Seksuaalisesta häirinnästä syytetty Lauri Törhönen opettanut Voionmaalla – ”Ei ole tulossa uudestaan”

Yleisradion mukaan useat naiset syyttävät elokuvaohjaaja Lauri Törhöstä seksuaalisesta häirinnästä. Kaksikymmentä naista on kertonut Ylelle kohtaamastaan seksuaalisesta häirinnästä. Törhönen on opettanut satunnaisesti elokuvanäyttelijälinjan opiskelijoita Voionmaan koulutuskeskuksessa.

Yleisradio uutisoi keskiviikkona, kuinka noin kaksikymmentä naista syyttää elokuvataiteen professorina toiminutta Lauri Törhöstä seksuaalisesta häirinnästä. Törhönen on opettanut satunnaisesti myös Voionmaan koulutuskeskuksessa elokuvanäyttelijälinjan opiskelijoita. Viimeksi Törhönen oli mukana opetuksessa syksyllä 2017.

Voionmaan koulutuspäällikkö Antti Jehkonen kertoo, että Törhönen on opettanut opistolla vain satunnaisesti. Törhösen lisäksi opistolla on ollut muitakin vierailevia opettajia. Suurimmaksi osaksi Törhönen on pitänyt opiskelijoille yksittäisiä luentoja.

Syksyllä 2017 Törhönen oli Voionmaan koulutuskeskuksessa opettamassa viikon mittaisella studioelokuvajaksolla. Hänen oli tarkoitus myös pitää jakson palautetunti, mutta elokuvan valmistuminen viivästyi. Elokuva on nyt saatu valmiiksi, mutta Törhönen ei palaa kommentoimaan sitä.

– Törhönen ei ole tulossa opettamaan uudestaan. Siitä minulla on varma tieto.

Henkilöstömuutokset tehtiin Jehkosen mukaan sen jälkeen, kun Yleisradio oli Voionmaan opistoon yhteydessä.

– Onneksi Yleisradio soitti, Jumalan kiitos.

Lukuvuonna 2016–17 Voionmaan koulutuskeskuksessa elokuvanäyttelijän linjalla opiskellut henkilö kertoo, että Törhönen oli hänen aikanaan muutaman kerran opettamassa linjan opiskelijoita.

Opiskelija kertoo Törhösen vaikuttaneen asiantuntevalta, mutta mainitsee myös tämän ronskin huumorintajun.

–En voi sanoa olevani yllättynyt. Sen verran itsetärkeältä ja omahyväiseltä hän vaikutti, opiskelija kommentoi Törhösen ahdistelusyytöksiä.