Roosa Alatalon ostoskorissa on naapuriravintolasta pelastettu sushiannos. Alatalo toivoo, että Resque otettaisiin käyttöön myös hänen lähikaupassaan.

Yhdellä klikkausella hyvästit kaupan hävikkiruoalle – ”Jos se on helppoa asiakkaalle, niin on se helppoa myös meille”

Resq-applikaatiolla pyyhkäistään oikealle ruoat, jotka halutaan pelastaa roskiin päätymiseltä. Aikaisemmin sovellus toimi vain ravintoloissa, mutta viime kesänä kourallinen Tampereen seudun ruokakaupoista ryhtyi käyttämään sovellusta pienentääkseen hävikkitilastojaan entisestään.

Zero Waste syyskuu, ruokahävikkiviikko ja hävikkitalkoot – syyskuussa kampanjoidaan ruokahävikin ehkäisyn puolesta. Tähän kamppailuun osallistuvat niin kuluttajat, mutta myös kauppiaatkin. Hävikkiruoan myyntiin luotu Resq-sovellus otettiin käyttöön K-market Tampellassa, Satakunnankadulla ja Tuomiokirkonkadulla viime kesänä. Markettien myymäläpäällikkö Kristian Syversen kertoo hävikin määrän vähentyneen sovelluksen  myötä merkittävästi.

– Voin sanoa, että 95-prosenttisesti kaikki, mitä ollaan Resqueen laitettu myyntiin, on mennyt kaupaksi.

Applikaation kautta myydään jopa 90 prosentin alennuksella pian vanhenevia tuotteita ja vahingoittuneita pakkauksia, jotka muussa tapauksessa päätyisivät roskakoriin. Ostoskassi voi sisältää kaikkea leivoksista lihavalmisteisiin.

Sovellus on tehty helpoksi myyjälle sekä ostajalle

Asiakkaille sovellus on toistaiseksi tutumpi ravintoloista pelastettavien hävikkiruoka-annoksien muodossa. Tamperelainen Roosa Alatalo liputtaa sovelluksen puolesta ja toivoisi sen rantautuvan myös omaan lähikauppaansa.

– Käytän applikaatiota todella usein. Sanotaan, että ainakin kerran viikossa. Käytän sitä kuitenkin lähinnä ravintoloissa, sillä lähelläni ei ole ruokakauppaa, joka sitä hyödyntäisi.

Alatalo ja Syversen ovat samaa mieltä siitä, että applikaatio on helppokäyttöinen sekä asiakkaan että myyjän näkökulmasta.

– Sovelluksen käyttäminen on todella helppoa. Jos se on helppoa asiakkaalle, niin on se helppoa myös meille, Syversen toteaa.