Avustuksella tahdotaan tukea pieniä mutta yhteiskunnallisesti merkittäviä julkaisuja. Kuvituskuva.

Taiteen edistämiskeskus Taike tuki kulttuurilehtiä ja levikin edistäjiä lähes 900 000 eurolla

Avustuksilla haluttiin tukea muun muassa kulttuurista ja tieteestä käytävää monipuolista yhteiskunnallista keskustelua.

Taiteen edistämiskeskus Taike on jakanut kulttuurilehdille ja levikkiä edistäneille yrityksille lähes 900 000 euron suuruisen avustuksen. Suurin osa rahoista meni perinteisille printti- ja näköislehdille. Niitä oli hyväksytyn 84 apurahahakemuksen joukossa 62 kappaletta.

Taiken erityisasiantuntija Ansa Aarnion mukaan avustuksilla haluttiin ennen kaikkea tukea monipuolista yhteiskunnallista keskustelua. Avustuksia saaneiden lehtien katsotaan käsittelevän laaja-alaisesti kulttuuria, taidetta ja tiedettä. Lisäksi ne antavat tilaa erilaisille maailmankatsomuksille.

Myös 19 verkkojulkaisua tuettiin avustusrahalla. Niiden valintaperusteissa arvostettiin sitä, että julkaisu on helposti löydettävissä ja luettavissa.

– Vuorovaikutteisuus lukijoiden kanssa nousi tärkeäksi, Aarnio kertoo.

Avustukset jaetaan Aarnion mukaan niille, jotka eivät pärjää ilman julkista rahaa. Avustus on monien lehtien päärahoittaja.

– Esimerkiksi erilaiset seksuaaliryhmät, maahanmuuttajat ja muut pienemmät äänet pääsevät näin esiin.

Taike jakoi avustukset ensimmäistä kertaa. Aiemmin ne myönnettiin opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Avustukset maksetaan Veikkauksen tuotoista.