Niina Lindberg Arttelin kellarissa takkirullakoiden kanssa. Lahjoituksia on tullut tasaiseen tahtiin ja niin paljon, että Lindberg joutuu miettimään ylijääneiden sijoittamista.

Asunnottomille tulleita lahjoituksia on lajiteltu hiki hatussa – ”Mihin kaikkialle sijoitamme ylijääneet tavarat?”

Ihmiset lahjoittavat mielellään tarpeettomia vaatteitaan. Asunnottomille tarkoitettuja vaatteita kerättiin noin viikon verran. Pelkästään Partioaitan keräämiä takkeja on arviolta jopa 1 500. Bikinit eivät kelvanneet keräykseen.

Ovi käy tiuhaan, ihmiset tulevat sisään kassit kädessä ja lähtevät tyhjin käsin. Arttelin kumppanuusyhdistyksen talon neljännen kerroksen käytävällä on pitkä jono säkkejä ja pahvilaatikoita. Niiden päällä olevista lapuista voi päätellä, että niiden sisällä on monenlaisia talvivaatteita.

Tamperelaisille asunnottomille tulvii niin paljon tavaraa, että sitä täytyy rajoittaa. Arttelin yhteisökoordinaattori Niina Lindbergin mukaan viime vuonna rajoitettiin sitä, minkä tyyppisiä tavaroita otetaan vastaan. Tällä kertaa myös keräysaikaa lyhennettiin.

– Keräys on sujunut niinkin hyvin, että meillä saattaa olla taas ongelmia keksiä, mihin kaikkialle sijoitamme ylijääneet tavarat, Lindberg sanoo.

Lahjoitukseksi on saanut tuoda talvivaatteita, kenkiä, makuupusseja ja hygieniatarvikkeita.

Arttelin hallituksen jäsenen Riitta Sattilaisen mukaan Partioaitta on kerännyt aimo kasan takkeja. Kansalaiset ovat voineet tuoda ehjät ja tarpeettomat takkinsa kolmeen Tampereen Partioaitan myymälään. Yritys hoitaa takkien lajittelun ja kuljetuksen Asunnottomien yöhön.

Sattilainen arvioi, että takkikeräyksen saalis on jopa 30 rullakollista takkeja. Yhdessä rullakossa on noin 50 takkia.

Lapasia puolestaan on lahjoitettu asunnottomille Ehkäisevän päihdetyön eli EHYT ry:n kautta. Sattilainen kertoo, että ihmiset paketoivat lapaset kauniisti ja kirjoittavat usein kauniin saatekirjeen mukaan.

– Lapaset saaneet ovat olleet hyvin onnellisia niistä. Miehetkin ovat sanoneet, että ihanaa kun ei ole vain pelkkiä harmaita lapasia, Sattilainen sanoo.

Lajittelusavotta käynnissä. Heidi Hirvosella on ympärillään laukkuja ja pusseja, jotka ovat täynnä lahjoitettuja vaatteita.

Välillä kohde unohtuu

Ihan kaikki tuodut tavarat eivät kelpaa keräykseen. Tuoduista nyssäköistä on löytynyt ehjien vaatteiden sijaan rikkinäisiä tai homeisia vaatteita.

– Joissakin on ollut jopa hiiren kakkaa. Jotkut tyhjentävät vintin tai vaatekaappinsa ja tuovat vaikkapa bikinejä. Ihmisiltä tuntuu välillä unohtuvan, että kenelle vaatteita lahjoitetaan ja miksi, Lindberg sanoo.

Käytävällä on kuitenkin vain pari säkillistä keräykseen kelpaamattomia vaatteita. Yhdessä kerroksen huoneessa on käynnissä lajittelusavotta, jossa neljä työntekijää perkaa tuoduista kasseista vaatteet oikeisiin läjiinsä.

 

Pauliina Waris toi kassillisen hygieniatarvikkeita. Deodorantti tulee tarpeen, vaikka asuisit kadulla, kuukautissiteistä puhumattakaan. Terhi Tuominen toi myös kassillisen vaatteita keräykseen.
Kaikilla ei ole mahdollisuutta käydä suihkussa, joten kosteuspyyhkeet tulevat tarpeeseen. Kuukautissiteitä voi kulua paljon.

Lahjoitus tuo hyvän mielen

Keräystä ei ole tarvinnut juuri markkinoida. Pelkkä Facebook-ilmoitus on riittänyt saamaan ihmiset liikkeelle. Sosiaalialalla opiskeleva Pauliina Waris toi toivottuja hygieniatarvikkeita keräykseen.

– Minusta on tärkeää, että antaa edes kerran vuodessa panoksensa vähäosaisille. Tänne on helppo tuoda tavaraa.

Terhi Tuominen toi keräykseen sellaisia vaatteita, jotka olivat hänelle tarpeettomia eivätkä menneet kaupaksi kirpputorilla.

– Lahjoittaminen keventää omaa oloa ja tavaramäärää, ja siitä tulee hyvä mieli.

Tuominen toivoo kestäviä ratkaisuja asunnottomuuteen. Hänelle asunnottomuus on sosiaalialan työstä ja opiskelusta tuttua. Tuominen kertoo aiemmin luulleensa, että Tampereella ei olisi asunnottomia. Virallisesti asunnottomia Tampereella on kuitenkin noin 220.