Helsingin Sanomat poisti Fingerporin nettilehdestään – ”Sarjakuvan julkaisu oli virhe”

Helsingin Sanomissa perjantaina julkaistu Fingerpori-sarjakuva herätti närää. Toimituspäällikkö Esa Mäkinen kertoo sarjakuvan olleen lehden linjan vastainen.

Helsingin Sanomien perjantain sarjakuvasivulla julkaistiin lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön viittavaa Fingerpori-sarjakuva. HS:n toimituspäällikkö Esa Mäkinen kertoo, että jos virhe olisi huomattu aiemmin sarjakuva, olisi poistettu myös printtilehdestä.

– Sarjakuvan julkaisu oli toimituksen tekemä moka. Huomasimme sen varhain aamulla, jonka jälkeen päätimme poistaa klipin sieltä, mistä se oli enää mahdollista, Mäkinen kertoo.

Lehti on sopinut Fingerporia piirtävän sarjakuvataiteilija Pertti Jarlan kanssa, että tämä lähettää sarjakuvia toimitukseen ja toimitus päättää mitkä niistä julkaisee.

– Kyseisestä sarjakuvasta on tullut toimitukseemme joitain kymmeniä yhteydenottoja tämän päivän aikana, Mäkinen kommentoi.

Julkaisu on aiheuttanut kohua myös sosiaalisessa mediassa.

Mäkinen kuitenkin kertoo, ettei Helsingin Sanomat aio lopettaa Fingerporin julkaisemista lehdessään.