Tutkija Piia Jallinoja esiintyi Tutkijoiden yön Science Slamissa

Tutkijan mukaan tutkimusprosessin ymmärtäminen helpottaa osallistumista julkiseen keskusteluun – Tutkijoiden yö tuo yhteen tiedemiehet ja yleisön

Vuosittain järjestettävän Tutkijoiden yön tavoitteena on tuoda tiedeyhteisö lähemmäs tavallisia ihmisiä ja esitellä uusimpia tutkimustuloksia. Tänä vuonna tapahtumaan liittyvää ohjelmaa nähtiin muun muassa Kauppakeskus Ratinassa ja Museokeskus Vapriikissa.

Tutkijoiden yö on Euroopan unionin tukema projekti, joka järjestetään aina syyskuun viimeisenä perjantaina ympäri Eurooppaa. Tänä vuonna tapahtumassa päästiin kuulemaa Arman Alizadia, tutustuttiin robotiikan ja virtuaalitekniikan sovelluksiin sekä kuultiin tutkijoiden puheenvuoroja.

Tutkijoiden yön markkinointikoordinaattori Kyösti Koskelan mukaan tapahtumasta hyötyvät niin paikalle saapunut yleisö kuin myös itse tiedemiehetkin.

– Tutkijat pääsevät näkemään, mitä siellä tapahtuu ja mitä ihmiset ajattelevat. Sitten taas tavalliset kansalaiset pääsevät näkemään sen, että mitä tutkijat oikeasti tekevät.

Kyösti Koskela toimii Tutkijoiden yön markkinointikoordinaattorina

Tutkimuksessa tapahtuvien prosessien ymmärtäminen on tärkeää

Tapahtuman Science Slamissa puhuneen terveyssosiologian professorin Piia Jallinojan mukaan olisi hyvä, että myös tavalliset ihmiset ymmärtäisivät, miten tieteessä tehtäviä tutkimuksia toteutetaan. Tutkimusten prosesseista opettaminen koulussa on erityisen tärkeää. Sitten esimerkiksi sosiaalisessa mediassa kiistanalaisista aiheista puhuttaessa tunnepuolen lisäksi mietittäisiin myös tieteellistä tutkimuspuolta.

– Se ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö kokemuspuolella olisi merkitystä, mutta se ei ole silti sama asia. Yksittäisen ihmisen kokemukset eivät kerro siitä, onko esimerkiksi voi terveellistä vai ei, koska ihminen ei pysty havaitsemaan sellaisia asioita kehossaan kauhean nopeasti.

Tutkijoiden yön kautta yleisö pääsi tutustumaan myös tieteen tekemiseen muun muassa tietoiskujen ja erilaisten tiedetyöpajojen kautta.