Kuvitus: Niklas Elmehed. © Nobel Media.

Nobelin rauhanpalkinto jaettiin kahdelle – palkitut tehneet työtä seksirikosten uhrien hyväksi

Nobelin rauhanpalkinnon saajat julkistettiin perjantaina 5.10. Palkinnon saivat aktivisti Nadia Muradi ja lääkäri Denis Mukwege.

Kummatkin palkitut ovat työskennelleet seksuaalirikosten uhreiksi joutuneiden naisten hyväksi. Irakilainen Nadia Muradi joutui vuonna 2014 itse Isis-terrorijärjestön seksiorjaksi ja on paettuaan puhunut avoimesti kärsimyksistään. Kongolainen Denis Mukwege on toiminut jo vuosikymmenten ajan lääkärinä seksuaalirikosten uhreille maailman kriisialueilla.

Mukwegelle on myönnetty jo aiemmin kymmenkunta ihmisoikeus- ja rauhanpalkintoa. 25-vuotiaasta Muradista tuli sen sijaan toiseksi nuorin Nobelin rauhanpalkittu.

Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksen tutkija Marko Lehden mukaan Nobelin rauhanpalkinnon saajia voi pitää aina pienoisina yllätyksinä.

– Ehdokkaat työskentelevät niin monilla sektoreilla, että varsinaisia ennakkosuosikkeja on vaikea yksilöidä.

Vedonlyöntitoimistojen kärkiehdokkaita olivat muun muassa Koreoiden johtajat Kim Jong-Un ja Moon Jae-In sekä Yhdysvaltain presidentti Donald Trump.

Yhteensä 331 ihmistä tai järjestöä oli ehdolla rauhanpalkinnon saajaksi.