Radio Moreenin sähkeet 4.10.2018 klo 17

Aamulehden toimituksessa aloitetaan yt-neuvottelut. Neuvottelut koskevat koko toimitusta, johon kuuluu noin sata henkilöä. Henkilökunnan määrä voi vähentyä enintään seitsemäntoista henkilötyövuoden verran. Tämä tarkoittaa lähes viidennestä lehden toimituksesta. Aamulehteä julkaisevan Alma Consumerin mukaan yt-neuvottelut johtuvat printtimainonnan vähenemisestä valtakunnallisesti. Alueellisesti lehti on kuitenkin onnistunut vahvistamaan asemaansa.

***

Terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto Palko aloittaa muunsukupuolisten hoidon suunnittelun lokakuussa. Tällä hetkellä muun muassa Tampereen yliopistollinen sairaala on keskeyttänyt hormoni- tai leikkaushoidot muunsukupuolisilta. Helsingissä järjestettiin syyskuun lopulla mielenosoitus, joka otti kantaa muunsukupuolisten asemaan terveydenhuollossa. Suomessa ei ole ollut tähän asti muunsukupuolisten kansallista hoitosuositusta.

***

Hallitus esittää alkoholiverotuksen korotusta vuodenvaihteessa. Korotus olisi keskimäärin 2,5 prosenttia. Viinien vero nousee rankimmin, lähes 4 prosenttia. Samalla hallitus esittää myös virvoitusjuomaveron korottamista. Korotus painottuisi sokeripitoisiin juomiin. Viinien hintojen nousu saattaa vähentää Alkon myyntiä, arvioi toimitusjohtaja Timo-Pekka Karejärvi viiniä maahantuovasta Vinetumista.

***

Helsingin Pasilaan on suunnitteilla Suomen korkein rakennus. Se on osa Pasilaan rakennettavaa yhdeksän tornitalon aluetta. Korkein torneista on 51-kerroksinen ja noin 180 metriä korkea.  Torni on siis valmistuessaan korkeampi kuin Tampereen Näsinneula, jonka huippu on reilut kymmenen metriä matalammalla. Tornin rakennuttaa YIT, joka voitti Helsingin kaupungin arkkitehtuurikilpailun. Alueelle arvioidaan syntyvän tuhat uutta työpaikkaa.

***

Tampereella jää myös tänään ajamatta kymmeniä bussivuoroja. Tämä johtuu Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta. Kielto alkoi maanantaina, ja se koskee lähes kaikkia liiton sopimusaloja. Tiedossa olevat perutut vuorot ovat nähtävissä Tampereen seudun joukkoliikenteen verkkosivuilla. Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n ylityö- ja vuoronvaihtokielto perui bussivuoroja myös syyskuussa. Kaksi viikkoa kestänyt kielto päättyi viime sunnuntaina.