Kortteja lähetetään esimerkiksi lähisukulaisille ja ystäville.

Joulukortteja lähetetään aiempaa vähemmän, mutta kortit ovat tärkeä osa jouluperinnettä

Joulukorttien lähettäminen on vähentynyt. Viime vuonna suomalaiset lähettivät 29 miljoonaa korttia. Vuonna 2011 kortteja lähetettiin 40 miljoonaa. Joulukortin merkitys on kuitenkin tärkeä.

Postin tuotepäällikkö Johanna Rouhe kertoo, että joulukortin lähettäminen kuuluu jouluperinteeseen. Postin teettämän selvityksen mukaan noin 70 prosenttia yli 35-vuotiaista naisista näkee joulukorttien lähettämisen jatkamisen arvoisena perinteenä.

– Joulukortti on konkreettinen esine, moni laittaa kortit esille koko joulun ajaksi. Vaikka pikku hiljaa joulukorttien määrä vähenee, niin kuitenkin merkitys pysyy tärkeänä ja melkein kasvaa, sanoo Rouhe.

Rouheen mukaan kortti tuo iloa sekä lähettäjälle että vastaanottajalle.  Sitä enemmän kortteja lähetetään, mitä vanhempaan ikäryhmään kuulutaan.

Tänään on viimeinen päivä lähettää joulukortteja edullisemmalla 95 sentin arvoisella joulumerkillä. Kotimaan ikimerkillä varustetun kortin voi lähettää vielä 20. joulukuuta.