Ratikkatyömaan järjestelyt haittaavat ravintolabisnestä – terassikielto vähentää asiakasmääriä

Tuulensuun korttelin ravintolat ovat sulkeneet terassialueensa väliaikaisesti Tampereen Hämeenkadulla. Osa yrityksistä on jopa joutunut sulkemaan ovensa pysyvästi.

Tampereen ydinkeskustan ratikkatyömaalla on ollut taloudellisia vaikutuksia alueen yrityksiin. Myös bussipysäkkien siirtyminen pois Hämeenkadun loppupäästä on vaikuttanut asiakasvirtoihin.

Esimerkiksi Tuulensuun korttelissa sijaitseva Bar Bertel on joutunut leikkaamaan menojaan liiketoiminnan ylläpitämiseksi. Puuttuva terassialue on vienyt potentiaaliset asiakkaat muualle. Yrittäjä Iiro Salmelle on vielä epäselvää, milloin yritykselle merkittävän terassin saa avata uudestaan.

Salmen mielestä ratikan rakentaminen nopeammalla aikataululla olisi aiheuttanut vähemmän taloudellista vahinkoa yrittäjille.