertoo.

Suomen pimeys saa valon loistamaan

Jyväskylän Valon kaupunki -tapahtuma pyrkii kaupunkimaiseman muutokseen pysyvillä valoteoksillaan, joita lisätään vuosittain. Tapahtuma on järjestetty vuodesta 2003, ja pysyvien teosten määrä on noussut yli sataan.

Lux Helsinki taas on enemmän kaupungin markkinointiin keskittyvä tapahtuma. Helsingin kaupungin järjestämistä tapahtumista Lux Helsinki on budjetillisesti, kestollisesti ja kävijämäärällisesti suurin. Maksuttomalla tapahtumalla halutaan lisätä kaupungin vetovoimaa.

Tampereen Valoviikot ovat jotain tältä väliltä. Se ei ole ympärivuotinen, mutta valot palavat 135 päivää vuodessa. Yhteensä valot palavat 1800 tunnin ajan.

— Tampereen Valoviikkojen julkisuusprofiili on matalampi kuin muilla valotapahtumilla. Muut lähettävät tiedotteita ja pitävät lehdistötilaisuuksia haluten korostaa itseään mediassa. Tampereesta en ole huomannut sellaista, Härkönen sanoo.

Tampereen Valoviikot järjestetään nyt 52. kerran. Tämän kunniaksi tapahtuma valaisee 52 erilaista kohdetta.

— Jos katsot Tampereen Valoviikkoja 50 tai 30 vuotta sitten, siellä oli valokuviot kadunvarsilla, ja se oli siinä. Nykyään nämä tapahtumat ovat enemmän spektaakkelinomaisia, Härkönen kertoo.

Tekniikan kehitys laajentaa perinteitä

Vuonna 2010 Tampereella oli esillä 157 valokuviota, joista 125 oli hehkulamppukuvioita ja 32 ledikuvioita. Vuonna 2012 Tampereen Valoviikkojen hehkulamput vaihdettiin ledeihin, minkä jälkeen sähköä kului entistä vähemmän.

Vapriikin kuva-arkiston tutkija Antti Liuttunen  oli mukana tekemässä Valoviikkojen  50-vuotisjuhlanäyttelyä.

— Mahdollisuuksia olisi vielä kehitykseen. Tampereella on monta hyvää valoteknologian yritystä ja alan johtavaa tutkimusta Tamperee teknillisellä yliopistolla. Jos näiden tietämystä käytettäisiin, voitaisiin tehdä jotain tosi hienoa, Liuttunen toteaa.

Valogalleria on Tampereen ydinkeskustan taidenäyttely, joka järjestetään 4. kerran Valoviikkojen yhteydessä. Valogallerian mahdollistava tekniikka on toteutettu yhteistyössä kiinteistöjen omistajien kanssa. Laitteet on kiinnitetty rakennusten seiniin ja kytketty niiden sähköverkkoon.

Liuttunen ei syty Valogallerialle eli talojen seiniin heijastettaville valokuvioille.

— Uudet valokuviot ovat kyllä kieltämättä kauniita ja tyylikkäitä, mutta ne eivät näytä yhtä kirkkailta kuin entiset, Liuttunen toteaa.

Valolla saadaan luotua muutakin kuin vain kirkautta pimeään. Lue toimittajan kommentti täältä.

Valotapahtumia muualla Suomessa

• Valoviikot, Tampere
Järjestäjä: Tampereen kaupunki
Ajankohta: 27.10.2017–11.3.2018
Kesto: 135 päivää
Erityistä: Järjestetty vuodesta 1966. Valot palavat 135 päivän aikana 1800 tuntia.

• Lumo Light Festival, Oulu
Järjestäjä: Oulun kaupunki
Ajankohta: 17.11.–3.12.2017
Kesto: 17 päivää
Erityistä: Pohjoinen ulottuvuus ja sen tarjoama mahdollisuus pimeyteen.
Tapahtuma alkoi vuonna 2013, ja se on yksi maailman pohjoisimpia valotapahtumia.

• Valon Kaupunki, Jyväskylä
Järjestäjä: Jyväskylän kaupunki
Ajankohta: 28.–30.9.2017
Kesto: 3 päivää
Erityistä: Yli 100 pysyvää valaistua kohdetta. Tapahtuma alkoi vuonna 2003 Valo on Jyväskylässä -nimisenä eurooppalaisen valaistussuunnittelijoiden yhdistyksen workshopina.
Tapahtuma on kaupungin näyteikkuna energiatehokkuudessa.

• Lux Helsinki
Järjestäjä: Helsingin kaupunki
Ajankohta: 6.–10.1.2018
Kesto: 5 päivää
Erityistä: Tapahtumalla oli yli 500 000 kävijää viime vuonna. Tapahtuma järjestetään nyt kymmenettä kertaa. Taiteilijoista puolet on kotimaisia ja puolet tulee ulkomailta.

• Luminous Finland -valotaidetapahtuma.
Pääjärjestäjänä tapahtumalle toimii Valoparta Oy ja taiteilija Kari Kola
Muut tapahtuman kohteet:
31.12.2016 Avajaisteos Töölönlahti, Helsinki
28.–29.11.2017 Savonlinna, Olavinlinna
30.11.–1.12.2017 Tampere, Näsinneula
2.–3.12.2017 Oulu, Kuusisaari
4.–5.12.2017 Kilpisjärvi, Saana-tunturi
5.–6.12.2017 Turku, Turun linna
Erityistä: Valotaiteella paikkakuntien maamerkit, luonnon moninaisuus ja historialliset kohteet nostetaan poikkeuksellisella tavalla esille.