Uuteen yliopistoon rekrytään uutta rehtoria – haussa luova ja intohimoinen muutosjohtaja

Tulevaan kolme tamperelaista korkeakoulua yhdistävään uuteen Tampereen yliopistoon haetaan parhaillaan rehtoria. Haku päättyy joulukuun 10. päivä.

Tampereen korkeakoulusäätiön hallituksen puheenjohtaja Marja Makarow kertoo, että uuden rehtorin rekrytoinnissa on otettu myös opiskelijoiden toive kansainvälisyydestä huomioon: Rehtoriehdokkaita haetaan myös ulkomailta. Rehtorin edellytetään kuitenkin puhuvan suomea.

Keskustelua on herättänyt se, että hakuilmoituksessa ei suoraan mainita edellytystä tohtorin tutkinnosta. Ilmoituksesta kehkeytyi myös pienimuotoinen kohu, kun yliopistotutkijoiden ja opettajien ammattijärjestö Tieteentekijöiden liitto väitti rehtorihaun olevan laiton. Liiton mukaan vain ylipiston hallitus voi päättää rehtorin rekrytoinnista

Makarowin mukaan korkeakoulusäätiön hallitus on pelkästään avannut rekrytoinnin.

– Tehtävämme oli avata prosessi mahdollisimman nopeasti, jotta uusi yliopisto olisi 1.1.2019 valmiina aloittamaan toimintansa. Eduskunnassa käsittelyssä olevien lakimuutosten jälkeen korkeakoulusäätiö lakkaa olemasta ja uuden Tampereen yliopiston hallitus jatkaa rekrytointia.