Radio Moreenin sähkeet 12.12.2017 klo 17

Tampereen kaupunginkirjastossa vähennetään joulukuussa käteisen rahan käsittelyä. Kassat poistetaan pienistä yksiköistä, eli Nekalan, Koivistonkylän ja Terälahden kirjastoista. Kassat poistuvat myös kirjastoautoista. Kirjastomaksuja voi maksaa verkossa ja muissa Tampereen kaupunginkirjaston toimipisteissä.

***

Tampereen yliopistosta valmistuneita juhlitaan perjantaina yliopiston juhlasalissa. Tampereen yliopistosta on valmistunut vuoden 2017 aikana yli 900 kandidaattia, yli tuhat maisteria ja 85 tohtoria. Lukumäärät kasvavat vielä jonkin verran vuoden loppuun mennessä. Juhlassa julkistetaan myös yliopiston vuoden Ällästikku-palkinnon saaja. Palkinto koostuu 10 000 eurosta ja kunniakirjasta.

***

Pariisissa kokoontuu tänään ylimääräinen ilmastohuippukokous. Koollekutsujana on Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Huippukokouksen keskeisiin teemoihin odotetaan nousevan se, mitä seuraa Yhdysvaltain päätöksestä irtautua Pariisin ilmastosopimuksesta. Presidentti Donald Trumpia ei ole kutsuttu Pariisiin, mutta sen sijaan paikalla on muun muassa Kalifornian kuvernööri Jerry Brown. Suomea kokouksessa edustaa pääministeri Juha Sipilä.

***

Yhdysvaltojen kongressia on vaadittu tutkimaan presidentti Donald Trumpia koskevia ahdistelusyytöksiä. Vaatimuksen allekirjoitti yli 50 edustajainhuoneen demokraattien naisjäsentä. Trumpin hallinto torjui vaatimuksen maanantaina. Hallinnon mukaan Yhdysvaltojen kansa on ilmaissut kantansa asiaan valitsemalla Trumpin presidentiksi. Ainakin 17 naista on syyttänyt presidenttiä seksuaalisesta häirinnästä. Trump on kiistänyt syytteet.

***

Pirkkalan kunta alkaa tarjota sulkavasta, särjestä ja lahnasta valmistettuja järvikalapyöryköitä. Pyörykät ovat Elintarviketukku Rikainen Oy:n kehittämiä ja valmistamia. Järvikalapyöryköitä tarjotaan Pirkkalan kunnan ruokapalvelun linjastoilla todennäköisesti alkuvuodesta. Pyörykät ovat laktoosittomia, gluteenittomia ja kananmunattomia. Asiasta uutisoi Aamulehti.