Jyrki Siukosen seuraava näyttely on Tampereen taidemuseossa. Kuva: Visit Tampere Oy:n kuvapankki, Olli-Pekka Latvala

Tamperelaiselle Jyrki Siukoselle myönnettiin kuvataiteen valtionpalkinto

Taiteen edistämiskeskus perusteli Siukosen palkintoa muun muassa sillä, että Siukonen on korostanut työssään taiteen vapautta.

Tamperelainen Jyrki Siukonen on saanut kuvataiteen valtionpalkinnon. Siukonen on monipuolinen taiteilija, taiteen tutkija ja taideopettaja. Valtiopalkinnot myöntää opetus- ja kulttuuriministeriön alainen Taiteen edistämiskeskus.

Jyrki Siukonen

Siukosen palkitsemista perusteltiin muun muassa sillä, että hän on usein korostanut taiteen vapautta ja oikeutta riippumattomuuteen, ja soveltanut tätä periaatetta työssään.

Siukonen ei osannut odottaa palkintoa, mutta hän kertoo sen olleen miellyttävä yllätys. Hänen mukaansa suurin osa 14 000 euron palkinnosta kuluu työskentelyyn.

–  Se on luontevin kohde. Varsinkin kun sellaisia teoksia, joita olen tehnyt viime vuosina, ei sanan varsinaisessa merkityksessä osteta.

Tällä hetkellä Siukonen työstää seuraavaa näyttelyään, joka avautuu Tampereen taidemuseossa maaliskuussa. Näyttelyssä nähdään erilaisia installaatioita ja kolmiulotteisia veistoksia.