Musiikin julkaisuun ei tarvitse nykyään levy-yhtiötä – myös indiemusiikki voi päästä radiosoittoon

Musiikkialan digitalisoituminen lisää artistien ja yhtyeiden keinoja julkaista musiikkia. Tarjonnan paljoudessa erottautuminen on vaikeaa.

Netissä julkaistu indiemusiikki tarjoaa kuluttajille aiempaa enemmän vaihtoehtoja valtavirtamusiikille. Indie eli independent tarkoittaa suurten levy-yhtiöiden ulkopuolista, itsenäisesti tuotettua ja julkaistua musiikkia.

Monet indiemuusikot haluavat levy-yhtiöltä taloudellista varmuutta. Tamperelainen Karhukolari on nelihenkinen bändi, joka perustettiin puolitoista vuotta sitten. Levytyssopimus kiinnostaa, muttei tunnu vielä ajankohtaiselta.

– Olisi lottovoitto, jos saisi sellaisen levytyssopimuksen, että voisi jonkin aikaa olla tekemättä muita töitä ja keskittyä musiikkiin, yhtyeen laulaja-lauluntekijä Mikael Arvaja sanoo.

Bassoradion musiikkipäällikkö Henrik Suhonen kertoo, että uutta musiikkia löydetään nykyään ensisijaisesti netistä. Muusikkojen kannattaa lähestyä radion musiikkipäällikköä, kun he aikovat julkaista musiikkia suunnitelmallisesti.

– Omaa musiikkia on järkevää lähettää radiosoittoon, kun on tulossa EP tai esimerkiksi viisi biisiä seuraavan vuoden aikana, Suhonen sanoo.

Suhonen osallistui Tampereella järjestettävään Musiikki & Media –tapahtumaan.