Radio Moreenin sähkeet 3.10.2018 klo 17

Eppu Normaali -yhtyeen kitaristi Mikko ”Pantse” Syrjä on tuomittu vankeuteen entisen vaimonsa pahoinpitelystä. Asiasta uutisoi Aamulehti. Yksi syytekohta hylättiin, mutta kahdesta muusta pahoinpitelystä Syrjä tuomittiin 60 päivän ehdolliseen vankeuteen. Pahoinpitelyt tapahtuivat pariskunnan kodissa Ylöjärvellä vuosina 2014 ja 2016. Syrjän vaimo jätti yksin hakemuksen avioerosta viime vuoden alussa.

***

Tampereen asunnottomille järjestetty vaate- ja hygieniatarvikekeräys päättyi tänään. Arttelin kumppanuusyhdistyksen talolla järjestetty keräys sujui hyvin. Esimerkiksi talvitakkeja on lahjoitettu yli tuhat kappaletta. Keräystä on jouduttu rajoittamaan tuotteittain ja ajallisesti, jotta tavaroita ei tulisi liikaa. Lahjoitetut tavarat jaetaan Asunnottomien yönä kahden viikon kuluttua. Keräyksen järjestivät VALO- ja Silta-valmennusyhdistykset, EHYT ry sekä Partioaitta.

***

Tämän päivän lakon vaikutukset Tampereen yliopiston ravintoloihin jäävät pieniksi. Opiskelijaravintolat toimivat keskiviikkona tavalliseen malliin, ja lakko on jopa lisännyt asiakkaiden määrää. Myös loppuviikon mahdollisiin tavarantoimitusongelmiin on ravintoloissa varauduttu etukäteen. Päivän lakon julistaneet ammattiliitot vastustavat hallituksen valmistelemaa lakiesitystä irtisanomisen helpottamisesta pienissä yrityksissä.

***

Tampere-talo aloittaa anniskelun katsomoihin konserteissa. Anniskelukatsomot otetaan käyttöön Tampere-talon kevään konserteissa. Ne ovat kiellettyjä alle 18-vuotiailta. Kaikki anniskelumyynti tapahtuu edelleen vain talon aulatiloissa, joista asiakas voi viedä katsomoon väliajalla tai ennen näytöstä ostamansa juoman. Tampere-talon liiketoimintapäällikön Mika Nevalaisen mukaan asiakkaat ovat toivoneet salianniskelua pitkään.

***

Kahdettatoista kertaa järjestettävä Lost in Music –festivaali alkaa tänään Tampereella. Nelipäiväinen Lost in Music on Suomen suurin klubifestivaali. Uutta musiikkia esittelevässä tapahtumassa esiintyy lähes 90 bändiä yhdeksässä keikkapaikassa. Festivaali järjestetään osana musiikki- ja media-alan ammattilaisten Musiikki & Media –tapahtumaa.