Lukioiden ja korkeakoulujen yhteistyö tiivistyy – Tampereen Norssissa on valittavana 70 yliopistokurssia

Nykyinen yhteistyö on keskittynyt korkeakoulupaikkakunnille ja yksittäisten opettajien henkilökohtaisiin verkostoihin.

Uuden lukiolain luonnos sisältää kirjauksen, joka velvoittaa lukioita järjestämään osan opetuksesta korkeakoulujen kanssa.

Lukiolaisten liiton puheenjohtaja Alvar Euron mukaan kaikilla lukiolaisilla on oltava mahdollisuus tutustua korkeakouluopiskeluun. Korkeakouluyhteistyö voi helpottaa lukiolaisten alavalintaa ja lisätä opiskelumotivaatiota.

Ratkaistavana on, miten yhteistyötä voitaisiin toteuttaa myös sellaisissa lukioissa, jotka eivät sijaitse korkeakoulukaupungeissa.

– Verkkokurssit ja etäopiskelumahdollisuudet voisivat olla yksi ratkaisu, Euro toteaa.

Tampereen yliopistossa toimivalla Normaalikoulun lukiolla on erityisen hyvä asema yhteistyön toteutumiseksi. Tampereen yliopiston normaalikoulun rehtori Arja Aalto-Laaksosen mukaan lukiolaisille on tarjolla 70 Tampereen yliopiston kurssia. Kurssit on suunnattu pääasiassa toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoille, joiden aikatauluihin ne sopivat parhaiten.

– Kurssien ohella on tärkeää, että lukiolaiset pääsevät tutustumaan yliopistokampukseen ja sen tunnelmaan, Aalto-Laaksonen kertoo.

Tampereen yliopistolla yhteistyö toimii myös toiseen suuntaan. Yliopisto-opiskelijat voivat valita lukiosta muun muassa kielten kursseja prepatakseen kielitaitoaan yliopistokursseja varten.

Lukion ja korkeakoulun yhteistyö on erityisen kätevää, kun lukio sijaitsee kampuksella, kertoo Tampereen yliopiston opintopalvelujohtaja Mikko Markkola. Tavoitteena on ylläpitää yhteyttä myös muiden Tampereen ja sen lähiseudun lukioiden kanssa.