Radio Moreenin sähkeet 14.12.2017 klo 17

Tampereen kaupungin mielenterveys- ja päihdepalveluissa otetaan käyttöön palveluseteli myös 13-17-vuotiaille. Palvelusetelillä halutaan nopeuttaa nuorten pääsyä psykoterapiaan. Seteli mahdollistaa lyhyet ja tiiviit terapiajaksot niille nuorille, jotka muuten joutuisivat odottamaan liian kauan. Terapia on asiakkaille maksutonta, ja siihen kuuluu 5-10 hoitokertaa. Palveluseteli otetaan käyttöön tulevan vuoden alussa.

***

Sukupuolierot näkyvät keväällä lukion päättäneiden kielivalinnoissa. Tilastokeskuksen mukaan esimerkiksi ranska ja espanja olivat huomattavasti suositumpia naisten kuin miesten joukossa. Naiset opiskelivat kieliä ylipäänsä enemmän kuin miehet. Lähes kaikki lukiokoulutuksen päättäneistä opiskelivat englantia.

***

Markkinaoikeus on tuominnut useita linja-autoyhtiöitä, Linja-autoliiton ja Matkahuollon maksamaan yhteensä 1,1 miljoonan euron seuraamusmaksut. Syynä on laiton kilpailun rajoittaminen eli kartellitoiminta. Kullekin toimijalle tulee maksettavaa 100 000 euroa. Markkinaoikeuden mukaan yhtiöt ja liitto pyrkivät rajoittamaan kilpailua sulkemalla uudet reittiliikennevuorot Matkahuollon joidenkin palveluiden ulkopuolelle.

***

Tampere korottaa satamiensa venepaikkojen taksoja. Kaupungin yhdyskuntalautakunta päätti alkuviikolla kokouksessaan nostaa venepaikkojen hintoja. Satamat jaetaan nykyisin viiteen luokkaan. Halvimman luokan hinnat ovat 100 eurosta 170 euroon. Uuden luokan hinnat ovat 160 eurosta 390 euroon. Hintoihin vaikuttaa veneen leveys. Myös soutuveneiden rantapaikka kallistuu, jos kyseessä on luonnon ranta.

***

Perinteeksi muodostunut Tampere Beatles Happening on peruttu. Järjestäjät eivät olleen tyytyväisiä tulevan tapahtumansa sisältöön, joten se päädyttiin perumaan laatutason säilyttämiseksi. The Beatlesiä ja muuta 1960-luvun musiikkia kunnioittava festivaali oli tarkoitus järjestää yhdeksännen kerran maaliskuussa Tampere-talossa. Festivaali pyritään järjestämään jälleen vuonna 2019.