Radio Moreenin sähkeet 30.1.2018 klo 16

Perjantaina järjestettävä SAK:n mielenilmaus vaikeuttaa kuljetuksia monella alalla. Tampereen seudulla useat joukkoliikenteen vuorot jäävät ajamatta. Kangasalan kunta on tiedottanut lakon vaikuttavan koulukuljetuksiin. Elintarviketeollisuusliiton työmarkkinajohtaja Mika Lallon mukaan mielenilmaus haittaa ruokahuoltoa. Lakon vaikutukset voivat heijastua eri aloille, kuten päivä- ja hoivakoteihin sekä ruokakauppoihin.

***

Tampereen teatterikesä on jälleen toiseksi suurin avustuksensaaja opetus- ja kulttuuriministeriön vuosittaisissa festivaaliavustuksissa. Teatterikesä sai avustusta noin 260 000 euroa. Suurimman summan, yli 700 000 euroa, sai Savonlinnan Oopperajuhlat. Rahat myönnetään Veikkauksen tuotoista.

***

Talvivaara-kaivosyhtiön perustaja Pekka Perä on saanut syytteen törkeästä sisäpiiritiedon väärinkäytöstä, kertoo Ahtium-yhtiö pörssitiedotteessaan. Yhtiön mukaan syytteen on saanut myös Pekka Erkinheimo, joka toimi Talvivaaran kaupallisena johtajana. Talvivaaran Kaivososakeyhtiö vaihtoi nimensä Ahtiumiksi marraskuussa ja kehittää parhaillaan uutta liiketoimintaa.

***

Jari Aarniosta kertova kirja on saanut Lauri Jäntin palkinnon. Säätiön myöntämä tietokirjallisuuspalkinto on arvoltaan 15 000 euroa.  Palkintosumman jakavat kirjan kirjoittaneet rikostoimittajat Minna Passi ja Susanna Reinboth. Säätiön kunniamaininnat sekä 5 000 euroa saavat Hannu Himanen, Sami Karjalainen ja Sixten Korkman. Lauri Jäntin säätiö on palkinnut vuoden parhaita tietokirjoja vuodesta 1985 asti.

***

Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja Perttu Kauppinen siirtyy Iltalehteen. Kauppinen aloittaa työt Iltalehden uutispäätoimittajana huhtikuussa. Ennen Etelä-Suomen Sanomia Kauppinen on työskennellyt kymmenen vuotta Helsingin Sanomissa.