Radio Moreenin sähkeet 25.9.2018 klo 15

Vuoden nuori taiteilija on valittu. Vuonna 2019 palkinnon saa helsinkiläinen Nastja Säde Rönkkö. Hän työskentelee pääasiassa mediataiteen ja performanssien parissa. Palkinnolla tuetaan kansainvälisesti kiinnostavia alle 35-vuotiaita suomalaistaiteilijoita. Palkittu taiteilija saa Tampereen kaupungin 20 000 euron stipendin ja mahdollisuuden yksityisnäyttelyyn Tampereella ja Turussa. Nastja Säde Rönkön näyttely on esillä Tampereen taidemuseossa ensi kesänä.

***

Tampereen ammattikorkeakoulu on saanut merkittävän lahjoituksen tekniikan alan koulutuksen kehittämiseen. Toimintansa lopettava autoteollisuuden edunvalvontayhdistys Autokoriteollisuus ry jakaa lähes 200 000 euroa Tampereen, Turun ja Metropolian ammattikorkeakouluille. TAMKin rehtorin Markku Lahtisen mukaan lahjoituksen erityisenä kohteena ovat autotekniikan ja älykkäiden työkoneiden oppimisympäristöt sekä tutkimus- ja kehittämisympäristöt.

***

OP-ryhmä aloittaa lokakuussa yt-neuvottelut, joiden tavoitteena on 100 miljoonan euron vuosittainen säästö. Neuvottelut koskevat OP:n keskusyhteisökonsernia, jossa työskentelee noin kuusi tuhatta ihmistä. Niiden ulkopuolelle jää muun muassa ryhmän osuuspankkitoiminta. Henkilöstön edustajien mukaan neuvotteluissa ei ole näillä näkymin tiedossa irtisanomisia, vaan kustannussäästöjä haetaan muun muassa tehostamalla työskentelytapoja.

***

Itä-Suomen poliisi on ottanut kiinni neljä joensuulaista epäiltyinä rikoksesta Kiihtelysvaaran kirkkopaloon liittyen. Epäillyt otettiin kiinni maanantaina 24.9. suoritettujen kotietsintöjen yhteydessä, ja heidän kuulemisensa on aloitettu. Poliisi tutkii tapausta törkeänä vahingontekona, josta lain mukainen vankeustuomio on neljästä kuukaudesta neljään vuoteen. Kiihtelysvaaran vuonna 1770 valmistunut puukirkko tuhoutui tulipalossa maan tasalle sunnuntaiaamuna.

***

Suomeen on satanut ensilumi. Lumi satoi tiistain vastaisena yönä Enontekiön Kilpisjärvellä. Ilmatieteen laitoksen mittauspisteellä mitattiin tiistaiaamuna kahden senttimetrin lumikerros. Myös Sodankylän Lokassa satoi yöllä lunta, mutta se on jo sulanut pois. Poikkeuksellisen kylmä sää voi tuoda tulevina päivinä lunta muuallekin Lappiin. Maanantain ja tiistain välisenä yönä mitattiin myös syksyn kylmin yölämpötila. Saariselällä oli pakkasta lähes kuusi astetta. Tampereella mittari näytti kolmea plus-astetta.